Ilta Sanoma

Nuori nainen oli matkalla kotiin tiistai-iltana, kun naamioitunut mies yritti käydä kimppuunsa.

Vallilassa liikkunut on herättänyt huolta sosiaalisen median Jodel-palvelussa.

Vallilassa liikkunut on herättänyt huolta sosiaalisen median Jodel-palvelussa. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva, Jodel

Tällä viikolla sosiaalisessa on levinnyt tietoja, joiden mukaan Helsingin Vallilassa liikkuu aggressiivisesti käyttäytyvä mies. Asiasta on keskusteltu muun muassa anonyymissä Jodel-palvelussa, Facebookissa ja Twitterissä. Sosiaalisessa mediassa liikkuvan julkaisun mukaan naamioitunut mies yritti käydä naisen kimppuun tiistai-iltana.

Poliisista vahvistettiin Ilta-Sanomille keskiviikkona iltapäivällä, että poliisi sai tiistaina kello 21.21 hätäkeskuksen kautta tehtävän Vallilaan. Poliisi ei kuitenkaan löytänyt ilmoituksessa kuvailtua henkilöä.

Ilta-Sanomat tavoitti naisen lauantaina. Hän ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään, koska on huolissaan turvallisuudestaan.

Nainen kertoo Ilta-Sanomille, että oli tulossa pyörälenkiltä havaittuaan miehen ensimmäisen kerran Vallilassa lähellä kotitaloaan. Naisen mukaan mies tuijotti häntä ja yritti sanoa jotain, josta nainen ei kuitenkaan saanut selvää. Tässä vaiheessa mies nojasi vielä kainalosauvaan ja ontui. Nainen kuvailee miestä suurikokoiseksi ja pelottavaksi.

Nainen talutti pyöränsä pyörävarastoon, ja kun mies jatkoi tuijottamista ja lähestymistä, naista alkoi pelottaa toden teolla. Pyöräkellariin päästyään nainen latasi puhelimeensa 112-sovelluksen. Hän vietti pyöräkellarissa joitakin minuutteja.

- Minua pelotti hirvittävästi ja rauhoittelin itseäni.

Hetken kuluttua nainen poistui pyöräkellarista ja huomasi miehen samassa kohdassa, jossa oli aiemmin noussut pois pyörän selästä. Mies sanoi jälleen jotain, mutta nainen ei saanut taaskaan selvää miehen sanoista. Enää mies ei ontunut, mutta oli laittanut käteensä hanskat. Kun nainen huomasi miehen vetävän kasvoilleen huivia naamioksi, hän lähti juoksemaan kohti kotitalonsa ovea.

Mies lähti juoksemaan perään. Ontumisesta ei ollut enää tietoakaan.

- Mies sanoi, että kyllä minä sinut kiinni saan.

Nainen pääsi turvaan kotitalonsa pihaan naapurinsa kanssa, joka oli menossa portista sisään. Mies jäi rautaportin taakse ja alkoi hakata sitä sauvallaan. Samalla mies uhkasi hiljaisella ja rauhallisella äänellä tappaa naisen.

- Se oli helvetin pelottavaa.

Tässä vaiheessa nainen soitti hätäkeskukseen ja laittoi puhelimen kaiuttimelle.

Pian paikalla saapui naisen toinen naapuri, jolle mies sanoi, että kaikki on hyvin. Kun nainen otti miehestä kuvan, tämä siirtyi seinän taakse - tarkoituksenaan mahdollisesti piiloutua kameralta. Mies jatkoi naisen tuijottamista vielä hetken ennen kuin luovutti ja lähti paikalta.

- Mies sanoi, että kyllä me törmäämme vielä ja lähti juoksemaan pois.

Naisen arvion mukaan mies toimi suunnitelmallisesti eikä vaikuttanut päihtyneeltä. Hän arvelee päätyneensä miehen uhriksi sattumalta.

Nainen teki rikosilmoituksen tapauksesta keskiviikkoiltana. Perjantaina Helsingin poliisi kertoi aloittaneensa esitutkinnan epäillystä laittomasta uhkauksesta. Poliisi ei esitutkinnan turvaamisen vuoksi kommentoi tapaukseen liittyviä tietoja.

Tapauksen jälkeen miehestä on jaettu sosiaalisessa mediassa tunnistetietoja havaintoja. Poliisi toivoo, että sen annetaan tehdä tapauksessa esitutkinta.

- Poliisi muistuttaa, että rikoksen selvittely sosiaalisessa mediassa voi olla esimerkiksi kunnianloukkaus tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä. Siksi se tulee jättää poliisille.

IS tavoitti Helsingin poliisin myös sunnuntaiaamuna. Poliisilla ei ollut uutta kerrottavaa tapauksesta.

Ilta Sanoma
dimanche 24 juillet 2022 12:24:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.