Kauhuskenaariona länsiyrityksille olisi UPI:n Mikael Wigellin mukaan se, jos Kiina hyökkäisi Taiwaniin." /> Kauhuskenaariona länsiyrityksille olisi UPI:n Mikael Wigellin mukaan se, jos Kiina hyökkäisi Taiwaniin." />

YLE


Venäjän hyökkäyssota ja sen taloudelliset seuraukset antavat osviittaa siitä, millaisia huolia lännellä saattaa tulla eteen Kiinan kanssa.

Näin tuumaa Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mikael Wigell radion Ykkösaamun haastattelussa.

Kiinan ja lännen välit eivät ole parhaalla tolalla, maan talouskasvu yskii tiukan koronalinjan vuoksi ja Wigell näkee protektionismin nousua Kiinan ja koko maailman taloudessa.

- On nähtävissä, että enemmän pakotteita asetetaan Kiinalle ja Kiina vastaa talouspakotteilla. Kiinassa myös valmistellaan uutta lainsäädäntöä yritysten kansallistamiseen.

Eurooppalaisyhtiöiden kannattaa olla Wigellin mukaan varuillaan.

- Eteen saattaa vielä tulla tilanteita, jossa suomalaisyhtiötkin joutuvat valitsemaan millä puolella toimivat, Wigell sanoo.

Kauhuskenaariona hyökkäys Taiwaniin

Pahin skenaario on Wigellin mukaan se, jos Kiinan aggressiivinen suhtautuminen Taiwaniin eskaloituisi. Kiina ei ole hyväksynyt vuonna 1949 perustettua Taiwania, vaan pitää saarivaltiota itselleen kuuluvana lääninä.

- Silloin meillä saattaisi tulla eteen samanlainen tilanne kuin Ukrainassa. Länsimaat lähtisivät eristämään Kiinan talouden ja silloin oltaisiin todella huonossa tilanteessa.

Haastateltavana Mikael Wigell, tutkimusjohtaja Ulkopoliitinen instituutti.
Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mikael Wigellin mukaan myös EU:n vihreän siirtymän suunnitelmat linkittyvät Kiinan kontrolloimiin materiaaleihin.Jouni Immonen / Yle

Nordean Koivu: Yritykset perillä riskeistä

Eurooppa ja Kiina kävivät viime viikolla virallisia kauppa- ja investointineuvotteluja, mutta niistä ei saatu juuri tuloksia.

EU:n ja Kiinan välisen investointisopimuksen ratifiointi on ollut jäissä Hongkongin turvallisuuslain ja sitä seuranneen pakotekierteen vuoksi, toteaa Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu Ykkösaamussa.

- Näyttää siltä, että vuoropuhelu Kiinan ja EU:n välillä on niukkaa.

Koivun mukaan suomalaisyritykset ovat riskeistä perillä yhä enemmän ja enemmän, kun Kiinan talouspoliittinen linja on kiristynyt.

- Mutta yritykset haluavat olla siellä, missä on kasvunäkymiä. On osa palettia huomata myös ne mahdollisuudet.

Kriittisiä akkumateriaaleja

Koronapandemian alkuaikoina Kiinan satamiin jumiutuneet kontit ja kuljetusten pullonkaulat herättivät EU:n pohtimaan omavaraisuuden lisäämistä, monipuolistamaan tuontia ja tuotantorakenteita.

Haavoittuvaisia kohtia on silti. Wigell ottaa esimerkiksi EU:n kunnianhimoisen vihreän siirtymän ja autoliikenteen sähköistämisen.

- Siihen tarvitaan kriittisiä akkumetalleja, joita Kiina kontrolloi melkein täydellisesti. Siinä ollaan aika huonossa jamassa, jos Kiina rupeaa pelaamaan valtapeliään.

henkilökuva
Nordean pääekonomisti Tuuli Koivun mukaan Kiina joutuu tasapainottelemaan Venäjän hyökkäyksen suhteen, koska Kiina tarvitsee EU:n ja Yhdysvaltain markkinoita. Mikko Koski / Yle

Kiinasta irtautuminen käytännössä mahdotonta

Kiinasta irtautumisen lasku olisi Nordean Tuuli Koivun mukaan "todella valtava".

- Nyt näemme, miten vaikeaa on irtautua venäläisestä energiasta. Mutta Kiinasta olemme moninkertaisesti riippuvaisempia.

- Edes 10-20 vuoden horisontilla ajatellen se (irtautuminen) olisi taloudellisesti ja varmaan poliittisestikin melkoinen mahdottomuus.

Koivun mukaan on kuitenkin tärkeää erotella strategisia aloja, joilla riippumattomuuta täytyy lisätä.

- Emme voi tietenkään ajautua vielä hurjempaan tilanteeseen kuin Venäjän kanssa. Mutta toivoisin, että ymmärrettäisiin myös ne hyödyt, joita talousyhteistyö on tuonut.

Myös Wigell tuumaa, että täysi irroittautuminen olisi todennäköisesti mahdotonta, sillä riippuvuus Kiinasta on hänen mukaansa jo niin pitkällä.

Kuuntele Radio 1:n Ykkösaamun keskustelu Yle Areenassa.

Lue lisää: Presidentti Xi puolusteli Kiinan hallintoa Hongkongin luovutuksen 25-vuotisjuhlassa - "Kaikki häiriöt pitää eliminoida"

Yhdysvaltain ja Kiinan puolustusministerit tapaamassa vihdoin kasvotusten - ilmapiiri on jäätävä Taiwanin takia

lundi 25 juillet 2022 15:48:22 Categories: Kiina YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.