Nelipäiväiseksi ja 160 kilometrin mittaiseksi tarkoitettu Nijmegenin marssi jouduttiin lyhentämään helteen vuoksi. Haastetta riitti kolmessakin p" /> Nelipäiväiseksi ja 160 kilometrin mittaiseksi tarkoitettu Nijmegenin marssi jouduttiin lyhentämään helteen vuoksi. Haastetta riitti kolmessakin p" />

YLE


Maailman suurin marssitapahtuma Hollannin Nijmegenissä typistyi tänä vuonna hurjien helteiden vuoksi kolmipäiväiseksi.

Käveltävää kertyi silti pahimmillaan reilusti yli 30 asteen lämpötilassa yhteensä 120 kilometriä. Noin 42 000 marssijan joukossa oli mukana myös 82 suomalaista.

Pyysimme 13-henkisen Pohjois-Suomen joukkueen Team Northin johtajaa Mika Myllyä pitämään marssin ajan päiväkirjaa urakan kulusta. Tästä jutusta voit lukea, kuunnella ja katsoa miten matka sujui.

Maanantai 18.7.

Pohjois-Suomen joukkue on saapunut perusleiriin, Kamp Heumensoordiin, joka on rakennettu tapahtumaa varten tuhansien sotilaiden huoltoalueeksi ja majoituspaikaksi.

De Vierdaagse, eli nelipäiväinen kävelytapahtuma järjestetään kahden vuoden koronatauon jälkeen ensimmäistä kertaa. Järjestäjät kuitenkin ilmoittavat, että hurjan helteen vuoksi ensimmäinen marssipäivä perutaan.

Team Northin tunnelmaa se ei lannista. Mylly on asettanut tavoitteekseen olla maalissa täyden joukkueen kanssa. Motivaatiotekijänä on vedonlyönti - jos yksikään keskeyttää, hän luopuu viiksistään.

Maastolakkinen Mika Mylly kurkistaa kameraan kuvan alalaidassa. Taustalla maastopukuisia reserviläisiä, joista yhdellä kädessä Suomen lippu.
Pohjoisen Team North -joukkueen johtajana toiminut Mika Mylly (kuvassa etualalla) pisti ennen lähtöä viiksensä pantiksi, että koko 13-henkinen ryhmä saapuu marssin maaliin asti.Mika Myllyn kotialbumi

Tiistai 19.7.

Ennen ensimmäisen marssipäivän alkua Mylly kertoo joukkueen odottavan tulevaa melko jännittyneenä.

- Huomaa, että porukka on vaitonaista. Mutta nyt kaikki on valmista, ja lähdemme innokkaasti marssimaan.

Ennen yötä on vielä varmistettava, että tiimiläisten repussa on tarpeeksi painoa: sääntöjen mukaan sotilasjoukkueiden alle 50-vuotiaiden miesten on kannettava mukanaan vähintään 10 kiloa painavaa reppua.

Suomalaisia reserviläisiä istuu puun alla varjossa marssitapahtuman tauolla Hollannissa. Yhdellä kädessä Suomen lippu, joka liehu tuulessa.
Suomen lippu liehui komeasti pohjoisen marssiosaston kärjessä koko 120 kilometrin matkan.Mika Myllyn kotialbumi

Keskiviikko 20.7.

Herätys ensimmäiseen marssipäivään on kello 3.15 ja lähtö kello 5.00. Helle on hieman antanut periksi, mutta silti on erittäin kuumaa.

Myllyn mukaan jo ensimmäinen marssipäivä söi jokaisen fyysisiä resursseja jo melkoisesti. Palautuminen on tärkeää, sillä edessä on vielä kaksi vähintään yhtä rankkaa marssipäivää.

Maastopukuisia suomalaisia reserviläisiä tauolla marssitapahtumassa. Osa on nostanut jalat penkille ja istuu maassa taaksepäin nojautuneina.
Ensimmäisenä marssipäivänä keskiviikkona oli vielä erittäin helteistä, vaikka ennustetusta 39 asteen lämpötilasta olikin jo tultu alaspäin. Tauoilla nesteytys ja jalkojen huolto on erittäin tärkeää.Mika Myllyn kotialbumi

Torstai 21.7.

Toisen päivän aamuna lämpötila on Myllyn mukaan noin 25 astetta ja on pilvistä - "täydellinen marssisää". Edessä on Day of seven hills, eli seitsemän kukkulan päivä.

- Alankomaissa tosin on niin tasaista, että mäkiä ei edes meinaa huomata, Mylly kertoo.

Viidentoista kilometrin kohdalla tunnelma on korkealla. Maaliin joukkue saapuu kuitenkin litimärkänä.

Nijmegen-marssijono.
Toisen marssipäivän sää oli ensin "täydellinen", pilvistä ja 25 astetta. Sitten taivas repesi ja viimeiset 20 kilometriä joukkue joutui taittamaan sateessa.Mika Myllyn kotialbumi.

Perjantai 22.7.

Perjantaina hieman ennen aamukymmentä Mylly kertoo joukkueen taittaneen viimeisen marssipäivän matkaa jo 17 kilometriä.

Pohjoisen joukkue sai lähtöajan viimeisestä, kello viiden ryhmästä. Perillä pitää olla viimeistään 16.30.

Tukevasti valkoisella urheiluteipillä teipattu paljas kantapää.
Joukkueen taktiikkana rakkojen suhteen oli se, että ne teipataan ja huolletaan heti, eikä ongelmien anneta paisua. Kuvassa armadillo tai "kevennetty hollantilainen kantapääteippaus".Mika Myllyn kotialbumi

Matkalla on pidettävä ylimääräisiä taukoja, jotta sippaamisilta vältyttäisiin. Taktiikka onnistuu, ja joukkue saapuu maaliin täysilukuisena.

Viimeiset kilometrit ovat yhtä juhlaa, sillä katujen varsille on saapunut mustanaan väkeä kannustamaan ja juhlimaan marssin maaliin asti kävelleitä.

Maastopukuinen Mika Mylly seisoo haara-asennossa ruohikkoisella kentällä ja pitelee kullanväristä mitalia kädessään.
Mika Mylly ja kolmannelta Nijmegen-marssilta ansaittu marssimerkki.Mika Myllyn kotialbumi

Suorituksen merkitys ei Myllyn mukaan iskostu tajuntaan ihan heti loppujuhlien päätyttyäkään. Hämmennyksen hälvennyttyä tajuaa, mitä on tehnyt ja sen, kuinka hienoa porukassa on ollut.

- Mutta toistaiseksi on vain palauteltu kipeitä jalkoja. Kyllä se vaan sisäisesti hymyilyttää, että huomenna ei tarvitse lähteä kävelemään.

Lue myös: Ukrainan sodan myötä osa haluaa testata valmiuksiaan reilun 100 kilometrin marssilla - Pohjois-Suomen joukkueen johtaja: "On tuskaa ja kipua"

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella keskiviikkoon 27.7. kello 23 saakka.

mardi 26 juillet 2022 15:20:18 Categories: Nijmegenin marssi YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.