Ilta Sanoma

Venäjän median mukaan Suomen tulli suhtautuu nyt kaikkiin venäläisturisteihin kuin oletettuihin sääntöjen rikkojiin. Venäläiset turistit ovat myös valittaneet, että heille ei ole myyty Suomen kaupoissa "edes tavallista takkia" eikä auton moottoriöljyä ja ruplia on suostuttu ottamaan vastaan vain "tiskin alta ryöstöhintaisella kurssilla".

Venäläiset turistit kertovat maansa mediassa ankeista ostos- ja tullikokemuksistaan Suomessa.

Venäläiset turistit kertovat maansa mediassa ankeista ostos- ja tullikokemuksistaan Suomessa. Kuva: Marko Sorsa, kuvakaappaukset

Venäläisturistit ovat tilittäneet maansa medialle kauhukokemuksista, joihin he kertovat törmänneensä vastikään Suomessa.

Yksi siteeratuimmista artikkeleista on Moskovski Komsomoletsin haastattelu, jossa pietarilainen kokenut Suomen-kävijä Veronika kertoo havainnoistaan. Artikkelin otsikko kuuluu: Ottavat kaiken pois, eivät myy takkeja - venäläiset ovat sokissa kohtaamastaan vastaanotosta Suomessa.

Artikkelin mukaan venäläiset ovat pöyristyneitä ankarasta tavasta, jolla Suomen tulli suhtautuu heihin kaikkiin nyt kuin potentiaalisiin sääntöjen rikkojiin.

Veronikan mukaan Suomeen ei saa tuoda eikä Suomesta viedä yli 300 euron arvoisia tavaroita, koska ne luokitellaan nyt luksustuotteiksi.

-?Ei saa hankkia puhelimia, ei käytännössä mitään tekniikkaa tai laitteita, kiikareita eikä droneja, Veronika luettelee artikkelissa.

Veronikan mukaan Suomessa kieltäydytään myös myymästä tavaroita venäläisille.

-?Jos nähdään, että kyse on meikäläisistä, kieltäydytään yksinkertaisesti myymästä. Meidän nähtemme eräälle ei suostuttu myymään aivan tavallista takkia.

-?Kuljettajalle ei myyty moottoriöljyä ja jotkut turistit halusivat ostaa paikalliset sim-kortit, mutta heidät lähetettiin takaisin. Ja paluumatkalla oli erittäin tarkka henkilökohtainen tarkistus, jossa käytiin jokaisen laukut läpi, Veronika kuvailee artikkelissa.

Veronikan mukaan rajalle saapuvia venäläisiä varoitetaan myös, että Suomen tulli saattaa vaatia hävittämään kaikki matkaeväät.

-?Meille ilmoitettiin, että kannattaa heittää ennakkoon pois kaikki syötävät, sillä edellisenä päivänä suomalaiset olivat vaatineet matkaajia heittämään pois jopa veden ja voileivät.

Moskovski Komsomoletsin artikkelista kuvakaappaus.

Moskovski Komsomoletsin artikkelista kuvakaappaus. Kuva: Kuvakaappaus

Veronikan kertomia yksityiskohtia turistien kokemuksista suomalaiskaupoissa ja tullissa on vaikea tarkistaa, mutta Euroopan unionin nykyiset Venäjä-pakotteet määrittelevät todellakin luksustuotteiden tuotekohtaisen hinnan 300 euroksi.

Suomen tullin julkaiseman tiedotteen mukaan vientikieltoon on olemassa kuitenkin joitakin poikkeuksia. Venäjälle saa viedä yhä esimerkiksi sähkölaitteen tai älypuhelimen, jonka arvo on enintään 750 euroa ja auton, jonka arvo on enintään 50?000 euroa.

Veronikan kertoma venäläisturistin takinostokielto suomalaiskaupassa kuulostaa sekin erikoiselta, mutta tosiasiassa myös yksi yksittäinen takki voidaan luokitella nykyisin pakotteiden alaiseksi luksustuotteeksi tullissa.

Suomen tullin mukaan vientikielto Venäjälle voi koskea muun muassa seuraavia tuotteita, jos niiden tuotekohtainen hinta on yli 300 euroa: ajoneuvojen osat ja tarvikkeet sekä johdot, kaapelit, polttimot; vaatteet, jalkineet, asusteet, kosmetiikka; elektroniikan komponentit; elintarvikkeet, pesuaineet ja vaipat; harrastus- ja urheiluvälineet ja -tarvikkeet; kodinkoneet ja laitteet; korut; tietokoneet, digilaitteet; lelut, pelit, kirjat, levyt; lämmityslaitteet; sisustus- ja keittiötarvikkeet sekä välineet; äänen tallennus- ja toistolaitteet.

Veronikan mukaan Suomen tulli tarkistaa myös venäläisten käteisvarat, koska venäläiset pankkikortit eivät Suomessa toimi.

Samassa yhteydessä Veronika antaa itse kuitenkin väärää tietoa siitä, että Suomen tulli "päästäisi varmuudella maahan vain pieniä summia kuten noin 50-100 euroa per oleskelupäivä". Todellisuudessa venäläisturisteilla edellytetään olevan käyttövaroja mukanaan suunnilleen se määrä. Ilman erillistä ilmoitusta EU:n alueelle saa tuoda ja viedä pois maksimissaan vajaat 10?000 euroa käteistä henkilökohtaiseen käyttöön.

Jostain syystä Veronikalle oli jäänyt myös käsitys, että Suomi ei välttämättä anna venäläisten viedä jäljelle jääneitä käteisrahojaan takaisin Venäjälle.

-?Meidän turistiryhmämme tuhlasi kaikki viimeisetkin eurosentit, koska emme voineet olla varmoja, etteivät suomalaiset tullimiehet tutkisi taskuja, Veronika selitti.

Toimittaja kysyy artikkelissa Veronikalta, millä suomalaiset perustelevat kaikkia rajoituksia ja liittyykö se pandemiaan.

-?Ei. Tullin sivuilla on kirjoitettu suoraan, että ne ovat Venäjän vastaisia pakotteita Ukrainan konfliktin vuoksi, nainen selitti.

Gubernija Dailyn mukaan Karjalasta Suomeen saapuneet turistit ovat törmänneet myös yllätyksiin sallittujen ja kiellettyjen tavaroiden suhteen.

- Emme saaneet tuoda Suomesta esimerkiksi meidän henkilöautoomme moottoriöljyä emmekä maalia. Vaalimaalla vetosivat Euroopan unionin pakotteisiin ja me jouduimme palauttamaan sekä öljyn että maalin kauppaan, joka oli onneksi rajan lähellä, Jelena Sirotenko kertoi lehdelle.

Jotkut venäläiset ovat onnistuneet hankkimaan itselleen jo esimerkiksi muiden IVY-maiden pankkien myöntämiä pankkikortteja. Näin he pystyvät kiertämään Venäjän pankeille asetettuja pakotteita.

Venäläisille onkin neuvottu etukäteen, että Suomeen kannattaa ottaa mukana esimerkiksi Uzbekistanista, Armeniasta tai Valko-Venäjältä hankittu pankkikortti, sillä niillä maksamisen pitäisi yhä onnistua normaalisti.

Natalja Abramova kertoo Gubernija Dailylle, että eräällä hänen ystävällään ei ollut mukanaan lainkaan käteistä Suomeen tullessaan. Abramovan mukaan Suomen tulli oli tutkinut ystävän pankkikortin tarkkaan ja varmistanut, mikä pankki oli sen myöntänyt ja lopulta ystävä oli päästetty maahan.

Ruplan virallinen kurssi on tällä hetkellä Venäjällä keinotekoisen vahva verrattuna ennen Ukrainan sotaa olleeseen tilanteeseen. Kun ennen sotaa eurolla sai noin 85 ruplaa, sillä saa nykyisin enää noin 60-65 ruplaa.

Matkailu Suomeen on käynyt venäläisille toisin sanoen periaatteessa aiempaa halvemmaksi, mutta ongelmana on se, että venäläiset eivät saa välttämättä vaihdettua ruplia euroiksi kotimaassaan ennen matkaa. Kaikki venäläiset pankit eivät edes myy käteisiä euroja ja jos ne myyvät, yksi euro maksaa tällä hetkellä noin 65-85 ruplaa.

Osa venäläisistä turisteista onkin saapunut Suomeen mukanaan käteisiä ruplia, joita he ovat yrittäneet vaihtaa euroiksi tai maksaa niillä suomalaisissa kaupoissa.

Moskovski Komsomolets -lehden mukaan jotkut venäläiset ovat onnistuneet käyttämään Suomessa ruplia, mutta kurssi on ollut todella huono.

- Meiltä otettiin ruplia tiskin alta, mutta ryöstökurssilla, yhden euron sai 120 ruplalla, tilitti lehden haastattelema turisti nimettömänä.

Ilta Sanoma
mardi 26 juillet 2022 16:47:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.