Viisumihakemuksia tulee vain murto-osa koronaa edeltäneeseen aikaan verrattuna. Määrä on kuitenkin kasvussa." /> Viisumihakemuksia tulee vain murto-osa koronaa edeltäneeseen aikaan verrattuna. Määrä on kuitenkin kasvussa." />

YLE


Kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa helmikuun lopulla, Olya ja Denis Alesin alkoivat lähes välittömästi suunnitella muuttoa kotimaastaan. Pariskunta vastustaa sotaa ja nykyhallinnon toimia.

He päätyivät Venäjältä Turkkiin, josta ovat nyt matkanneet Suomeen lomalle. Vierailu on molemmille ensimmäinen Suomessa.

- Olen kiitollinen siitä, että pääsen taas matkustamaan Eurooppaan. Viime kerrasta on aikaa pari vuotta. Samanaikaisesti tiedämme kyllä, mitä Ukrainassa tapahtuu. Se on sydäntäsärkevää.

- Muuta en pysty siitä sivistyneesti sanomaan, Olya kertoo.

Venäläiset turistit pääsevät jälleen kulkemaan Eurooppaan, sillä Venäjä poisti rajaliikenteen koronarajoitukset 15. heinäkuuta. Suomi poisti omat rajoituksensa pari viikkoa aikaisemmin heinäkuun ensimmäisenä päivänä.

Helsingin keskustassa ei maanantaina puolen päivän aikaan tullut vastaan suuria määriä venäläisturisteja. Kauppatorin torikauppiaiden havainto on sama. Kauppiaat kertovat työpäivänsä aikana palvelevansa yleensä muutamia venäjää puhuvia asiakkaita, kun ennen koronaa venäläisturisteja näkyi paljonkin.

Torikauppias Jouni Materon mukaan Kauppatorin myyntipisteille venäläisturistien merkitys on iso.

- On ollut melkoinen lovi, kun heitä ei ole ollut. Toisaalta, kun suomalaisetkaan eivät ole päässeet matkustamaan, he ovat löytäneet torin, ja sillä tavalla kompensoineet venäläisten puutetta.

Torimyyjä laittaa herneitä vatiin.
Torikauppias Jouni Matero asetteli herneitä Helsingin Kauppatorilla.Sara Aaltio / Yle

Olya ja Denis Alesin ovat Turkista käsin koettaneet pitää tiivistä yhteyttä Venäjällä asuviin perheenjäseniinsä ja ystäviinsä. He arvelevat, että monella Venäjällä asuvalla ei ole tällä hetkellä lomamatkat ensimmäisenä mielessä.

- Taloudellinen tilanne maassa on todella huono. Pakotteet toimivat ja inflaatio on korkealla, Olya sanoo.

Pariskunta sanoo, ettei ole Turkissa tai Euroopassa sodan jälkeen matkustettuaan kohdannut ennakkoluuloja tai saanut pahoja katseita. He kuitenkin sanovat välttelevänsä venäjän puhumista julkisilla paikoilla.

Hakemuksia tulee, mutta ei vielä kuten ennen

Ulkoministeriön konsulipalvelujen apulaisosastopäällikkö Leena Liukkonen sanoo, että Suomi ottaa nyt päivittäin vastaan noin tuhat viisumihakemusta Venäjältä. Heinäkuun ensimmäisen kolmen viikon aikana hakemuksia on tullut 13 906 ja viisumeita myönnettiin 10 520.

Vuoteen 2019 - eli viimeisimpään niin sanottuun normaaliin vuoteen - verrattuna hakemusmäärät ovat hyvin alhaiset, vain 15 prosenttia, Liukkonen sanoo.

Nyt hakemusmäärä on lievässä nousussa.

Venäläisten viisumihakemusten määrä Suomeen tasaisessa kasvussa - viisumikeskus palvelee vain ajanvarauksella

Julkisuudessa moni kansanedustaja ja tutkija on arvostellut sitä, että Suomi myöntää venäläisille turistiviisumeita, vaikka maa käy sotaa Ukrainassa ja sitä vastaan on asetettu painavia pakotteita.

Ylen tietojen mukaan ulkoministeriö selvittää viisumiasiaa.

Suurimmat puolueet haluavat lopun venäläisten turistimatkoille Suomeen - SDP:n Kiljunen varoittaa luomasta uutta Pohjois-Koreaa

Osa EU- ja Schengen-maista on päättänyt rajoittaa viisumien myöntämistä. Tsekki, Viro, Latvia, Liettua, Romania ja Puola uusivat tai myöntävät uusia viisumeita vain perheenjäsenille tai tietyillä tiukoilla ehdoilla. Puola on vaatinut EU:n laajuista viisumirajoitusta.

Alankomaat ei käytännössä pysty myöntämään uusia viisumeita, sillä Venäjä on karkottanut sen edustajat maasta.

Lisäksi esimerkiksi Ranskassa, Kreikassa ja Espanjassa uusia viisumihakemuksia ei lähiaikoina pystytä ottamaan vastaan, sillä korona-ajasta käytännöksi jääneessä ajanvarausjärjestelmässä ei ole vapaita aikoja tuleville viikoille. Sama ongelma koskee siis myös muita kolmansista maista Schengen-aluelle haluavia.

Nainen katsoo vasemmalle. Taustalla seinällä kartta, missä näkyy Suomi.
- Se, että venäläinen vierailee Suomessa ja saa täällä toisenlaista tietoa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, sitä voisi pitää oikein hyvänä asiana, sanoo ulkoministeriön konsulipalveluiden apulaisosastopäällikkö Leena Liukkonen.Sara Aaltio / Yle

Ulkoministeriön Liukkonen ei kommentoi muiden maiden käytäntöjä. Hän sanoo, että Suomi toivoo, että asiassa tehtäisiin EU:n tasolla yhteinen linjaus. EU on jo jäädyttänyt unionin ja Venäjän välisen viisumihelpotussopimuksen muiden kuin tavallisten venäläisten osalta.

- Suomi on pitänyt tärkeänä sitä, että tavallisten kansalaisten yhteydenpitoa ei hankaloiteta, Liukkonen sanoo.

Normaaleinakin aikoina Suomi on EU:ssa korostanut sitä, että rajat ylittävää yhteistyötä tehdään monella eri sektorilla kuten myös kansalaisten tasolla, Liukkonen kertoo.

Liukkonen vastaa esitettyihin turvallisuushuoliin toteamalla, että viisumiehdot tarkistetaan paitsi hakuvaiheessa, myös toistamiseen rajalla. Viranomaiset ovat näissä todella tarkkoja, hän vakuuttaa.

Venäjälle asetettujen talouspakotteiden lisäksi osa maan eliitistä on laitettu henkilöpakotelistalle. Listalla olevat ihmiset eivät saa viisumeita tai pääse matkustamaan Schengen-alueella.

Venäläisten matkustamista EU-alueella vaikeuttaa myös se, että alueen ilmatila suljettiin venäläisiltä koneilta lähes välittömästi sodan alkamisen jälkeen.

Voit keskustella aiheesta 26.7. kello 23:een saakka.

Lue myös:

Länsi on kiristänyt Venäjän pakotteita, mutta sota ei näytä loppuvan - tutkija pitää ongelmana, että matkustusrajoituksia voi kiertää Suomen kautta

Venäläisiä ostosmatkailijoita tulee nyt bussilasteittain rajakaupunkiin Suomessa - jonottavat matkaa jopa viikkoja: "Jo oli aikakin"

Koronarajoitusten poistuminen näkyy rajanylityksissä

Venäläiset ostosmatkailijat pääsevät taas perjantaina Suomeen - tutkija ennustaa 20 vuoden takaisen jobbari-ilmiön paluuta

Kysymys turistiviisumien myöntämisestä venäläisille jakaa Lapin kansanedustajien mielipiteet

lundi 25 juillet 2022 21:21:27 Categories: YLE viisumit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.