Ilta Sanoma

Se, että alamme arvottamaan naisia luonnollisuuden perusteella on vaarallinen tie, toimittaja Anette Kärkkäinen kirjoittaa.

Kuva: Shutterstock / Ninna Lindström

Olin kouluikäinen, kun nyt jo edesmennyt ukkini oli meillä käymässä. Hän selasi pöydällä lojunutta naistenlehteä ja pysähtyi yhden mainoksen kohdalle. Onpas tuossa upea nainen, eikä sillä ole edes meikkiä! Katsoin kuvaa ja mietin, pitäisikö minun kertoa hänelle, että mainos valehtelee. Jo 12-vuotiaana tiesin, että mallin luonnollinen kauneus oli tullut purkista.

Sosiaalisessa mediassa kiertää tällä hetkellä haaste: julkaise itsestäsi meikitön, filtteritön selfie. Haasteen aloitti Australiassa asuva suomalainen tatuointitaiteilija ja pin-up-malli Sini Ariell. Ariell haluaa tuoda meikittömillä ja muokkaamattomilla kuvilla ilmi sen, kuinka paljon somessa päivittäin fuskataan oman ulkonäön suhteen.

Haasteen idea on hyvä. Etenkin nuorille somen käyttäjille tekee hyvää nähdä, että somea voi tehdä näppyläisellä naamalla. Samalla oppii tiedostamaan, että vaikuttajan feediin postaama au naturel -kuva harvoin on ensimmäisellä kerralla purkkiin napattu, muokkaamaton otos suoraan kameran rullalta. Useimmiten meikittömillä kasvoilla on itseruskettavaa (löytyy), kulmissa kestopigmentonnit (löytyy) ja ripsissä pidennykset.

Mutta mitä sitten?

Olen meikannut kuudennelta luokalta lähtien. Pidän itseni ehostamisesta ja olen siinä omasta mielestäni hyvä. Kuitenkin luonnollista kauneutta ja aitoutta on vaadittu naiselta aina, myös minulta. Vaatimukset ovat osin myös ristiriidassa keskenään. Kun aloin meikata, kuulin lähipiirini miehiltä, että meikkiä on liikaa. Kaikista paras olisi olla ilman, ettei vaikutelma vain ole "suttuinen ja halvan näköinen". Samaan aikaan he ihailivat avoimesti televisiosarjojen naisia, joilla oli vahva ehostus. Jälkeenpäin mietin, kenelle meikittömyys olisi näiden miesten mielestä ollut hyväksi, jos kerran itse halusin meikata ja siitä tuli hyvä olo?

Ristiriitaista on sekin, että se luonnollinen look, jota naisen olisi yhteiskunnan normien mukaan hyvä tavoitella, ei ole todellisuudessa kovin luonnollinen. Tai jos olisi, näkisimme mainoksissa ja elokuvissa naisia, joiden kasvoissa kasvavia karvoja ei ole ajeltu, aknearpia peitelty, kulmia nypitty tai harmaita hiuksia värjätty.

Kiitos meikkivaikuttajien, feminismin ja 2020-luvun, naisten ei enää tarvitse miettiä, onko vahva arkimeikki "suttuinen ja halpa".

Se, että alamme arvottamaan naisia luonnollisuuden perusteella on vaarallinen tie. Jälleen yksi vaatimus jostain muualta, kuin ihmiseltä itseltään.

Ilta Sanoma
lundi 25 juillet 2022 19:53:00 Categories: Ilmiöt Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.