Ilta Sanoma

Konkaripoliitikon mukaan Venäjän ja Euroopan kansalaisten vuorovaikutuksen rajoittaminen edistäisi Kremlin tavoitteita.

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 7. heinäkuuta 2022.

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 7. heinäkuuta 2022. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Sosialidemokraattien kansanedustaja Kimmo Kiljunen kertoi aiemmin maanantaina Ylelle vastustavansa oman eduskuntaryhmänsä johdon tukemaa kiristystä venäläisten turistiviisumeihin.

Ehtooaikaan tavoitettu Kiljunen perustelee IS:n haastattelussa kantaansa sillä, että tosiasiassa kansalaisten matkustelun rajoittaminen edistäisi Kremlin Eurooppa-vastaisia tavoitteita.

- Venäjän hallitus tietoisesti pyrkii eristämään oman yhteiskuntansa Euroopasta. He haluavat rajoittaa kansalaisyhteiskuntaa niin, ettei heillä olisi vuorovaikutusta eurooppalaisten yhteiskuntien kanssa, Kiljunen sanoo.

- Jos eristämistoimet kohdistuvat kansalaisyhteiskuntaan, tapahtuu juuri niin kuin Venäjän autoritaarinen hallinto haluaa. Meidän kannattaa nyt olla tarkkoja, mitä oikeasti haluamme. Haluammeko vain rangaista rankaisemisen ilosta vai saada aidosti muutoksen aikaan Venäjällä?

Venäläiset voivat paitsi lomailla Suomessa myös matkustaa Suomen kautta muualle Eurooppaan ja kiertää pakotteita ostamalla matkalla tuotteita, joiden vienti Venäjälle on kiellettyä. Tilanne on herättänyt kysymyksiä Suomen uskottavuudesta osana läntistä pakoterintamaa.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman totesi aiemmin STT:n haastattelussa toivovansa hallitukselta nopeaa selvitystä venäläisten turistiviisumien rajoittamisesta. Lindtmanin mukaan vallitsevissa olosuhteissa "normaali kanssakäyminen" Venäjän kanssa ei ole monin muinkaan tavoin mahdollista.

Pääministeri Sanna Marinia (sd) sijaistava perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd) totesi IS:lle, ettei hänellä ole suoraa vastausta siihen, miksi Suomi ei ole keskeyttänyt venäläisten turistiviisumien käsittelyä.

- Itse olen pannut keskustelussa merkille, että Suomessahan pidettiin koronaan vedoten itärajaa pitkään niin, ettei sitä voinut käytännössä ylittää, Lindén sanoo IS:lle.

Lue lisää: Pääministeriä sijaistava Aki Lindén: Venäläisten lomamatkat "eivät ole ok" - asia ei ole valmis vielä huomenna

Kiljunen on aikeissa pitää omaa näkökantaansa esillä, kun SDP:n eduskuntaryhmä muodostaa virallisen linjansa Suomen viisumipolitiikasta. Mikäli ryhmä päätyisi tukemaan turistiviisumien epäämistä, ei hän kuitenkaan repeäisi yhteisestä rintamasta.

Kyseistä ratkaisua hän luonnehtii joka tapauksessa "virheelliseksi". Kansanedustaja katsoo venäläisten matkustelevan Suomeen ja Eurooppaan juuri siksi, että he eivät ole tyytyväisiä nykyiseen hallintoonsa.

- En ole tietoisesti poikennut ryhmän johdon kannasta ja asiahan on edelleen debatin alainen sekä puolueessa että suomalaisessa yhteiskunnassa, Kiljunen sanoo.

Lue lisää: Pääkirjoitus: Suomesta tuli EU-rajojen heikoin lenkki - venäläisturisteja virtaa itärajan yli

Viro lakkasi myöntämästä venäläisille turistiviisumeja maaliskuussa ja ilmoitti kiellon pysyvän voimassa niin kauan kuin Venäjä jatkaa hyökkäystään. Poikkeuksena viisumi voidaan myöntää humanitaaristista tai terveydellisistä syistä matkustaville tai sairaan sukulaisen luona vieraileville.

Latvia ja Liettua taas lopettivat viisumien myöntämisen venäläisille jo helmikuussa.

Kiljunen kertoo toivovansa, että Euroopan unioni muodostaa venäläisten viisumeista yhtenäisen linjan. Unionin asettamia pakotteilla on hänen mukaansa selkeät perusteet.

- Yksittäiset hallitukset ovat nyt rajoittaneet viisumeiden myöntämistä kansallisista, lähinnä turvallisuuteen liittyvistä syistä. Jos on kuviteltavissa, että tämä turistien matkustelu Suomeen on turvallisuusriski, on meidän itsestään selvästi sitä rajoitettava, Kiljunen sanoo.

Lue lisää: Näin venäläis­turistit kommentoivat puhetta rajojen sulkemisesta - Olga uskoo, että koti­maalle on tiedossa "seurauksia"

Ilta Sanoma
mardi 26 juillet 2022 01:11:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.