Uniperin kohtalosta päästiin perjantaina ratkaisuun. Kurikan kaupunginhallituksen puheenjohtaja on tyytyväinen asian etenemiseen, mutta ihmettele" /> Uniperin kohtalosta päästiin perjantaina ratkaisuun. Kurikan kaupunginhallituksen puheenjohtaja on tyytyväinen asian etenemiseen, mutta ihmettele" />

YLE


Saksalaisen energiayhtiö Uniperin kohtalosta päästiin eilen perjantaina ratkaisuun Saksan valtion, Uniperin ja yhtiön suurimman omistajan Fortumin kesken.

Suomen valtio omistaa Fortumista noin puolet. Uniperin kriisissä on tämän vuoksi kyse myös suomalaisten veronmaksajien rahoista.

Eilen julkistetussa ratkaisussa Saksan valtiosta tulee Uniperin vähemmistöomistaja 30 prosentin osuudella. Fortumin omistusosuus taas laskee 80 prosentista 56 prosenttiin.

Yhteensä Uniperin pelastuspaketti on 17 miljardia euroa.

Kurikan kaupunki on Fortumin kuudenneksi suurin omistaja ja omistaa yhtiöstä enemmän kuin mikään toinen kunta Suomessa.

"Jos tällaiseen hulluuteen ei oltaisi lähdetty, olisimme todennäköisesti ihan eri asemissa"

Kurikan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Olavi Kandolinin (kesk.) mukaan tilanne on ollut kaupungille odottamaton.

- Täytyy sanoa, että tällaista tilannetta ei ole kukaan voinut osata ennustaa. Sodasta ollaan ajateltu, että Venäjällä saattaa olla sinne [Ukrainaan] jotain intressejä, mutta se, että lähdettäisiin valloittamaan koko Ukrainaa tässä mittakaavassa, niin siihen ei ole varmasti kukaan uskonut.

- Jos tällaiseen hulluuteen ei oltaisi lähdetty, niin olisimme todennäköisesti ihan eri asemissa. Todennäköisesti Fortumin johtokaan ei ole osannut kuvitella tätä nykyistä tilannetta, hän lisää.

Kandolin on tyytyväinen sopimuksen osalta siihen, että asioita on nyt saatu vietyä eteenpäin. Ratkaisu ei kuitenkaan ole hänen mielestään paras mahdollinen.

- Itse pidän hulluimpana tuota, että ei ole saatu loppuasiakkaille siirrettyä hintaa. Kun kuitenkin näin kovat hinnannousut ovat odotettavissa, olisin itse ainakin toivonut, että otetaan niin kutsuttu force majeure -tilanne käyttöön ja hinnat voidaan nostaa, Kandolin sanoo.

Force majeure -käsitteellä tarkoitetaan tilannetta, jossa jokin odottamaton ylivoimainen este tai tapahtuma, kuten sota, estää toisen sopimuksen osapuolen sovitun velvollisuuden täyttämisen.

Uniper voi nyt lokakuusta lähtien siirtää 90 prosenttia kasvaneista kaasunhinnoista asiakkailta perittyihin hintoihin.

- Se tuntui kyllä todella oudolta, että tällaiseen ei ole voitu lähteä, mutta uskoisin, että Fortumin johtopuolella tähän on jokin hyvä selitys, Kandolin lisää.

Ei yhden kortin varassa - kaupungin luotto Nesteeseen kova

Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo kertoi perjantaina tiedotteessa, että ratkaisu on kaikille osapuolille paras mahdollinen. Rauramon mukaan Fortum ja Suomen valtio eivät enää laita lisää rahaa Uniperin pelastamiseen, vaan lisärahoituksen tekee tarvittaessa Saksa.

Tähän myös Kandolin on ratkaisussa tyytyväinen.

- Se on hyvä, että Saksakin nyt kantaa asiassa vastuun, hän sanoo.

Tilanne Kurikan kaupungille ei kuitenkaan ole täysin toivoton. Iso osa kaupungin osakkeista on nimittäin kiinni Nesteessä.

- Neste on nyt tekemässä kovaa tulosta, joten emme ole vain yhden kortin varassa.

- Muiden energiayhtiöiden kanssa on ollut sama tilanne aiemmin ja tällä kertaa on Fortumin vuoro, mutta uskotaan, että se lähtee tästä taas nousuun, Kandolin lisää.

Neste vägskylt i Pargas.
Kurikan kaupunki on Nesteen omistuksessa Fortumin tavoin kuudentena.Isabel Nordberg / Yle

Tällä hetkellä Kurikan osinkopolitiikassa on ollut tarkoitus nostaa osinkoja tasaisesti. Kandolin ei tähän usko, mutta toivoo, etteivät osingot ainakaan laskisi kovin paljoa.

- Me olemme jo keväällä varautuneet ennen tätä ratkaisua noin kolmen miljoonan osingon laskuun ensi vuoden talousarviossa.

Kandolin uskoo, että Uniperin kriisistä huolimatta Fortumilla on mahdollisuus nousta vielä uuteen kiitoon.

- Itse toivon, että tässä ratkaisussa ei olisi vielä kaikki mitä tuleman pitää, mutta selvää on kuitenkin se, että pohjalta ei ainakaan myymään [Fortumin osakkeita] kannata lähteä, hän sanoo.

Lue lisää:

Fortumin toimitusjohtaja Uniperista: "Saavutettu ratkaisu oli tässä tilanteessa kaikille osapuolille paras mahdollinen"

Saksalainen energiayhtiö Uniper pelastettiin - Tuppuraisen mukaan Uniperin tappioille on nyt asetettu katto

Professori Uniperin kriisistä: Yhtiö luotti Venäjään, ei hintapiikeiltä suojautumiseen

samedi 23 juillet 2022 18:29:20 Categories: Uniper YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.