Loppuviikosta lämpötilat eivät yllä koko Suomessa enää edes 20 asteeseen." /> Loppuviikosta lämpötilat eivät yllä koko Suomessa enää edes 20 asteeseen." />

YLE


Alkuviikosta Suomessa on vielä lämmintä, mutta viikon puolivälin jälkeen tapahtuu käänne kohti viileämpää.

Viikon alussa lämpötila pyörii 20-25 asteessa, kertoo Ylen meteorologi Elias Paakkanen.

Etelässä on vielä maanantaina paikoin hellettä. Päivä on enimmäkseen poutainen ja osin myös aurinkoinen. Luoteis-Lappiin leviää maanantain aikana sateita.

Tiistaina Suomeen saapuu lännestä laaja sadealue. Se pyyhkäisee tiistaipäivän ja keskiviikon vastaisen yön aikana Suomen yli itään. Tiistain runsaimmat sadekertymät ovat lännessä, jossa sadetta voi tulla yli 20 millimetriä.

Matalapaine jää vielä keskiviikoksi Suomen ylle. Kuurosateita tulee silloin eri puolilla maata. Runsaimmat sateet painottuvat keskiviikkona Lappiin.

Karttagrafiikka näyttää sademäärät ajalla 25.-27.7. Kartasta näkee, että eniten sataa tiistaina, jolloin sadekertymät nousevat lännessä paikoin yli 20 millimetriin.
Elias Paakkanen / Yle

Torstaina Suomeen virtaa viileämpää ilmaa ja lämpötilat jäävät lähes koko maassa alle 20 asteen. Vain kaakossa 20 asteen raja voi mennä vielä rikki.

Myös perjantaina sää on niin ikään viileä. Lapissa lämpötila voi torstaina ja perjantaina pudota paikoin alle 15 asteen.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

dimanche 24 juillet 2022 19:27:34 Categories: YLE sääennusteet

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.