MM-välieräpaikka on Reetta Hurskeelle uran toinen. " /> MM-välieräpaikka on Reetta Hurskeelle uran toinen. " />

YLE


Pika-aituri Reetta Hurske eteni toista kertaa urallaan MM-välieriin. Kuudennessa erässä pienessä vastatuulessa 13,09 juossut suomalaisaituri selvisi jatkoon aikavertailun kautta.

Suomalaisjuoksija piti omaa suoritustaan surkeana.

- Surkea juoksu. Onneksi se kuitenkin riitti jatkoon. Minimitavoite on saavutettu. Jos tuosta ajasta menee välierissä kolme kymmeneystä pois, sitten täyttyisi toinenkin tavoite.

Miksi se oli surkea juoksu?

- Tuntui, että lähdin telineistä ihan hyvin. En vain saanut poljettua vauhtia aitaväleissä. Vaikea sanoa, mutta ei oikein liikkunut niin kuten olisin halunnut.

EM-kisoja ajatellen lupaavaa oli se, että hän oli alkuerien kahdeksanneksi paras eurooppalainen. Kaiken kaikkiaan yhdeksän eurooppalaisjuoksijaa eteni jatkoon.

Hurskeella on elokuussa Saksassa pidettävissä EM-kisoissa realistinen mahdollisuus yltää loppukilpailuun. Suomalaisnaisista 100 metrin aitojen EM-finaalissa on ollut ainoastaan Sirkka Norrlund vuonna 1969.

Puolustavan MM-voittajan kisat ohi

Alkuerissä nähtiin paljon dramatiikkaa, kun yhdysvaltalaiset mitalisuosikit Nia Ali sekä Alaysha Johnson kompuroivat alkuerissä eivätkä näin ollen selvinneet jatkoon.

Ali on matkan hallitseva maailmanmestari. Johnson on puolestaan tämän kauden maailmantilaston kakkospaikalla ajalla 12,35.

- Juoksin kaikella vauhdilla mitä minulla on. Menetin lopussa vähän kontrollia. Ainut tavoitteeni oli päästä maaliin asti, Nia Ali kommentoi Yle Urheilulle.

Muut ennakkosuosikit olivat puolestaan odotetun kovia. Viime vuoden olympianelonen, Nigerian Tobi Amusan kiiruhti poikkeuksellisen kovaa alkuerävauhtia ajalla 12,40. Kyseessä on Amusanin uusi ennätys.

Ennakkosuosikeista säväyttivät myös olympiavoittaja Jasmine Camacho-Quinn (PUR), Suomessakin useasti kisannut nuorten ME-nainen Britany Anderson (JAM) sekä aikuisten ME-nainen Kendra Harrison (USA).

Eurooppalaisista vakuuttavimmat olivat 12,67 juossut Iso-Britannian Cindy Sember sekä Puolan Pia Skrzyszowska (12,70). Välierät ja finaali juostaan sunnuntaina.

Lue myös:

Asiantuntijoiden mielestä Sydney McLaughlinin ME-juoksu oli täydellinen - mitä ylivoimainen aituritähti tekee seuraavaksi?

Suomalaisten menestyslaji mullistuu - keihäänheitossa tapahtui MM-kisoissa historiallinen käänne, jonka taustalla on myös suomalainen vientituote

dimanche 24 juillet 2022 02:06:17 Categories: YLE Yleisurheilun MM 2022

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.