Ilta Sanoma

Sää on vaihtelevaa heinäkuun viimeisellä viikolla.

Heinäkuun viimeiselle viikolle on luvassa vaihtelevaa säätä, ilmenee Forecan julkaisemasta kuukausiennusteesta. Ennuste kattaa heinäkuun lopun ja elokuun sään.

Euroopassa on kuluneella viikolla kärvistelty lähes 40 asteen helteissä. Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n mukaan heinäkuun lopun sää on Suomessa kuitenkin keskimääräistä viileämpi ja osin sateisempi, kertoo Foreca.

Pohjois-Suomessa sataa normaalia enemmän ja Etelä-Suomessa vähemmän.

-?Maanantaina on poutaisempaa, mutta tiistaina yksi sadealue menee Suomen yli itään. Paikoitellen sade on runsasta, mutta ilmamassa on kuitenkin aika lämmintä, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko.

Tiistaina on luvassa sateista säätä. Alanko kertoo, että sateisilla alueilla lämpötila voi olla alimmillaan 15 astetta. Sateettomilla alueilla lämpötila on yli 20 astetta. Ukkoskuurot ovat mahdollisia.

-?Tiistain sadealueen jälkeen alkaa viilenemään. Lämmin ilma väistyy itään.

Keskiviikkona sää selkenee. Sadekuuroja on etelässä sekä pohjoisessa. Selkeimmillä alueilla lämpötila on noin 20 astetta. Sateisilla alueilla on noin 15-16 astetta.

Torstaina sateita on Keski- ja Pohjois-Suomessa. Perjantaina ja viikonloppuna sää on poutaisempi.

Lauantaina on 15-20 astetta lämmintä. Sunnuntaille Lappiin on ennustettu noin 20 astetta. Etelässä lämpötila on 20-25 astetta.

-?Sää ei ole muuttumassa kylmään suuntaan. Välillä sateet viilentävät ilmaa. Sää näyttää jatkuvan lämpimänä.

Elokuulle ennustetaan melko tavanomaisia lämpötiloja. Kuukauden sateisuus on lähellä tavanomaista.

Alangon mukaan elokuulle ei ole todennäköisesti luvassa erityisen lämpimiä helteitä tai tavallista kylmempää säätä.

-?Normaaleja kuurosateita on tulossa.

Elokuun ensimmäisellä viikolla Lappiin on ennustettu paikoin lämpimämpää ja sateisempaa säätä kuin normaalisti. Muualla Suomessa lämpötila ja sateisuus ovat lähellä tavanomaista.

Kuiva ja kuuma sää jatkuu Etelä- ja Keski-Euroopassa elokuun ensimmäisellä viikolla. Forecan kuukausiennusteen mukaan on mahdollisuus, että lämmin ilma yltäisi myös Pohjois-Eurooppaan sekä Suomeen saakka.

Alanko kertoo, että elokuun lopun sään ennustettavuus on heikko.

Ilta Sanoma
dimanche 24 juillet 2022 15:54:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.