Sinkkuus, parisuhde, pienet tulot, isot sääret - mitä kaikkea me häpeämmekään! Tunteen todelliset syyt voivat löytyä kaukaa, jopa vauvaiästä. Silti elämää rajoittavasta häpeästä ei ole koskaan liian myöhäistä vapautua.

Boo, Sirena ja Siiri kertoivat, mitä he häpeävät. Yleisin häpeänaihe Me Naisten kyselyssä oli ulkonäkö. Kuva: Jonna Öhrnberg

Se lamaannuttaa, herättää kauhua ja saa toivomaan, että voisi vajota maan alle. Tunnistatko jo tunteen? Hävettää!

Me Naiset selvitti nettikyselyssä, miten häpeä näkyy suomalaisten naisten elämässä. Paljastui, että häpeää voi tuntea oikeastaan mistä tahansa asiasta. Se, mikä nostattaa yhdessä kylmän hien, ei välttämättä herätä toisessa minkäänlaista reaktiota.

Eija, 46, kertoi eniten häpeävänsä epäonnistuneita parisuhteitaan:

"Kymmenen vuoden sisällä kolme parisuhdettani on päättynyt ja neljäskin on todennäköisesti loppumassa. Parisuhde ja perhe ovat kuitenkin korkealla arvoasteikossani. Tuntuu musertavalta näyttää muulle maailmalle, että olen jälleen epäonnistunut ja olen sosiaalisesti epäkelpo. Häpeä saa pohtimaan, haluanko mennä sosiaalisiin tilanteisiin, joissa epäonnistumiseni nousee esille ja joudun sitä selittelemään."

Toinen 40-vuotias nainen kertoi häpeävänsä nykyistä työtään:

"Korona vei liikunta-alan työni ja ajauduin hommiin, joita häpeän. En ilkeä kertoa juuri kenellekään, mitä työtä tällä hetkellä teen. Jos tuttuja tulee vastaan, valehtelen sujuvasti, että olen opiskellut ja suunnittelen omia yritysjuttuja."

Neljäkymppinen Maija tunnusti kyselyssä kokevansa häpeää ruokaostoksilla:

"Viimeksi tänään häpesin ruokakaupassa, kun metsästin halvimpia ja punalaputettuja tuotteita. Tunsin olevani huonompi kuin muut ja kaikkien näkevän, että etsin vain halvinta."

Myös julkiset mokat herättävät häpeää. Kun 37-vuotias nainen esitelmää pitäessään unohti sanottavansa kesken lauseen, hän kertoi kokeneensa "elämänsä pisimmät 10 sekuntia".

Verkkokyselyssä yksi aihe oli selkeästi hävetyin: oma ulkonäkö. Useimmat naiset kertoivat häpeävänsä eniten kehoaan. Myös viestintätoimisto Tekirin teettämässä tuoreessa kyselytutkimuksessa eniten häpeää aiheuttavaksi seikaksi nousi ulkonäköön liittyvä asia: paino.

Eräs 66-vuotias vastaaja jakoi Me Naisten kyselyssä kylpyläkokemuksensa:

"Olin pukenut uimapuvun ja käärinyt hiukseni pyyhehuppuun. Kun lähdin pukukaapilta, osuin valtavan peilin eteen. En ollut tunnistaa itseäni. Miten kamalan näköinen ilmestys olin! Häpesin aivan hirvittävästi ja olin kääntyä takaisin. Enää en mene julkisiin uimapaikkoihin enkä ole ilkosillani edes mieheni edessä. Olin ennen tyytyväinen vartalooni, mutta iän myötä on vain häpeä."

Siiri, 21, häpeää päivittäistä napostelua. Kuva: Jonna Öhrnberg

Häpeää tutkinut henkisen kasvun ohjaaja Kaisa Peltola tietää häpeästä paljon ja omakohtaisesti. Hänen kokemuksensa mukaan tunne on piilotettu ja salattu, mutta kaikkialla läsnä. Häpeä vaikuttaa meissä kaikissa ja pääosin tiedostamattomasti.

Häpeän Alkemia -kurssien valmentajana Peltola on huomannut, että erityisesti naisilla on loputtomasti häpeän aiheita.

- Moni nainen tuntee häpeää myös omasta riittämättömyydestään, vaikka todellisuudessa yhteiskunnan asettamat vaatimukset naisille ovat luonnottomia.

Kaisa Peltola on tutkinut häpeää yli kymmenen vuoden ajan erilaisilla kursseilla ja tehnyt nelivuotisen Holistic Counselor -koulutuksen lopputyönsä toksisesta häpeästä. Hän tietää, miten syvällä häpeän juuret ovat ja mistä häpeä oikeasti nousee.

Rahankäyttö on Boolle, 22, häpeän aihe. Kuva: Jonna Öhrnberg

Peltolan mukaan erityisesti naisten häpeä juontuu pitkälti tehokkuutta arvostavasta yhteiskunnasta ja sen vaatimuksista pysyä kiihtyvässä tahdissa mukana, usein oman terveyden kustannuksella. Teollistumisesta lähtien naiset ovat ajautuneet yhä kauemmas kehonsa luonnollisesta syklisestä rytmistä yrittäessään suorittaa ja pärjätä ympäri vuorokauden niin töissä kuin kotona.

Töissä pitäisi suoriutua aina vain tehokkaammin ja toinen työvuoro odottaa kotona pyykki- ja tiskivuorien parissa. Sinkku taas voi kokea paineita kumppanin löytämisestä ja häpeää yksinäisyydestä. Moni nainen kokee itsensä huonoksi ihmiseksi, jos ei jaksa työtahtia tai ei pärjää yksin lasten kanssa.

Charlotta, 29, häpeää ihoaan. Kuva: Jonna Öhrnberg

Yhteiskuntarakenteiden lisäksi häpeän juuret ovat usein lapsuudessa ja tilanteissa, joissa olemme joutuneet nolatuiksi tai kritisoiduiksi, kun olemme ilmaisseet itseämme.

- Opimme häpeämään niitä tunteita, joita emme saaneet turvallisesti ilmaista lapsena. Häpeän juuret ovat aina syvällä omassa menneisyydessä. Kun häpeänsä äärelle pysähtyy, sen alta yleensä löytyy jokin muu tukahdutettu tunne tai trauma, Peltola sanoo.

Psykoterapeutti Elina Reenkola on kirjoittanut aiheesta kirjankin, Nainen ja häpeä (Minerva, 2014). Hänen mukaansa häpeää on kahdenlaista: Suojeleva häpeä saa huomioimaan ja auttamaan muita ja ottamaan vastuun omista teoista. Tuhoava häpeä taas herättää pahaa oloa, lamaannuttaa ja rajoittaa elämää. Juuri tuhoava häpeä juontaa yleensä lapsuuden traumoista, kuten kiusatuksi, nolatuksi ja väheksytyksi tulemisen kokemuksista tai häväistyksi joutumisesta.

Äänekäs nauru hävettää Elinaa, 42. Kuva: Jonna Öhrnberg

Tuhoava häpeän tunne herää esimerkiksi silloin, kun ei tavoita tiukasti täydellisyyttä vaativia ihanteitaan. Siinä missä syyllisyys liittyy vain omaan tekoon, häpeä koskeekin koko minuutta ja yrittää uskotella: Olen ihmisenä huono ja arvoton.

- Häpeän ytimessä on kokemus siitä, ettei ole rakastettu tai ei kelpaa omana itsenään, Reenkola selvittää.

Hän on huomannut, että naisen koko keho voi olla aihe häpeälle ja moni muiden kauniina pitämä nainen voikin itse ajatella olevansa ruma. Pinnan alla on silloin tiedostamaton uskomus, ettei kelpaa muille omana itsenään. Kehohäpeä selittyy myös yhteiskunnan luomilla ja ylläpitämillä perinteisillä kauneusihanteilla, jotka korostavat nuoruutta ja tietynlaista ulkoista kauneutta. Sellainen luo naisille epärealistisia ulkonäköpaineita.

- Vaikka häpeää yritetäänkin purkaa sallimalla erilaisia kauneusihanteita, emme edelleenkään halua kohdata kehon vanhenemista ja siihen liittyvää kuoleman pelkoa.

Elina, 21, häpeää skolioosiaan. Kuva: Jonna Öhrnberg

Itseen liittyvä häpeä saa yleensä alkunsa jo vauvana. Amerikkalaispsykologi Silvan Tomkinsin teorian mukaan omien vanhempien, etenkin äidin, ihailevalla tai vähättelevällä katseella voi olla kauaskantoisia seurauksia. Jos oma vanhempi ei ole reagoinut tai jaksanut reagoida vauvaan, tälle voi kehittyä alitajuinen uskomus omasta kelpaamattomuudestaan. Silloin aikuisenakin voi yhä ajatella, että muut arvostelevat hänen kehoaan.

Kaisa Peltolalla on omakohtaista kokemusta toksisesta häpeästä. Kuten useimmat, ei hänkään ollut tunnistanut häpeää tai sen ydinsyitä itsessään, kunnes burnout pysäytti ja vei syvälle itsetutkiskeluun. Hän sanoo tietämättään omaksuneensa pärjääjän selviytymisstrategian jo lapsena.

Nykyään työssään Peltola tunnistaa erilaisia selviytymisstrategioita, joita häpeä saa ihmisissä aikaan. Hän nimeää neljä: pärjääjä, myötäilijä, auttaja ja perfektionisti.

- Pärjääjä häpeää omaa herkkyyttään ja pyrkii peittämään sen liioitellulla vahvuudella, suorittamisella ja kontrollilla. Kun pysyttelee puolustusasemissa, kokee olevansa turvassa häpeältä. Pärjääjän olisi tärkeä harjoitella vähitellen päästämään irti kontrollista ja uskaltaa olla haavoittuvainen, vaikka se pelottaisi.

Hanna, 24, häpeää sitä, että valmistui lukiosta muita samanikäisiä myöhemmin. Kuva: Jonna Öhrnberg

Myötäilijä taas on oppinut häpeämään tervettä jämäkkyyttään ja omaa tahtoaan. Hän pelkää konflikteja, koska hänen oman tahdon ilmaisuaan, rajojen asettamista ja ein sanomista ei ole lapsena tuettu tai niistä on jopa häpäisty. Lopulta muiden myötäily ja ainainen alistuminen johtavat helposti katkeruuteen ja passiivis-aggressiiviseen käytökseen.

- Myötäilijän olisi tärkeää uskaltaa tuntea olevansa muiden kanssa saman arvoinen ja harjoitella sanomaan ei.

Kolmas yleinen selviytymisstrategia on auttaja, joka tiedostamattaan häpeää omia tarpeitaan ja väistää ne keskittymällä auttamaan muita. Hän ei välttämättä edes tunnista omia tarpeitaan, koska on oppinut, että muiden tarpeet ja ongelmat ovat tärkeämpiä.

Rahankäyttö hävettää myös 44-vuotiasta Katjaa. Kuva: Jonna Öhrnberg

- Auttajan tulisi kääntää auttaminen itseään kohti ja harjoitella vastaanottamista sekä luottamista siihen, että myös häntä autetaan, Peltola sanoo.

Perfektionistin selviytymisstrategiana on pyrkiä täydellisyyteen. Hän häpeää eniten omaa epätäydellisyyttään ja mahdollisia virheitä. Vain täydellisenä hän uskoo olevansa turvassa ja hyväksytty.

Yli tuhat kurssilaista, suurin osa naisia, on käynyt Kaisa Peltolan ohjauksessa Häpeän Alkemia -työpajoissa. Niitä Kaisa on vetänyt jo kuusi vuotta ja kirjoittanut oppejaan samannimiseen kirjaansa Häpeän Alkemia (Viisas Elämä, 2020).

Kurssille tai yksilöohjaukseen tulevia yhdistää kokemus, että on elämässään jollakin tavalla jumissa. Moni ei pysty ilmaisemaan haluamaansa, tuntee riittämättömyyttä tai kaipaa merkitystä elämälleen.

- Häpeä lukitsee sen, kuka oikeasti on. Ensin pitää oppia huomaamaan, miten häpeä itsessä toimii. Vasta sen jälkeen tunteen alle tukahdutettu oma todellinen minuus voi alkaa avautua.

Sanna, 38, häpeää tyyliään. Kuva: Jonna Öhrnberg

Kaksipäiväisellä peruskurssilla tehdään muun muassa kehollisia läsnäoloharjoituksia, jotka auttavat saamaan kosketuksen omaan häpeään ja tunnistamaan, miltä se tuntuu kehossa. Moni kurssilaisista yllättyy, miten kehollista häpeän purkaminen on. Se voi itkettää, kuvottaa, raivostuttaa, pelottaa tai vaikkapa naurattaa.

Peltolan mukaan häpeän juurilta löytyy usein jokin vanha tunne, jonka kanssa on jäänyt aiemmin yksin. Sen vuoksi kursseilla häpeän purkaminen on aina traumatyöskentelyä, jossa kohdataan ja vapautetaan aiemmin tukahdutettuja, tiedostamattomia tunteita ja traumoja.

- Häpeää ei pureta pelkästään puhumalla, vaan kokemalla tukahdutetut tunteet kehossa.

Häpeän iskiessä tekisi mieli paeta tai piiloutua, mutta Peltola neuvookin pysähtymään tunteen äärelle: mikä tunne itsessä oikeastaan heräsi ja miltä se tuntuu kehossa.

- Kun tunteen kohtaa, voi oivaltaa, että sen on kokenut aiemminkin, usein jo lapsena. Kun tunne saa tulla ulos, olo rauhoittuu.

Sirena, 32, häpeää nauruaan. Kuva: Jonna Öhrnberg

Häpeän kanssa työskentely on tunnevyyhdin purkamista, jossa erilaiset toisiinsa kietoutuneet ja torjutut tunteet alkavat purkautua kerros kerrokselta. Peltolan mukaan vyyhti voi olla hämmentävä ja pelottava kokea. Yllätyksenä voi tulla sekin, miten paljon surua häpeän alta saattaa löytyä. Peltola kertoo itkeneensä kolme vuorokautta tauotta, kun ensimmäisen kerran sai kosketuksen tukahdutettuun suruunsa eräällä retriitillä.

- Kaiken tukahdutetun purkaminen voi kestää kauan, jopa vuosia, hän sanoo.

Koska häpeä on sosiaalinen tunne, sen avaamiseen tarvitaan usein muita ihmisiä. Kun peilinä on toinen ihminen, on helpompi kohdata omat pelottavat tunteet ja huomata, että ne myös menevät ohi. Siksi häpeän purkamisessa auttavat esimerkiksi luottamukselliset naisten piirit, joissa jokainen saa tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään.

- Usein luullaan, että jos oma häpeän aihe paljastuu, joutuu hylätyksi. Oikeasti voi käydä päinvastoin. Kun uskaltaa jakaa häpeämänsä asian, saa entistä syvemmän yhteyden muihin ja kokee valtavan helpotuksen: En olekaan yksin tunteineni eikä minua hylätä, Kaisa Peltola sanoo.

Sari, 50, häpesi aiemmin rahankäyttöään. Kuva: Jonna Öhrnberg

Myös Elina Reenkola on samaa mieltä: kaikenlainen puhuminen ja yhdessä käsittely auttavat purkamaan häpeää, jos vain häpeä ei estä itseä osallistumasta ryhmätilanteisiin. Jos häpeä taas pistää välttelemään esiintymisiä tai sosiaalisia tilanteita, Reenkola kehottaa kirjoittamaan peloistaan ja vaatimuksistaan paperille: Tavoitteletko muiden arvostusta tai mitä pelkäät sinusta paljastuvan muiden katseiden alla?

- On tärkeä mennä pelkoja päin ja altistaa itseään häpeälle, kuitenkin omia tuntemuksia arvostaen. Jos häpeän kohtaaminen tuntuu mahdottomalta, omia rajojaan kannattaa kunnioittaa, sillä niiden rikkominen voi vain lisätä häpeää.

Jos häpeä on lievää ja suojelevaa eikä rajoita omaa elämää, sille ei välttämättä tarvitse tehdä mitään. Esimerkiksi kehohäpeää potevia Elina Reenkola kannustaa miettimään, millainen oma kauneusihanne on ja mistä se tulee: Vertaatko itseäsi parikymppiseen bikinimalliin tai kauneusoperoituihin esikuviin? On myös tärkeää tunnistaa ja kyseenalaistaa omia ajatuksia ja pelkoja, avautua häpeästä ystävälle tai hakea vertaistukea esimerkiksi naisten piiristä.

Sinikka, 49, häpeää sitä, että tupakoi silloin tällöin. Kuva: Jonna Öhrnberg

- Kun häpeän tunteet myöntää ja sanallistaa toiselle, olo yleensä helpottuu. Mutta jos häpeä on elämää rajoittavaa, apua kannattaa hakea esimerkiksi psykoterapiasta.

Elämme häpeän kannalta merkittäviä aikoja. Sekä Elina Reenkola että Kaisa Peltola näkevät naisten kantamassa häpeässä valtavaa muutosta parempaan. Yksi esimerkki on #MeToo -liike, joka on alkanut murtaa seksuaaliseen häirintään ja väkivaltaan aiemmin liittynyttä häpeän hiljaista muuria.

- Naiset eivät suostu enää kantamaan uhrin häpeää ja uskaltavat puhua avoimemmin. Myös seksuaalisuutta ilmaistaan yhä vapaammin ilman häpeää, Reenkola sanoo.

Peltola taas on pannut merkille, että naisen kehon luonnolliseen toimintaan, kuten kuukautisiin, synnyttämiseen ja vaihdevuosiin, liittynyt häpeä on sekin hellittämässä.

- Yhä useampi nainen on löytämässä uudelleen naiseutensa ja kehonsa viisauden. Kuukautisista, vaihdevuosista ja synnyttämisestä puhutaan avoimemmin, ja naiset ovat alkaneet ymmärtää niiden syvemmän merkityksen.

Helena, 78, on hävennyt työtään sanomalehdenjakajana. Kuva: Jonna Öhrnberg

Hänestä vapautuminen näkyy siinä, miten nyt halutaan hidastaa työtahtia, vaihtaa alaa tai muuttaa lähemmäs luontoa - usein uupumisen jälkeen.

- Kun naiset alkavat vapautua häpeästä ja kuunnella itseään ja tarpeitaan, he saattavat huomata, ettei jatkuvan kasvun oravanpyörä enää vetoa. Sen sijaan heitä alkaa kutsua itselle merkityksellisempi ja luonnollisempi elämäntapa.

Häpeästä vapaampaa tulevaisuutta lupaa myös se, että moni nuori nainen tämän jo osaakin.