Kulttimaineen saavuttanut Rockfestari Naamat tuo keskelle metsää jälleen 1 000 harjaantuneinta lipunostajaa. " /> Kulttimaineen saavuttanut Rockfestari Naamat tuo keskelle metsää jälleen 1 000 harjaantuneinta lipunostajaa. " />

YLE


Muuramessa järjestetään viikonlopun aikana 23. kerran Rockfestari Naamat. Ensimmäiset kaksi kertaa kyseessä oli kaveriporukan kotibileet, mutta jo kolmannella kerralla lippuja myytiin muillekin kuin tutuille.

Pääsyä näille festareille ei silti edelleenkään hankita hetken mielijohteesta edellisellä viikolla. Tuomiston tilalle keskelle metsää ja peltoja haikailee moni, mutta lippu järjestyy vain tuhannelle nopeimmalle.

Tänä vuonna liput myytiin loppuun alle kolmessa minuutissa. Viime vuonna lipunmyynti kesti vaivaiset 15 sekuntia.

Onnekkaat, jotka ovat mukaan päässeet, ylistävät tapahtuman tunnelmaa.

- Täällä on tosi hyvä meno, sellainen roisi, elämänmakuinen ja kesäinen, sanoo Helsingistä saapunut Nelja Naumanen.

- Tämä on ihana tapahtuma, jossa on ihania ihmisiä, vahvistaa yhdeksättä kertaa Naamoille osallistuva Eetu Pello.

Ensikertalainen Topi Tirri on kuullut Naamoista paljon hyvää. Myös esiintyjäkaarti vaikutti Tirrin mielestä hyvältä.

Tirri, kuten muutkin, on tehnyt päätöksen osallistua tietämättä yhtäkään esiintyjää. Naamojen ohjelma julkaistaan vasta, kun kaikki liput on jo myyty.

Esiintyjät ovat kuitenkin nykyisin Suomessa hyvin tunnettuja ja suosittuja artisteja. Alkuvuosina mukana oli enemmän paikallisia, suurelle yleisölle tuntemattomia suuruuksia.

Tänä vuonna Tuomiston riihen lavalla esiintyvät esimerkiksi indietähti Litku Klemetti, rapduo Sofa ja laulaja Jesse Markin.

Yöpaikka pellolla tai bussikyydillä Jyväskylään

Tirri aikoo yöpyä pellolla teltassa, vaikka sääennuste lupaa yöksi sadetta ja salamointia.

Lotta Dufva ei todellakaan aio yöpyä teltassa.

- En minä herranjumala täällä yövy, täällä alkaa sataa, minä olen jo 35. Kokeile itse nukkua tuolla pellossa, Dufva huudahtaa.

Alueen pelto tulee täyteen telttoja, paviljonkeja ja asuntoautoja, mutta bussi kulkee myös Jyväskylän ja Tuomiston tilan välillä, joten halukkaat voivat hankkia majapaikan kaupungin mukavuuksien ääreltä.

Ihmisiä uimassa metsälammessa
Metsälammen rannassa sijaitseva sauna lämpiää aamusta iltaan. Pääasiassa tarjolla on sekasaunavuoroja.Sami Salmela / Rockfestari Naamat

Dufva on ollut mukana Naamoilla vuodesta 2011 alkaen. Vain pandemiavuonna 2020 tapahtuma on jäänyt häneltä väliin.

Mukana jyväskyläläislähtöisellä Dufvalla on Yoda-hahmo, joka myös on useimmiten ollut mukana.

- Muista minä en mitään, ehkä kahdeksan kertaa, sanoo Yoda Lotan muunnetulla äänellä.

- Täällä on hyvä meininki, täällä on hippejä. Minäkin olen vähän hippi, koska vähän on ihmisen oltava hippi, Dufva perustelee Naamoille osallistumista tavallisella äänellään.

Naamat-lippu ei edellytä kaveria sisäpiiristä

Muille festareille Dufva ei tänä vuonna ole halunnut, mutta kun Naamat-lippu tuli vastaan, siihen oli tartuttava.

Dufva valaisee myös lipunhankintastrategiaa.

- Aiemmin meillä on ollut iso porukka istumassa yhtä aikaa F5:n päällä.

Tänä vuonna strategia ei toiminut, mutta yhdentoista vuoden aikana Naamoille menijät ovat tulleet sen verran tutuiksi, että aina joku onnistuu järjestämään lipun Dufvalle.

Dufvan lippu ilmaantui siis lopulta kaveripiiristä. Jonkun sisäpiiriläisen tunteminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä.

- Kyllä tänne muutenkin pääsee ja ensikertalaiset ovat tervetulleita, Dufva sanoo.

Naamat-festarin viestintävastaava Tiina-Riikka Turunen nostaa käsiään ylös
Tiina-Riikka Turunen vastaa Naamojen viestinnästä.Marja Roiha / Yle

Ilman raivoisaa lipunostosivun päivitystä määrättynä ajankohtana Naamoille pääsee esimerkiksi tarjoutumalla töihin.

Näin on toiminut Naamojen viestintävastaava Tiina-Riikka Turunen. Naamat järjestetään vapaaehtoisvoimin, joten tekijöitä tarvitaan.

Turunen on mukana kuudetta kertaa, kolmatta kertaa viestintävastaavana. Ennen vastaavan pestiä hän toimi sometiimissä.

Tunnelmaan kuuluu sauna metsälammen rannalla

Turunen oli siis järjestämässä myös vuoden 2020 etäfestarit, jolloin Tuomistolta striimattiin bändien esiintymiset. Tunnelma on kuitenkin tuolloin ollut melko erilainen, koska esimerkiksi Naamojen legendaarinen sauna on jäänyt kokematta.

Turunen suosittelee testaamaan metsälammen rannalla aamusta iltaan lämpiävän saunan. Vuorot on jaettu mahdollisimman huomioonottavasti. Muille kuin miehille ja muille kuin naisille on vuorot lauantaina, mutta enimmäkseen tarjolla on sekasaunavuoroja pitkin viikonloppua.

Rento, yhteisöllinen ja kummallinen Naamat ei ole välttynyt hienoiselta keskiluokkaistumiselta: ravintolatarjonnasta löytyy "Vauraan hipin premium" -osasto. Vip-lippuja valikoimassa ei sentään vielä ole. Ja kukapa siinä kolmessa minuutissa edes ehtisi erilaisten lipputyyppien välillä ostostaan puntaroimaan.

Jarkko Kinnunen on kahdentoista vuoden aikana kokenut kaikki Naamoihin kuuluvat elämykset.

- Harva se vuosi täällä on oltu, tämä on enemmän kuin henkireikä, jopa elämäntapa, sanoo Kinnunen.

Hanna Hyödynmaa, Jarkko Kinnunen, Pihla Tarvainen, Antti Pietiläinen ja Nina Koski koristellussa telttapaviljongissa pellolla
Hanna Hyödynmaa (vas.), Pihla Tarvainen, Nina Koski, Antti Pietiläinen ja Jarkko Kinnunen viettivät aikaa telttojen keskelle pystytetyssä paviljongissa.Marja Roiha / Yle

Kinnusen seurueeseen liittyy Peetu, joka ei kerro sukunimeään.

- Viime vuonna tulin yksin, nyt mulla on tosi paljon kavereita täällä, hengaan tuolla leirissä viime vuoden Naamat-tyyppien kanssa, Peetu kertoo.

Millä kesän festareilla on ollut paras tunnelma? Voit keskustella aiheesta 24.7.2022 klo 23 asti.

samedi 23 juillet 2022 20:03:49 Categories: YLE tapahtumat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.