Ilta Sanoma

Tuhannet autot ovat seisoneet ruuhkissa eteläisessä Britanniassa perjantaina ja lauantaina.

Kuva: Stephen Lock / ZUMA / MVPhotos

Britannian etelärannikolla Kentin kreivikunnassa Englannin kanaalin yli halajavat autoilijat ovat viime päivinä törmänneet jättimäisiin lomaruuhkiin.

Doverin sataman kautta Ranskaan pyrkivistä lomalaisista on muodostunut teille pitkiä autojonoja. BBC kertoo, että tuhannet henkilö- ja kuorma-autot ovat olleet lauantaina jumissa Doveriin johtavilla teillä.

BBC:n mukaan Doverin ulkopuolella M20-tiellä on ollut esimerkiksi pysäköitynä noin 3?000 kuorma-autoa, jotka ovat joutuneet odottamaan ylitystä, kun lomaliikennettä on priorisoitu.

Lauttayhtiö P&O Ferries on varoittanut, että kuljettajien tulisi varata ainakin neljä tuntia aikaa päästäkseen satamaan ja selvittääkseen rajatarkastukset. Autoilijoita on myös opastettu varautumaan pitkiin jonoihin ylimääräisellä juomavedellä ja välipaloilla.

BBC:n toimittajan mukaan esimerkiksi lauantaiaamuna autoilla oli kestänyt kaksi tuntia matkustaa reitin viimeinen puolitoista kilometriä ja vielä muutama tunti lisää päästä Ranskan viranomaisten passintarkastuksen läpi ennen alukseen nousemista.

Kuva: Stephen Lock / ZUMA / MVPhotos

Doverin satama tiedotti Twitterissä, että lauantaina sataman kautta oli kulkenut 17?215 matkustajaa ennen kello yhtä päivällä paikallista aikaa.

Eilen perjantaina Doverin lauttaterminaalin kautta reissuun pyrkineet joutuivat useiden kilometrien pituisiin jonoihin jumiin jopa kuudeksi tunniksi, kertoo BBC.

Paikalliset ovat BBC:n mukaan kuvailleet, etteivät he ole koskaan nähneet alueella näin pahoja ruuhkia.

Viivästyksistä perjantaina ja lauantaina ovat raportoineet myös Folkestonen Eurotunneliin suuntaavat matkustajat niin ikään ruuhkautuneilla Eurotunnelin lähistön reiteillä.

Kuva: Stephen Lock / ZUMA / MVPhotos

Kovia ruuhkia selittänee osaltaan se, että koulujen kesäloma käynnistyi Britanniassa perjantaina.

Brexitin myötä passintarkastuksiin on tullut muutoksia, ja ne kestävät tätä nykyä aiempaa kauemmin.

Doverin satamasta on lauttayhteyksiä muun muassa Calais'n kaupunkiin Ranskassa.

Doverin satama ja Britannian hallitus ovat syyttäneet viivästyksistä Ranskaa väittäen, ettei sillä ole ollut vuoden vilkkaimmalle ajanjaksolle tarpeeksi rajahenkilöstöä.

Esimerkiksi calais'lainen kansanedustaja sanoi puolestaan, että sataman liikenneruuhkat ovat brexitin jälkiseuraus. Hän uskoi, että sataman ongelmat tulevat toistumaan, koska brexitin vuoksi tarvitaan enemmän ja pidempiä tarkastuksia rajalla.

Hän esitti BBC:lle myös näkemyksensä, jonka mukaan Doverin satama on liian pieni ja tarkastuskioskeja on Doverissa liian vähän tilanpuutteen vuoksi.

Ilta Sanoma
samedi 23 juillet 2022 23:50:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.