Ilta Sanoma

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan komission asettama vähennystavoite ei aiheuta Suomelle välittömiä lisätoimenpiteitä.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä vaatii EU:ta pysymään yhtenäisenä Venäjän energiapainostuksen alla.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä vaatii EU:ta pysymään yhtenäisenä Venäjän energiapainostuksen alla. Kuva: AFP / Lehtikuva, Vesa Moilanen / Lehtikuva

EU:n energiaministerit kokoontuvat Brysseliin energianeuvoston ylimääräiseen kokoukseen tiistaina. Kokouksen agendalla on energian toimitusvarmuus erityisesti kaasun osalta.

Tavoitteena on hyväksyä komission esittämä kaasun talvivarautumispaketti, joka on jakanut jäsenmaiden mielipiteitä. Komissio ehdottaa jäsenmaiden vähentävän kaasun kulutustaan 15 prosenttia verrattuna vuosien 2017?2022 kaasun kulutukseen.

Suomi on laskenut kaasun kulutusta markkinaehtoisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana jopa puoleen. Venäjän hyökkäyksen jälkeen kaasun käyttö on laskenut entisestään, joten komission asettama vähennystavoite ei työ- ja elinkeinoministeriön mukaan aiheuta Suomelle välittömiä lisätoimenpiteitä. Venäjältä ei ole tullut maakaasua Suomeen toukokuun jälkeen.

- Komissio on nostanut myönteisenä esimerkkinä esiin Suomen tekemät toimenpiteet kaasun käytön vähentämisestä. Olemme hoitaneet energiavarautumista pitkäjänteisesti ja viisaasti, mutta työtä on edelleen tehtävänä. EU:n on tärkeää pysyä nyt yhtenäisenä Venäjän energiapainostuksen alla, energianeuvostossa Suomea edustava elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) sanoo.

Kaasutilanne on yksi merkittävimmistä syistä nouseviin sähkön hintoihin EU:ssa. Suomi ei ole yhtä riippuvainen kaasusta kuin monet muut EU-maat, sillä Suomessa kaasun osuus energian kokonaiskulutuksesta on vain noin viisi prosenttia.

Ilta Sanoma
lundi 25 juillet 2022 16:23:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.