Ilta Sanoma

Naantalin upeista luontomaisemista halutaan ottaa kaikki ilo irti lukuisien eri ulkotilojen ja terassien avulla.

Terasseissa tärkeää on monikäyttöisyys ja luonnonläheisyys.

Terasseissa tärkeää on monikäyttöisyys ja luonnonläheisyys. Kuva: Tatu Lertola

Yhä useampi tuntuu kaipaavan yhteyttä luontoon. Tämä näkyi myös Naantalin asuntomessukohteiden pihasuunnittelussa: kaikki mahdolliset taloa ympäröivät ulkotilat, seinustat ja syvänteet halutaan valjastaa hyötykäyttöön terassien ja parvekkeiden muodossa.

- Erityisen trendikkäitä ovat kapeat taloa kiertävät terassit, joissa on huomioitu auringon kiertosuunta ja ympäröivät saaristomaisemat, kertoo trendiasiantuntija Malla Tapio.

Toinen toistaan tyylikkäämpiä terasseja yhdistää pyrkimys sulautua ympäröivien metsä- ja kallionäkymien joukkoon ja päästää messualueen luonto oikeuksiinsa.

Erilaiset ulkotilat tarjoavat asuntoon myös lisää asuinneliöitä ja tilaa rentoutumiselle, ruokailulle ja harrastamiselle. Terasseilta löytyy esimerkiksi paljuja ja porealtaita saunahetkien ratoksi sekä tunnelmallisia tulisijoja, joiden ääressä on mukava rauhoittua iltaisin.

Ilta-Sanomat tutustui Naantalin asuntomessujen terassitarjontaan:

K-Raudan asuntomessukohteen piha koostuu katetusta terassista ja kuistista, jotka myötäilevät ympäröivän maaston muotoja. Boho-tunnelmaa kokonaisuuteen luovat rottinkikalusteiden ja viherkasvien yhdistelmä.

Kapeasta pinta-alastaan huolimatta piha-alueelle mahtuu paljon toimintoja. Kuistin päädyssä on kodikas kesäkeittiö, jossa on grilli, pizzauuni ja hyötypuutarha. Kesäkeittiön kattona toimii kunttaviherkatto. Katetulta terassilta löytyy kotimainen ulkoporeallas.

Kohteen 10 terassilta löytyy muun muassa ruokailuryhmä, grillikatos, kesäkeittiö ja ulkoporeallas.

Kohteen 10 terassilta löytyy muun muassa ruokailuryhmä, grillikatos, kesäkeittiö ja ulkoporeallas. Kuva: Tatu Lertola

Villa Pintan massiivisen piha-alueen keskeisin oleskelutila on suuri yläterassi, jonka korkeuksista kelpaa nautiskella maisemista.

Huomio kiinnittyy myös persoonallisesti kuvioituihin terassin kaidelevyihin, jotka ovat talon rakennuttajan ja tulevan asukkaan Kati Jensenin suunnittelemat.

Talon vierustalla kulkee myös useampia pienempiä sivuterasseja ja parvekkeita. Lisäksi kauempaa tontilta, kallioiden päältä löytyy pieni ja tunnelmallinen löhöilykeidas.

Terassin kaidelevyjen muotoilu on talon asukas Kati Jensenin suunnittelema.

Terassin kaidelevyjen muotoilu on talon asukas Kati Jensenin suunnittelema. Kuva: Tatu Lertola

Kauempaa tontilta, kallioiden päältä löytyy pieni ja tunnelmallinen löhöilykeidas.

Kauempaa tontilta, kallioiden päältä löytyy pieni ja tunnelmallinen löhöilykeidas. Kuva: Tatu Lertola

Tämä piha ei juuri tilanpuutteesta kärsi! Villa Myötätuulen piha-alue koostuu kahdesta yläkerran parvekkeesta sekä alakerran suuresta, koko talon seinustan levyisestä terassista.

Lasitettu veranta tuo turvaa Suomen vaihteleviin sääolosuhteisiin ja mahdollistaa ulkona illallistamisen myös sadekeleillä. Lasiseinät ja päällyskatto tekevät verannasta monikäyttöisen, ja tila taipuu esimerkiksi kotitoimistoksi. Terassin nokasta löytyy tummana komeileva poreamme.

Yläterasseilla rottinkikalusteet yhdistyvät nätisti vaaleaan puupaneeliparkettiin.

Yläterassien rottinkikalusteet yhdistyvät nätisti vaaleaan puupaneeliparkettiin.

Yläterassien rottinkikalusteet yhdistyvät nätisti vaaleaan puupaneeliparkettiin. Kuva: Tatu Lertola

Yläkerran makuuhuoneen parvekkeelta avautuvat hulppeat näkymät.

Yläkerran makuuhuoneen parvekkeelta avautuvat hulppeat näkymät. Kuva: Tatu Lertola

Honka Haikun piha erottuu messuilla edukseen. Asako Hashimoton suunnittelema japanilainen puutarha tuo asuntoon tuulahduksen harmoniaa ja rauhaa.

Puutarhan vetonauloina toimivat sievät istutusalueet, syksyisin kauniissa ruskan sävyissä loistava vaahtera sekä perinteinen japanilainen vesiaihe

Suuret liukuovet yhdistävät terassin ja olohuoneen suureksi yhteneväiseksi tilaksi, ja koko taloa kiertävältä terassilta voi valita mieleisensä kohdan, jonne asettua nauttimaan auringonsäteistä ja ympäröivistä maisemista.

Honka Haikun japanilainen puutarha on Asako Hashimoton suunnittelema.

Honka Haikun japanilainen puutarha on Asako Hashimoton suunnittelema. Kuva: Tatu Lertola

Atriumtalon keskellä sijaitseva sisäpiha tuo rauhaa ja yksityisyyttä talon asukkaille.

Atriumtalon keskellä sijaitseva sisäpiha tuo rauhaa ja yksityisyyttä talon asukkaille. Kuva: Tatu Lertola

Auroran Ruusun avara terassi myötäilee talon vasenta ulkoseinää. Lasilla aidattu terassi on sulassa sovussa viereisen mäntymetsän kanssa. Terassin parkettiin upotetut pihavalaisimet kajastavat pihaan tunnelmallista valoa.

Terassin takapääty on katettu, ja katoksen alta löytyy pieni kesäkeittiö ja ulkoporeamme. Tummat terassikalusteet saavat parikseen suuria viherkasveja.

Kun lasiovet avaa, olohuoneen ja ruokailutilan saa yhdistettyä osaksi puuterassia.

Kun lasiovet avaa, olohuoneen ja ruokailutilan saa yhdistettyä osaksi puuterassia. Kuva: Tatu Lertola

Katettuun tilaan valoa tuovat lukuisat ikkunat.

Katettuun tilaan valoa tuovat lukuisat ikkunat. Kuva: Tatu Lertola

Ilta Sanoma
lundi 25 juillet 2022 17:15:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.