Uniperissa lankeaa rangaistus aikalaishulluudestamme, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Teemu Keskisarja.

Maanpetos on kohtuuton rikosnimeke. Upseerit, jotka kesällä 1742 luovuttivat Hämeen linnan taistelutta, häpäisivät kunniakoodeja ja arvoja, mutta käytännössä säästivät maata armottomalta tsemppikseltä, turhalta tapatukselta ja piirittäjien terrorilta. Jatkosodan maanalaisten kommunistien vaikuttimet olivat epäisänmaallisia, mutta vakoilu ja sabotaasi meni enimmäkseen mönkään eikä vaikuttanut rintamaan. "Maanpettureiksi" en nimittelisi myöskään reppana-agentteja, joiden höpötykset harmittomasti paisuttivat Stasin ja KGB:n arkistoja.

Taloushistoria nälänhätineen, pankkikriiseineen ja lamoineen todistaa, että isänmaa ei pahiten pety pettureihin. Vaan pohjimmiltaan hyviin ihmisiin, jotka syystä tai toisesta olivat mittaviin tehtäviinsä alamittaisia.

Valtionyhtiöt olivat 1900-luvun "kansallisessa kapitalismissa" tärkeitä, arvokkaita ja jokseenkin menestyksekkäitä. Totta kai hankkeita toisinaan karahti, mutta ei tämän päivän totaaliseen tyyliin. (Käteenkäypä kirja: Markku Kuisman Valtion yhtiöt).

Antaa-mennä-vaan-filosofialla toteutui uudella vuosituhannella tuottamuksellinen maanpetos. Se ei juontunut politiikkojen pahuudesta vaan ajattelemattomuudesta ja muodikkaiden hokemien pakkotoistosta. Kansallisvauraus omistajaohjautui. niin minne? Ostimme konsulttien pilailupuodista strategian, jossa viinamonopolin tulosjohtaminen piti motivoida ja veronmaksajien siivittää lentoyhtiötä ilman pientäkään yleishyödyllistä vastapalvelusta.

Jollei joka mällin pääjehuksi, valtiollinen vainu veti vähintään mahdollistajaksi Soneran ilmaostoksiin, Talvivaaran miltei yliluonnollisiin ympäristörötöksiin, Rosatomin turvattomuusulottuvuuteen, sähkönsiirron yksityistämiseen jne. A-studiossa omistajaohjailija yleensä virkkoi: "Tuo on jälkiviisautta, päätös oli oikea senhetkisessä tilanteessa."

Nyt sopotamme, että "suomalaisten ei kuulu maksaa Saksan energiapolitiikan virheistä". Mutta eihän lasku lankea saksalaisvirheestä vaan ikiomastamme. Siitä että Fortum otti Uniperissa mielenvikaisen, likaisen riskin. Omistajataho Suomi ei ansaitse armoa vaan kovennetun rangaistuksen töppäyksenuusijana. Itsepähän demokratiassa laitoimme miljardivirralle vonkamiehiä ja -naisia, jotka eivät aikoinaan olisi pärjänneet Imatran Voiman puhelinvaihteessa.

Uniperkeleet ynnä muut eivät johtuneet Ukrainan sodasta, koronasta ja vuoden 2008 finanssikriisistä vaan tuudittautumisesta kymmenien kvartaalien pituiseen varkauskierteeseen. Pyrimme ja pääsimme suoltovarmuuteen. Oli rahaa tai ei, suolsimme sitä ulos seuraavien sukupolvien kukkarosta.

Tuottamukselliseen maanpetokseen periaatteessa sopii vuoden 1734 lain pykälä "nurjan kilven kantamisesta" valtakuntaa vastaan ja "sisä- eli ulkonaisen miehen kanssa juonittelemisesta" sekä linnojen, varahuoneiden ja laivojen vahingoittamisesta. Kuitenkin luulen, että historian tuomioistuin antaa meille anteeksi aikalaishulluuden, jota muuntuvaisena on aina ollut ja on aina oleva.

Kirjoittaja on historioitsija.