Ilta Sanoma

Sotilashallinnon kerrotaan teloittaneen neljä ihmistä.

Useissa maissa on osoitettu mieltä teloituksia vastaan. Kuva Japanin pääkaupungista Tokiosta.

Useissa maissa on osoitettu mieltä teloituksia vastaan. Kuva Japanin pääkaupungista Tokiosta. Kuva: Philip Fong / AFP

Suomen ulkoministeriö tuomitsi Myanmarin teloitukset Twitter-päivityksessään tiistaina.

Myanmarissa viime vuonna vallan kaapannut sotilashallinto teloitti neljä ihmistä, kertoi maan media maanantaina. Kyseessä olivat ensimmäiset teloitukset vuosikymmeniin.

-?Suomi tuomitsee jyrkästi burmalaisten aktivistien teloituksen ja ilmaisee vilpittömän osanottonsa tämän hirvittävän perustavien ihmisoikeuksien loukkauksen uhrien omaisille, ulkoministeriö kirjoitti.

Teloitettujen joukossa oli maan syrjäytetyn johtajan Aung San Suu Kyin marraskuussa pidätetty puoluetoveri, ex-kansanedustaja Phyo Zeya Thaw sekä demokratia-aktivisti Kyaw Min Yu.

Juntan sotilastuomioistuin on tuominnut kuolemaan kymmeniä kaappausta vastustaneita aktivisteja, mutta tuomioita ei tätä ennen ollut pantu toimeen.

YK sekä useat ihmisoikeusjärjestöt tuomitsivat teloitukset tuoreeltaan.

Ilta Sanoma
mardi 26 juillet 2022 16:06:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.