STT:n ryhmäjohdolle tekemän kyselyn mukaan neljä suurinta puoluetta, SDP, keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset kannattavat turistiviisumien kieltämistä" /> STT:n ryhmäjohdolle tekemän kyselyn mukaan neljä suurinta puoluetta, SDP, keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset kannattavat turistiviisumien kieltämistä" />

YLE


Paine venäläisten turistiviisumien myöntämisen keskeyttämiseksi kasvaa. Poliitikot yli puoluerajojen vaativat hallitukselta pikaisia toimia.

Rajoitukset venäläisten viisumeihin jakavat ulkoasiainvaliokuntaa eikä jako noudata hallitus-oppositiolinjaa.

Yle tavoitti valiokunnan jäsenistä hallituspuolueista Kimmo Kiljusen (sd.), Mikko Savolan (kesk.), Saara Hyrkön (vihr.) ja oppositiosta Elina Valtosen (kok.). Kiljusta lukuun ottamatta kaikki heistä pitävät venäläisten lomailua Suomessa ongelmallisena.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on vaatinut Twitterissä viisumien myöntämisen keskeyttämistä, kuten muun muassa Viro on jo tehnyt.

Myös Mikko Savola ja Elina Valtonen kannattavat viisumien myöntämisen lopettamista pikaisesti.

Valtosen mukaan nykytilanteessa on periaatteellisesti ja symbolisesti erittäin ongelmallista, että Suomeen pääsee vapaasti Venäjältä turistiviisumilla.

- Kyllä tässä tilanteessa on perustelua lopettaa turistiviisumien myöntäminen venäläisille. Venäjä käy brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainassa ja on täysin absurdia, että ihmiset pääsevät käymään lännessä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, Valtonen perustelee.

Myös Savolan mielestä hallituksen tulisi arvioida viisumikysymystä pian ja tuoda tiukennuksista esitys.

- On ristiriitaista, että venäläiset tulevat Suomeen tai Suomen kautta Eurooppaan tekemään ostoksia tai viihtymään, ja samaan aikaan Venäjä tappaa ihmisiä Ukrainassa ja pyrkii liittämään osia maasta itseensä, Savola sanoo.

Savola katsoo viisumien kuuluvan samaan kokonaisuuteen kuin Venäjälle asetetut pakotteet. Savolan mukaan keskeyttäminen lähettäisi Venäjän johdolle signaalin, ettei se toimi oikein.

Savola toivoo, että ulkoasianvaliokunta saa selvityksen viisumimääristä ja rajoitusten mahdollisista haittavaikutuksista. Pakotelistalla olevat venäläiset eivät voi saada turistiviisumia Suomeen.

Myös Saara Hyrkön mielestä on ymmärrettävää, että venäläisten ostosmatkat Suomeen koettelevat nyt ihmisten oikeustajua. Tästä syystä hallituksen pitäisi käsitellä asiaa.

Savola ja Hyrkkö: EU:lta yhteinen linjaus turistiviisumeihin

Mikko Savola ja Saara Hyrkkö toivovat, että Euroopan unioni muodostaisi venäläisten matkailijoiden viisumeihin yhteisen kannan.

- EU-tason ratkaisu olisi paras vaihtoehto, koska sen vaikuttavuus olisi suurin. Venäjältä matkustetaan Eurooppaan tällä hetkellä useita reittejä pitkin, Hyrkkö kertoo.

Elina Valtosen mukaan kyse on sen verran periaatteellisesta asiasta, että Suomella on päätöksessä myös kansallista liikkumavaraa.

- Venäjän rajanaapurina meidän pitää toimia itsenäisesti ja sukkelasti, jos tilanne sitä edellyttää, hän painottaa.

Valtonen nostaa lisäksi esiin turvallisuuspoliittisen puolen nyt kun Suomi on liittymässä Natoon.

- Turistiviisumilla pääsee aika vapaasti tänne eri syistä. On vaikea arvioida, liittyykö tähän myös turvallisuushuolia Suomen näkökulmasta. Sekin puoltaisi sitä, että viisumikäytäntö laitettaisiin jäihin, Valtonen huomauttaa.

- Heidän joukossaan voi olla monentyyppisiä ihmisiä, vaikka tavallisista kansalaisista halutaan uskoa hyvää. On riski, että monenlaista henkilöä voi rajan yli helposti liikkua. Siksi tämä kokonaisvaltainen tarkastelu pitäisi tehdä nyt pikaisesti, Savola puolestaan sanoo.

Kiljunen: Eristämällä luomme Venäjästä Pohjois-Korean tai Kuuban

Kimmo Kiljunen sen sijaan ei kannata rajoituksia viisumeihin. Kiljusen näkemys eroaa sosiaalidemokraattien virallisesta kannasta.

STT:n ryhmäjohdolle tekemän kyselyn mukaan SDP:n eduskuntaryhmä kannattaa turistiviisumien kieltämistä venäläisiltä Ukrainan sodan vuoksi.

Kiljusen mukaan tavallisten venäläisten eristäminen Euroopasta ja muusta maailmasta ei edistä demokratiaa ja ihmisoikeuksia eikä saa aikaan muutosta Venäjällä.

Kiljusen mielestä Suomen ja Venäjän välillä tulee pitää yllä suhteita nimenomaan kansalaisten tasolla.

- Eristämällä me vahvistamme Venäjän nykyisen hallinnon säilymistä eli ehdottomasti pitäisi kaikilla tasoilla pyrkiä lisäämään kansalaisyhteiskuntien vuorovaikutusta. Tällä saadaan muutoksia aikaiseksi. Eristämispolitiikalla luodaan vain uusi Pohjois-Korea tai Kuuba 50 vuodeksi eteenpäin. Se järjestelmä on sitten jäänyt pysyväksi, Kiljunen perustelee.

Kiljunen toivoo, että syntynyt pattitilanne ratkeaa siten, että venäläiset muuttavat oman yhteiskuntansa.

Myös Saara Hyrkkö pitää ongelmallisena kaiken yhteydenpidon katkaisemista venäläisiin, koska se ei auta kääntämään kansalaismielipidettä Venäjällä sotaa vastaan. Sen sijaan Hyrkkö ehdottaa tulijoiden valistamista Ukrainan sodan tapahtumista.

- Niin kauan kuin turistiviisumeilla matkustetaan, olisi paikallaan viestiä tulijoille rajalla systemaattisesti Venäjän raakuuksista ja rikoksista Ukrainassa, Hyrkkö sanoo.

Myös Valtosen mielestä on tärkeää erottaa Venäjän nykyhallinto ja sen kansa toisistaan, mutta viisumirajoituksiin se ei saa vaikuttaa.

- Toisaalta tällä samalla argumentilla on toimittu viimeiset vuosikymmenet ja valitettavasti Venäjän kehitys on mennyt vain päinvastaiseen suuntaan. Meidän pitää hakea keinoja tukea Venäjän kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiakehitystä muulla tavoin kuin sillä, että turistit pääsevät vapaasti, Valtonen toteaa.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 26.7. kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Länsi on kiristänyt Venäjän pakotteita, mutta sota ei näytä loppuvan - tutkija pitää ongelmana, että matkustusrajoituksia voi kiertää Suomen kautta

Venäläisiä ostosmatkailijoita tulee nyt bussilasteittain rajakaupunkiin Suomessa - jonottavat matkaa jopa viikkoja: "Jo oli aikakin"

lundi 25 juillet 2022 20:14:06 Categories: YLE viisumit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.