Ilta Sanoma

Aiemmin pikkumerimetsoa on havaittu neljästi Baltian maissa ja Pohjoismaissa vain kerran yli sata vuotta sitten Ruotsissa.

Birdlife Suomen mukaan pikkumerimetso on havaittu ennen tätä viikkoa Pohjoismaissa vain kerran aiemmin, vuonna 1913 Ruotsissa.

Birdlife Suomen mukaan pikkumerimetso on havaittu ennen tätä viikkoa Pohjoismaissa vain kerran aiemmin, vuonna 1913 Ruotsissa.

Pohjois-Savossa on havaittu Suomelle uusi lintulaji, kertoo Birdlife Suomi. Pikkumerimetso nähtiin suljetulla tehdasalueella Siilinjärvellä perjantaina iltapäivällä.

Birdlife Suomen tiedotteen mukaan lintu saatiin kuvattua ja kuvat välitettyä lintuharrastajille lajinmääritystä varten. Alkuillasta pikkumerimetson nähtiin lähtevän lentoon kohti etelää, eikä sitä ainakaan toistaiseksi ole nähty uudelleen.

Birdlife Suomi kertoo, että pikkumerimetso on kuin kutistettu ja lyhytkaulainen merimetso. Laji pesii Kaakkois-Euroopassa ja Keski-Aasiassa rehevillä järvillä, mutta Euroopan kanta on kasvanut ja levittäytynyt viime vuosina Itävaltaan ja Slovakiaan.

Pikkumerimetso on havaittu neljä kertaa Baltian maissa: kolme kertaa Liettuassa ja kerran Latviassa. Lisäksi Birdlife Suomen mukaan vuonna 1913 lintu havaittiin Ruotsissa, mikä on Pohjoismaiden ainoa havainto tätä ennen.

Viime vuoden loppuun mennessä Suomessa oli havaittu hyväksytysti 486 luonnonvaraista lintulajia, joista neljä uutta viime vuoden aikana, Birdlife Suomi kertoo.

Ilta Sanoma
samedi 23 juillet 2022 17:18:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.