Ilta Sanoma

Japanilaiset tarkkailivat ruotsalaisia kilpailijoitaan.

Perseus Karlström kipitti MM-pronssille 35 kilometrin kävelyssä.

Perseus Karlström kipitti MM-pronssille 35 kilometrin kävelyssä. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Ruotsin kävelymaajoukkueen treenisessiota vakoiltiin Eugenessa ennen yleisurheilun MM-kisojen viimeistä kisapäivää, kertoo Aftonbladet.

Ruotsalainen kävelijä Perseus Karlström huomasi pusikossa maanneen japanilaisen Toshikazu Yamanishin vakoilevan ruotsalaisten harjoituksia.

Karlström oli saavuttanut länsinaapurimme ainoan MM-mitalin ennen viimeistä kisapäivää.

Huippukävelijä voitti pronssimitalin 20 kilometrin kävelyssä, mutta hänen pääkeskittymisensä oli 35 kilometrin matkassa. 35 kilometrin matka oli ennen 50 kilometriä, mutta kyseistä taivalta lyhennettiin.

- Keräännyimme yhden talon seinustalle ennen harjoituksia. Hän (Yamanishi) saapui paikalle, kun juttelimme. Sitten harjoittelimme. Huomasin Yamanishin makoilevan pusikossa ja vakoilevan meitä. Se oli hauskaa, Karlström saneli.

Yamanishin vakoilusta ei ollut hyötyä hänelle, mutta joukkuekaveri Masatora Kawanolle kylläkin.

35 kilometrin kävelyn MM-kultaa voitti italialainen Massimo Stano. Kawano käveli hopealle, ja Karlström kipitti kisojen toisen pronssinsa.

Ilta Sanoma
lundi 25 juillet 2022 02:37:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.