Ilta Sanoma

Kaksi ihmistä ja ampuja on kuollut Kanadan ammuskelussa Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa.

Poliisi kävelee rikospaikalla Langleyssä. Luoti vaikuttaa osuneen auton ikkunaan.

Poliisi kävelee rikospaikalla Langleyssä. Luoti vaikuttaa osuneen auton ikkunaan. Kuva: JESSE WINTER / Reuters

Kolme ihmistä on kuollut varhain maanantaina Kanadassa tapahtuneessa ampumisessa. Ampuja on yksi kuolleista.

Ampumavälikohtaus tapahtui noin kuuden aikaan aamulla Brittiläisessä Kolumbiassa sijaitsevassa Langleyssä noin 45 kilometrin päässä Vancouverista.

Mies ampui neljää ihmistä. Kaksi kuoli ja kaksi loukkaantui. Ainakin toinen loukkaantuneista on kriittisessä tilassa sairaalassa. Epäilty kuoli poliisin luoteihin.

Kanadan yleisradion CBC:n, BBC:n ja ABC:n mukaan ampujan kohteena olisi ollut kodittomat ihmiset. Poliisin mukaan motiivi ei ole vielä tiedossa. BBC:n mukaan epäilty on poliisille entuudestaan tuttu.

Poliisin mukaan tutkinta on kesken eikä ole vielä tiedossa, toimiko ampuja yksin. Alustavasti merkit viittaavat siihen, että ampuja olisi toiminut yksin.

Ampumiset on Kanadassa huomattavasti harvinaisempia kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, joissa ampumiset ovat yleisiä.

Toukokuussa Kanadan hallitus esitti kiristystä aselainsäädäntöön. Kanada haluaa kieltää käsiaseiden myynnin ja ostamisen. Syynä on ampuma-aseilla tehdyt henkirikokset, joiden määrä on ollut kasvussa viime vuosina.

Maan pahin joukkoampuminen tapahtui vuonna 2020, kun mies ampui lukuisia ihmisiä ja sytytti useita taloja tuleen. Joukkoampumisessa kuoli 23 ihmistä.

Asiasta uutisoi Reuters ja AFP.

Ilta Sanoma
mardi 26 juillet 2022 04:40:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.