Ilta Sanoma

Helmarien päävalmentaja ja Suomen Palloliitto jatkavat eri teillä.

Suomen Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kommentoi Anna Signeulin lähtöä.

Suomen Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kommentoi Anna Signeulin lähtöä. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Suomen Palloliitto tiedotti varhain tiistaiaamuna naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Anna Signeulin lähdöstä.

Signeulilla oli vuoden loppuun asti kestävä sopimus, mutta tiedotteen mukaan sopimus purettiin yhteistyössä.

Sopimuksen purkamisesta kertoneessa Palloliiton tiedotteessa puheenjohtaja Ari Lahti kiitteli Signeulin tuomaa urheilullista panosta viiden vuoden aikana, mutta Lahti myönsi STT:lle puhelimitse myös jakson vaikeudet.

Aloite sopimuksen purulle tuli Palloliiton hallitukselta.

Lahden mukaan Signeulin jatkosta keskusteltiin jo siinä vaiheessa, kun Suomi oli vielä mukana EM-kilpailuissa.

-?Hallitus oli koolla Tanska-ottelussa. Silloin keskustelimme ensimmäisen kerran ja totesimme, että palaamme asiaan turnauksen jälkeen ja katsotaan kokonaisuus, puheenjohtaja mainitsi kisaurakan toisen pelin.

Anna Signeul ei jatka Helmarien päävalmentajana.

Anna Signeul ei jatka Helmarien päävalmentajana. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Kysymykseen siitä, kumpi painoi vaakakupissa enemmän, EM-kisojen kehno menestys vai Signeulin kyseenalaiset toimintatavat, Lahti ei antanut täysin yksiselitteistä vastausta, vaan painotti päätöksen perustuvan kokonaisvaltaiseen toimintaan.

-?Tämä oli kokonaisvaltainen arviointi. Ajattelimme myös tulevaisuutta. Meillä on pieni sauma päästä MM-kilpailuihin 2023 ja halusimme saada parhaat mahdolliset edellytykset siihen, että pärjäämme jäljellä olevissa karsintaotteluissa ja mahdollisissa playoff-otteluissa (jatkokarsinnassa), Lahti sanoi.

Vuodesta 2017 Suomea valmentanut Signeul johdatti Helmarit EM-kilpailuihin, mutta pelit Englannissa sujuivat heikosti. Suomi teki vain yhden maalin, hävisi kaikki ottelunsa ja jäi alkulohkoon. Kisaurakkaa varjosti lisäksi mediakohu, jossa esille nostettiin Signeulin toimintatavat.

Signeul nostaa palkkaa Suomen Palloliitosta vuoden loppuun saakka, mutta työvelvoitetta ei enää ole.

Lahti myöntää, että Signeulin tapauksesta voidaan ammentaa oppia tulevaisuutta ajatellen.

-?Itse kullakin on syytä miettiä, mitä oppeja on saatu. Palloliittoon kokonaisuutena, työntekijöihin ja johtoon saakka tämä opetti tärkeän nöyryyden. Täytyy olla tarkkana ja kiinnittää entistä tarkemmin huomioita asioihin, ettei pääse jäämään asioita vaivaamaan. Nyt oli jäänyt pitkäksi aikaa asia vaivaamaan, vaikka asia käsiteltiin jo aikanaan.

Ilta Sanoma
mardi 26 juillet 2022 14:00:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.