Ilta Sanoma

Ukrainalaiset vakuuttivat valtaavansa jo sodan alussa menetetyn Hersonin alueen takaisin syyskuuhun mennessä.

Venäjä pyörsi sunnuntaina edellispäivänä Turkin välityksellä tekemänsä ilmoituksen, jonka mukaan sillä ei ollut mitään tekemistä Odessan satamaan Etelä-Ukrainassa lauantaina tehdyn ohjusiskun kanssa.

Sunnuntaina Venäjä myönsi iskeneensä satamaan, mutta ei viljanvientiin tarkoitettuihin osiin, vaan sotilaskohteisiin. Venäjän puolustusministeriön mukaan ohjuksilla upotettiin Ukrainan sotalaiva sekä tuhottiin satamassa varastoituina olleita, Yhdysvalloista saapuneita meritorjuntaohjuksia.

Venäjä iski Odessan satamaan vain vuorokausi sen jälkeen, kun viljatoimitusten turvaamisesta Mustanmeren kautta maailmalle oli tehty sopimus Ukrainan, Venäjän, Turkin ja YK:n neuvotteluissa Istanbulissa.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi Odessan iskun jälkeen, että vuoropuhelu Venäjän kanssa on käymässä yhä kestämättömämmäksi. Ukrainan infrastruktuurista vastaava ministeri Oleksandr Kubrakov kuitenkin vakuutti Facebook-viestissään, että Venäjän iskusta huolimatta Ukraina jatkaa teknisiä valmisteluja maataloustuotteiden viennin käynnistämiseksi satamista.

Odessa on Ukrainan tärkein viljasatama.

Ukrainan ja Venäjän välillä saatiin perjantaina aikaan sopu Mustanmeren viljanviennistä. Venäjän sotatoimet ovat estäneet ukrainalaisviljan kuljetuksia.

Venäjä arvioi, että viljakuljetukset voitaisiin aloittaa jo muutaman päivän kuluessa.

Sopimuksen mukaan Mustallemerelle perustetaan turvakäytäviä, joita pitkin ukrainalaisalukset voivat kulkea kolmesta nimetystä satamasta. Odessa on yksi sopimuksen satamista. Osapuolet sopivat, ettei laivoja häiritä.

Ukraina ja Venäjä ovat maailman suurimpia viljanviejiä. Ongelmat viennissä ovat sodan seurauksena olleet laajoja. Jos viljaa ei saada kuljetettua, vaarana on globaalin ruokakriisin paheneminen.

Venäläisten jo sodan alkuvaiheessa valtaama Hersonin alue Etelä-Ukrainassa tullaan valtaamaan takaisin syyskuuhun mennessä, sanoivat alueen hallintoviranomaiset Ukrainan television haastattelussa sunnuntaina.

-?Taisteluissa on tapahtunut käännekohta. Ukrainan asevoimat on onnistunut viimeisimmissä operaatioissaan. Joukkomme ovat etenemässä, olemme siirtymässä puolustuksesta vastahyökkäykseen, vakuutti Hersonin alueviranomaisiin kuuluva Serhi Khlan.

Venäläiset valtasivat alueen tärkeimmän kaupungin Hersonin maaliskuun alussa. Se oli ensimmäinen venäläisten valtaama suurempi kaupunki sen jälkeen kun venäläiset hyökkäsivät Ukrainaan helmikuun lopussa.

Hersonin alue kuuluu Ukrainan tärkeisiin maanviljelysseutuihin.

Ilta Sanoma
dimanche 24 juillet 2022 21:39:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.