Ilta Sanoma

Muutos kohti viileämpiä säitä alkaa heinä-elokuun vaihteessa.

Suomen Epätieteellisen Seuran Jaakko Koskinen (vas.) heitti Jaakon päivän kylmän kiven Presidentinlinnan edustan merialtaaseen Kauppatorin laidalla Helsingissä 25. heinäkuuta 2021

Suomen Epätieteellisen Seuran Jaakko Koskinen (vas.) heitti Jaakon päivän kylmän kiven Presidentinlinnan edustan merialtaaseen Kauppatorin laidalla Helsingissä 25. heinäkuuta 2021 Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Tänään vietetään Jaakon päivää.

Vanhan uskomuksen mukaan Jaakko heittää kylmän kiven veteen 25. heinäkuuta. Tämän on uskottu aiheuttavan vesien viilentymisen ja säiden kääntymisen syksyisemmäksi.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ilmakehä alkaa hitaasti jäähtyä heinäkuun loppupuolella ja juuri Jaakon päivän tietämillä näkyy pitkän ajan lämpötilatilastoissa muutos kohti viileämpiä säitä.

Jaakon veteen heittämä kylmä kivi on kuitenkin hieman ennenaikainen, sillä pitkän aikavälin tilastoissa pintavesien jäähtyminen alkaa näkyä vasta elokuun alkupäivinä.

Suomen Epätieteellisen Seuran perinteenä on ollut heittää Jaakon kylmä kivi Helsingin Kauppatorin kupeessa olevaan merivesialtaaseen. Heitto tapahtuu tänään kello 12.

Tänään mereen heitettävä kivi on seuran tiedotteen mukaan haettu Himalajalta K2-vuoren huipulta.

Aiemmin seura on heittänyt altaaseen muun muassa mukulakiven, vuolukiven, arktisen murikan sekä Delfoin oraakkelin temppelistä peräisin olevan viisasten kiven.

Seura on heittänyt kiven veteen jo vuodesta 1995 lähtien.

Ilta Sanoma
lundi 25 juillet 2022 05:17:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.