Ilta Sanoma

Suomalaiset ovat kainona tunnettu kansa, mutta yllättävän moneen riittää pokka meilläkin. Yhdessä tilanteessa kuitenkin kainostelemme edelleen.

Kehtaisikohan santsata vielä kerran?

Kehtaisikohan santsata vielä kerran? Kuva: Shutterstock

Kehtaisitko sinä santsata kahvipöydässä ilman kehotusta tai huutaa bussikuskia pysähtymään, kun stop-nappi ei toimi?

Esimerkiksi näihin kysymyksiin haimme vastauksia Me Naisten taannoisella kyselyllä.

Jos et ole vielä vastannut kyselyyn, pääset vastaamaan siihen tästä.

Kyselyyn on tähän mennessä vastannut yli 160 000 suomalaista, joista suurimmalla osalla pokka riittää moneen arkipäivän tilanteissa, kuten jonkun kengän pohjaan tarttuneesta vessapaperista huomauttamiseen.

Voinemme siis kävellä kaduilla huoletta ja luottaa siihen, että tuntematonkin kehtaa huomauttaa tahroista takapuolessa tai vessapaperista kengän pohjassa.

Seuraavissa tilanteissa suuri enemmistö vastaajista oli yhtä mieltä siitä, että pokka riittää.

Vastaajista 79 prosenttia oli sitä mieltä, että linja-auton stop-napin reistaillessa kehtaisi huutaa bussikuskia pysähtymään. Onneksi stop-napit kuitenkin lähes poikkeuksetta toimivat, koska olisihan se huutelu näin suomalaisena vähän epämiellyttävää.

87 prosenttia vastaajista lähettäisi ravintola-annoksen takaisin keittiöön, jos ruoka ei olisi se, mitä oli tilattu. Vastaavasti 13 prosenttia tyytyisi nöyrästi väärään annokseen - ruoka kuin ruoka, kunhan jotain vatsan täytteeksi saa.

Tässä tilanteessa vastaajat olivat kyselyn vastauksista yksimielisimpiä. Vastaajista 90 prosenttia kehtaa lähteä uudelle kierrokselle juhlien kahvipöydässä, ehkä jopa ilman kehotusta santsata. Olemmehan tunnetusti kahvin suurkuluttajia, joten kyllä se kupponen kahvia kaipaa kaverikseen toisen perään.

Santsata kehtaavat siis melkein kaikki, mutta kun kahvipöytään käy ensimmäinen kutsu, suurin osa vastaajista jää odottamaan vähintäänkin toista kehotusta. Eihän sinne nyt heti kehtaa mennä, saati korkata nättiä kakkua ensimmäisenä.

Vastaajista 52 prosenttia jäisi odottelemaan patistelua herkkujen ääreen.

Mikäpä sen suomalaisempaa!

Lue lisää: Yli 30 000 suomalaista kertoi, missä menee pettämisen raja - kolmesta asiasta lähes kaikki ovat samaa mieltä

Ilta Sanoma
lundi 25 juillet 2022 22:00:00 Categories: Ilta Sanoma Vapaalla

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.