Ilta Sanoma

Veneet olivat lähteneet Libyasta ja Tunisiasta.

Pelastettujen joukossa oli siirtolaisia Afganistanista, Pakistanista, Sudanista, Etiopiasta ja Somaliasta.

Pelastettujen joukossa oli siirtolaisia Afganistanista, Pakistanista, Sudanista, Etiopiasta ja Somaliasta. Kuva: Nora Bording / Sea-Watch / Handout via REUTERS

Lähes 1?200 paperitonta siirtolaista on saapunut Italiaan veneillä viimeisen 24 tunnin aikana, maan viranomaiset kertovat BBC:n mukaan.

Afrikan ja Lähi-idän maista kotoisin olevat siirtolaiset saapuivat useisiin Sisilian satamiin. Viranomaisten mukaan yhdeltä täyteen ahdetulta kalastusveneeltä pelastettiin 674 ihmistä ja löydettiin viisi ruumista.

Loput 522 ihmistä pelastettiin noin 15:sta veneestä, ja tuotiin Lampedusaan saarelle lauantaina.

Veneet olivat lähteneet Libyasta ja Tunisiasta. Lampedusan satama on yksi pääkohteista ihmisille, jotka haluavat päästä Eurooppaan Afrikasta ja Lähi-idästä.

Pelastettujen joukossa oli siirtolaisia Afganistanista, Pakistanista, Sudanista, Etiopiasta ja Somaliasta.

Italialaismedioiden mukaan Lampedusan saaren maahanmuuttokeskus on ruuhkautunut pahasti viime viikkoina lisääntyneen muuttoliikenteen vuoksi. Uutistoimisto Ansa raportoi, että noin 350 hengelle suunnitellussa keskuksessa on tällä hetkellä 1?184 ihmistä.

Välimeri on yksi vaarallisimmista laittoman muuttoliikenteen reiteistä. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan yhteensä 3?231 ihmistä kirjattiin viime vuonna joko kuolleiksi tai kadonneiksi Välimerellä ja Luoteis-Atlantilla.

Ilta Sanoma
lundi 25 juillet 2022 07:58:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.