Yli 2000 vapaaehtoista osallistuu pelastuspalvelun toimintaan Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Eläkeläisten on helpompi lähteä hälytysteht" /> Yli 2000 vapaaehtoista osallistuu pelastuspalvelun toimintaan Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Eläkeläisten on helpompi lähteä hälytysteht" />

YLE


Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa hälytetään usein apuun kesälläkin, kun ihmisiä katoaa Itä-Suomessa.

Savo-Karjalan alueella Vapepalla on alkuvuonna ollut yhdeksän kadonneen etsintätehtävää, joista kolme yhden heinäkuisen viikon aikana.

Vapaaehtoiset ovat myös auttaneet asukkaita kahdeksan tulipalon jälkeen. Lisäksi on ollut saman verran ukrainalaisten pakolaisten vastaanottoon ja hätämajoitukseen liittyviä tehtäviä.

Pohjois-Savossa Vapepan toiminnassa on mukana reilut 1200, Pohjois-Karjalassa noin 800 vapaaehtoista.

Pelastuspalvelussa yli vuosikymmenen toiminut Juha Karhinen Lieksasta tuntee tyypillisen etsintätehtävän, johon poliisi pyytää apua.

- Enimmäkseen on ollut, että vanhempi ihminen on lähtenyt illalla jonnekin liikkeelle ja sitten omaiset tai hoitopaikka alkaa murehtia, kun ei tulekaan takaisin sovittuna aikana. Sen jälkeen ilmoitus menee poliisille, kun poliisi johtaa etsintöjä, Karhinen kertoo.

Hän iloitsee kuluneen vuoden etsinnöistä.

- On löydetty ja vielä elossa olevia. On ollut aikaisempina vuosina niitäkin tapauksia, että etsittävä on jo menehtynyt. Se on kuitenkin omaisille iso apu, että löytyy ja tietää, mikä on tilanne, Karhinen toteaa.

Muitakin tehtäviä kuin etsintöjä

Vapaaehtoisten auttajien verkostossa on mukana yli 50 järjestöä.

Viime vuonna Vapepalla oli koko maassa toimintakertomuksen mukaan 360 tehtävää, joista 60 prosenttia oli etsintöjä.

Lisäksi Meripelastusseuralla oli yli 600 kiireellistä tehtävää ja Lentopelastusseuralla 35 tehtävälentoa, joista 22 oli etsintöjä ja loput sammutusjohtolentoja.

Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueella toimintaa hallinnoi ja sovittaa yhteen SPR:n Savo-Karjalan piiri.

Koulutuksia ja harjoituksia järjestävät paikallistoimikunnat, jotka myös pitävät yllä vapaaehtoisten auttajien hälytystietoja. Listalla olevan saavat tiedon hälytyksestä tekstiviestillä.

Pohjois-Savossa toimii viisi paikallistoimikuntaa: Kuopiossa, Ylä-Savossa, Leppävirralla, Sisä-Savossa ja Varkaudessa.

Pohjois-Karjalassa paikallistoimikuntia on kolme: Joensuussa, Pielisen Karjalassa ja Keski-Karjalassa.

Eläkkeelle Rajavartiostosta jäänyt Juha Karhinen vetää toimintaa Pielisen Karjalassa, jossa mukana on noin 150 vapaaehtoista.

Puheenjohtajan mukaan tehtävälle pääsee yleensä noin kymmenen prosenttia listoilla olevista, sillä arkipäivisin moni on töissä. Hän toivoisi kuitenkin mukaan myös nuorta väkeä.

Hälytysryhmissä oleville järjestetään koulutusta, mutta tehtäviä löytyy myös huollon, henkisen tuen ja ensiavun puolelta.

- Hyvä yhteishenki ja hyvä mieli siitä, että on pystynyt auttamaan hädässä olevaa, Karhinen tiivistää harrastuksen parhaat hetket.

Tietoa toiminnasta ja paikallistoimikuntien yhteystiedoista löytyy pelastuspalvelun nettisivuilta vapepa.fi.

lundi 25 juillet 2022 12:41:34 Categories: Vapaaehtoinen pelastuspalvelu YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.