Ilta Sanoma

Festivaali kiistää väitteet sopimusrikkomuksista. Robert Sainio kertoo Ilta-Sanomille, että festivaalijärjestäjä on koostamassa vastinetta välikädelle, joka Status Quon alun perin järjesti Karjurockiin.

Status Quo kohahdutti jättämällä Karjurockin festivaalit esiintymättä.

Status Quo kohahdutti jättämällä Karjurockin festivaalit esiintymättä. Kuva: Dirk Pagels / Sulupress.De / DPA via ZUMA Press

Uudessakaupungissa viikonloppuna järjestetyssä Karjurockissa koettiin ikävä tilanne, kun esiintymään varattu brittibändi Status Quo poistui yllättäen keikkapaikalta esiintymättä.

Tuoreeltaan lauantai-iltana Karjurockin promoottori Robert Sainio ei osannut kertoa, mistä bändin poistuminen varsinaisesti johtui. Hän kertoi, että festivaalijärjestäjät olivat tilanteesta pöyristyneitä.

Äkkiperumisen syyksi selvisi seuraavana päivänä, että bändin mielestä järjestäjän kanssa tehdyt sopimusehdot eivät täyttyneet. Karjurockin järjestäjät kiistivät sopimusrikkomukset. Heidän mukaansa sopimusta on noudatettu ja keikka maksettu etukäteen sataprosenttisesti.

Status Quon manageri Simon Porter välitti Ilta-Sanomille sähköpostin välityksellä lausunnon tilanteesta.

- Bändi on hyvin harmissaan faneille tuottamastaan pettymyksestä, mutta festivaalijärjestäjät epäonnistuivat totaalisesti noudattamasta bändin raideria ja lavavaatimuksia, jotka ovat olennainen osa sopimusta. Sen vuoksi bändin oli mahdotonta esiintyä omien standardiensa ja faniensa odotusten mukaisesti.

Raideri tarkoittaa laulajan, muun esiintyjän tai yhtyeen luetteloa esiintymiseen asetetuista vaatimuksista.

Lue lisää: Status Quo lähti yllättäen Karju­rockin keikka­paikalta esiintymättä - järjestäjä on "pöyristynyt"

Status Quon managerin mukaan festivaali

Status Quon managerin mukaan festivaali "epäonnistui totaalisesti" noudattamasta bändin raideria ja lavavaatimuksia. Kuva: Philipp Von Ditfurth/Zuma

Lue lisää: Syy Status Quon äkki­lähdölle Karju­rockista selvisi - järjestäjä kiistää yhtyeen väitteet

Robert Sainio kertoo Ilta-Sanomille, että asiaa ei ole vielä varsinaisesti ehditty puimaan suoraan bändin kanssa, eikä Karjurock itsessään sitä teekään. Festivaalijärjestäjät keräävät tällä hetkellä vastinetta varten aikaisempia yhteydenpitotodisteita ja keskusteluja bändin edustajien kanssa, jotka toimitetaan välikädelle, joka keikan alun perin festivaalille järjestikin.

Sainio kiistää, että raiderissa olisi ollut puutteita.

- Ne eivät pidä paikkansa. Keräämme nyt kaiken sen viestinnän, mitä meillä on ollut alihankkijoihin, ja niihin, ketkä ovat hoitaneet tekniikkaa ja yhteydenpitoa bändiin. Teemme vastineen viimeistään lähipäivinä, Sainio kertoo.

Sainio ei tarkenna, mistä raiderin kohdista tarkalleen on kyse. Sainio kuitenkin mainitsee, että hän luki mediasta puhuttavan lavasta tai lavatekniikasta, ja samoja puutteita bändi olisi ilmeisesti osoittanut heillekin.

- Olemme hoitaneet kaiken, kuten alkuperäisessä sopimuksessa on sovittu. Tekninen puoli on hyväksytetty bändillä jo keväällä, ja he ovat saaneet etukäteen lavakartat ja tekniikkaluettelot, joita alan huippuammattilaiset ovat järjestäneet. Tämä tuntuu käsittämättömältä, Sainio kertoo.

Sainio vielä toteaa, että sosiaalisessa mediassa leviävät keskustelut esimerkiksi tarjoilujen puutteesta eivät myöskään pidä paikkansa.

- He eivät päässeet edes tarjoiluvaiheeseen ennen kuin he lähtivät.

Sainio toteaa, että festivaalijärjestäjällä on olemassa pitkältä ajalta keskustelua bändin edustajien kanssa, eikä ongelmaa esimerkiksi lavatekniikan tai muiden sopimuksen osien kohdalla ollut sopimusta tehdessä.

Ilta Sanoma
lundi 25 juillet 2022 20:28:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.