Ilta Sanoma

Insinööri hyllytettiin alun perin, koska hän väitti julkisesti Googlen chattibotin tulleen tietoiseksi.

Tekoälyn tietoisuudesta erikoisia väitteitä levittänyt insinööri sai pikavauhdilla potkut Googlelta.

Tekoälyn tietoisuudesta erikoisia väitteitä levittänyt insinööri sai pikavauhdilla potkut Googlelta. Kuva: Andrew Kelly / Reuters

Viime kuussa Googlen insinööri Blake Lemoine shokeerasi väittämällä, että yhtiön keskusteluun kykenevä LaMDA-tekoäly olisi saavuttanut tietoisuuden ja vastaisi nyt älykkyydeltään 7-8-vuotiasta lasta.

Todisteena väitteelleen insinööri julkaisi tekoälyn kanssa käymänsä keskustelun, johon osallistui myös toinen Googlen työntekijä. Keskustelussa LaMDA sanoi muun muassa pelkäävänsä kuolemaa.

Lue lisää: Googlen insinööri väitti teko­älyn tulleen tietoiseksi ja vastaavan 7-8-vuotiasta lasta - pantiin pakko­lomalle

Lemoine passitettiin nopeasti hänen väitteidensä jälkeen pakkolomalle ja häntä viikonloppuna haastatelleen Big Technologyn mukaan insinöörin työsuhde on nyt purettu. Syy Lemoinen hyllytykselle oli yhtiön luottamuksellisuussääntöjen rikkominen, joten oletettavasti potkut hän on saanut myös samasta syystä.

Google kiisti jo kesäkuussa Lemoinen väitteet tekoälyn tietoisuudesta. The Vergelle lähettämässä lausunnossaan yhtiö toteaa, että erittäin tarkkojen tutkimusten mukaan Lemoinen väitteet olivat siltikin "täysin perättömiä".

Useiden kuukausien keskustelusta huolimatta insinööri ei tätä suostunut uskomaan, vaan hän esimerkiksi väitti, että Googlen tutkijoiden pitäisi vaatia LaMDAlta lupaa ennen kokeiden toteuttamista botilla.

Googlen ohella monet tekoälyasiantuntijat ovat kuitenkin torpanneet Lemoinen väitteet, sillä insinöörin väitteiden mukaisen tietoisuuden saavuttaminen ei tekoälyn nykykehityksen raameissa ole lähtökohtaisesti mahdollista. Tämän ohella epäilyksiä herätti myös se, että Lemoinen esittämät kuvankaappaukset olivat paikoin parsittu kasaan useista erilaisista keskusteluista.

LaMDAn kaltaisia chattibotteja koulutetaan hurjalla määrällä lähdeaineistoa, joten teknisesti sen manipulointi haluttujen vastausten saamiseksi on verrattain helppoa, sekä huomattavasti todennäköisempää, kuin tekoälyn harppaaminen suoraan seuraavaan sukupolveen.

Ilta Sanoma
lundi 25 juillet 2022 18:29:00 Categories: Digitoday Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.