Ilta Sanoma

Kun keittiössä viihtyvistä pörrääjistä pitää päästä nopeasti eroon, paras apu löytyy ruokahyllystä.

Banaanikärpäsistä pääsee eroon, kun tuntee muutaman näppärän niksin.

Banaanikärpäsistä pääsee eroon, kun tuntee muutaman näppärän niksin. Kuva: Shutterstock

Me Naiset julkaisee uudelleen kiinnostavimpia juttujaan. Tämä on yksi niistä.

Kesä on täällä, ja sen myötä pienet keittiötuholaiset löytävät tiensä suomalaisten koteihin. Banaanikärpäset, nimittäin. Onneksi pörriäisistä voi päästä eroon, kunhan tuntee muutaman näppärän niksin.

Kaiken lähtökohtana on siisti koti, jossa biojäteastia suljetaan kiinni kunnolla ja tyhjennetään tarpeeksi usein. Työtasot ja tiskialtaat kannattaa pitää puhtaina ja hedelmät pestä kotona heti, sillä niissä voi olla banaanikärpästen munia.

Jos koti on jo siisti, on aika ottaa muut apuvälineet esiin. Yksikin keino tepsii, mutta jotkut ovat yhdistäneet jopa kaikki alla listatut avut yhdeksi tehokeinoksi. Toisille riittää yksi häätökikka.

Bonus! Mielikuvituksellisimmat omaksuvat suoraan kohdan 11.

Jos haluaa häätää banaanikärpäset myrkyttömästi, voi nitistämiskeinoksi ottaa helpon raaka-aineen: sokerin. Kun laittaa sokerivettä pieneen astiaan, esimerkiksi lastenruokapurkkiin tai pulloon, makean perässä tulevat banaanikärpäset lentävät sinne ja hukkuvat.

Moni vetää banaanikärpäset pois joko tavallisella tai käsi-imurilla. Helppoa ja nopeaa!

Erityisesti makea punaviini lasin tai pullon pohjalla houkuttelee banaanikärpäset ansaan. Viinipullo toimii lasia tehokkaammin, sillä sieltä öttiäiset eivät nouse ylös niin helposti. Mutta yön yli tiskipöydälle jätetty viinilasikin käy oikein hyvin. Aamulla kärpäset ovat hukkuneet viiniin. Osa käyttää myös makeita siidereitä ja lisää tipan astianpesuainetta mukaan rikkoakseen pintajännityksen.

Jos banaanikärpäsille ei halua tarjoilla vapaa-ajan juomiaan, kuten siideriä tai viiniä, kannattaa kokeilla viinietikkaa. Mitä makeampi etikka, sitä parempi se on banaanikärpästen torjuntaan. Astian suulle voi laittaa suppilon ja pohjalle viinietikkaa, jolloin kärpäset eivät pääse nousemaan ylös suppiloon.

Banaanikärpäset juuttuvat kätevästi hunajalasiin. Vastaavasti houkuttimena toimii siirappikin.

Älä huuhtele tyhjää mehupurkkia, vaan jätä se pöydälle. Pian purkin suuaukko täyttyy kärpäsistä, ja sen voi viedä roskiin.

Ylikypsä hedelmä lasipurkissa tai avonaisessa muovipussissa imee banaanikärpäset yhteen paikkaan. Sen jälkeen kärpästen päälle voi suihkuttaa puhdistusainetta tai sulkea muovipussin - ongelma ratkaistu!

Ketsuppikikkoja on monenlaisia. Pullon jämistä on helppo tehdä ansa viinipullon tavoin. Ketsuppia voi puristaa myös astiaan, jonka jättää syötiksi vähintään yön ajaksi.

Kelmu virittää ansan huippuunsa! Ketsuppia tai muuta makeaa ainetta lorautetaan lautaselle, joka suojataan rei'itetyllä muovikelmulla. Banaanikärpäset sukeltavat rei'istä sisään, mutta ne eivät pääse lautaselta enää takaisin ja silloin ne on helppo nitistää kelmun alle.

Kodin pienet tuholaiset saapuvat sisälle usein avoimista ovista ja ikkunoista. Oven ja ikkunoiden pieliin sekä tiskipöydälle suihkutetaan hyönteismyrkkyä, jos sitä löytyy kotoa. Tämä toimenpide täytyy toistaa varmimman lopputuloksen saamiseksi.

Osa ihmisistä ei häiriinny banaanikärpäsistä lainkaan. Ne tulevat ja menevät. Tai ne voi nähdä kokonaan uudesta kulmasta, kuten tässä Niksi-Pirkan klassikossa: "Banaanikärpäset asunnossa eivät ole niin ärsyttäviä kun kuvittelee, että ne ovat pieniä keijuja."

Lähteet: Martat, Niksi-Pirkka ja Good Housekeeping

Juttu on julkaistu aiemmin heinäkuussa 2019.

Lue myös: Emmin pinttynyt liesi puhdistui kuin itsestään tuorekelmun avulla - somessa kiertävä kikka toimii pomminvarmasti: "Oikein näkee, kun liat lähtevät liikkeelle"

Lue myös: Heidin, 28, koti on täynnä nerokkaita yksityiskohtia - nyt hän jakaa 5 arkea helpottavaa ratkaisua, jotka jokainen voi toteuttaa kotonaan

Lue myös: 21 pientä niksiä, jotka helpottavat arkea kummasti - sottaamaton jogurttipurkki, hiekat pois eteisestä...

Ilta Sanoma
samedi 23 juillet 2022 19:00:00 Categories: Ilta Sanoma Vapaalla

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.