Suomen ja Ruotsin päätös liittyä Natoon vakautti Pohjolan ja Itämeren, kirjoittaa Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.

Venäjä aloitti valtahaasteensa, Euroopan vallitsevan tilanteen kumoamisen, toden teolla helmikuun lopulla. Sen joukot ylittivät Venäjän ja Ukrainan 2?300 kilometrin rajan idässä, pohjoisessa ja etelässä. Tavoitteena oli saada Ukrainan hallinto kaatumaan muutamassa päivässä. Sen jälkeen hyökkäys olisi suuntautunut länteen kohti Puolan rajaa. Painetta olisi lisätty Mustanmeren lisäksi Itämerellä ja arktisella alueella. Myös Suomi olisi pakotettu jähmettymään paikoilleen. Voitokkaaseen sotaan olisi saatu mukaan Kiina tukemaan laajemmin Venäjää. Panoksena oli siis Euroopan lannistamisen lisäksi maailmajärjestyksen haastaminen. Vladimir Putin olisi halunnut olla Pietari Suuri.

Asiat eivät kuitenkaan sujuneet kuten oli odotettu. Venäjä on osoittautunut heikommaksi kuin pelkäsimme. Sen kunnia on alentunut. Muiden pelko Putinin Venäjää kohtaan on haihtumassa. Keskeinen käännekohta oli Venäjän häviö taistelussa Kiovasta. Venäjän eliittijoukot tuhottiin Kiovan eri puolilla. Venäjä joutui keskittämään joukkonsa itään, jossa onkin valtavin tappion kyetty etenemään.

Sodan analysointi ei ole mikään miellyttävin tehtävä. Rehellinen tapahtumien diagnosointi on kuitenkin velvollisuus. Se myös rauhoittaa kansalaisia, kun ei kierrellä ja kaarrella asioiden suhteen. Nyt on hyvä katsoa laajemmin, mikä on kokonaistilanne.

Venäjä on ollut tyytymätön siihen, että pienemmillä eurooppalaisilla valtioilla on oikeus omiin puolustuksellisiin ratkaisuihinsa. Joulun alla se esitti uhkavaateensa lännelle sekä yksittäisille Euroopan maille, kuten Suomelle. Uhkavaade piti sisällään tavoitteen estää näitä maita liittymästä Natoon sekä rajoittaa niitä hankkimasta tiettyjä tehokkaita asejärjestelmiä.

Tässä suhteessa Suomi ja Ruotsi omaa etuaan varjellen tekivät demokraattiselle Euroopalle vakauttavan palveluksen hakiessaan Nato-jäsenyyttä. Naapurimme Venäjä oli aloittanut naapurustossaan tuhoamissodan, joten oli luonnollista, että etupiirivaateet kumottiin hakeutumalla Natoon. Kansan enemmistö ymmärsi tilanteen aivan oikein. Suomalaiset eivät ole ulkopoliittisesti tyhmiä. Nato-jäsenyyden ajoitus onnistui myös hyvin. Venäjän tuottama geopoliittinen uhka yhdisti demokratioita. Yhtenäisyyden sysäys avasi mahdollisuuksien ikkunan, jota kansan tukema johto sekä Suomessa että Ruotsissa eivät voineet jättää käyttämättä. Suomi ja Ruotsi vakauttivat Pohjolan ja Itämeren. Samalla Putinin aloittama venäläinen ruletti kääntyi sitä itseään vastaan.

Venäjä tiesi, että se kykenee määrittelemään sodan säännöt Ukrainassa. Ydinaseiden aikakautena suurvallat eivät käy suoraa sotaa. Naapurissaan Ukrainassa Venäjä kykeni aluksi kiihdyttämään, eskaloimaan, sotaa mielensä mukaan. Länsi keskittyi sanktioiden asettamiseen, jotka ovatkin purreet Venäjän talouteen. Vähitellen epäsuora sota on kuitenkin näännyttänyt Venäjän eskalaatioylivallan. Se on syventänyt sotaa niin paljon kuin on kyennyt. Venäjän ohjukset ja tykistö ovat tappaneet ukrainalaissotilaita massoittain. Venäjä on myös häikäilemättömästi syyllistynyt sotarikoksiin siviilejä kohtaan. Sotarikoksiin liittyy kansanmurhan piirteitä ja ukrainalaisten joukkosiirtoja. Venäjä on siirtänyt jopa 1,5 miljoonaa ukrainalaista Venäjälle. Se käyttää myös pahaenteisiltä kuulostavia seulomisleirejä ihmisten siirrossa. Ukrainalaislapsia siepataan Venäjälle. Pietari Suuren asemasta Putin näyttää Iivana Julmalta, joka kyllä onnistui laajentamaan Venäjää. Hintana oli vain valtava inhimillinen ja taloudellinen kärsimys sekä suoranainen hulluus ja luulosairaus.

Länsi on kyennyt organisoimaan laajamittaista sotilaallista ja humanitaarista apua Ukrainaan. On otettu vastaan evakkoja ja asteittain maahan on toimitettu yhä tehokkaampia asejärjestelmiä. Eteneminen on osoittautunut Venäjällä hyvin kalliiksi. Se ei enää täysin hallitse eskalaatiota. Sodan kiihdyttäminen ydinaseiden tasolle on Venäjällekin erittäin vaikeaa. Niiden käyttö lopullisesti tuhoaisi sodan päämäärät, jotka liittyivät Euroopan voimatasapainon radikaaliin muutokseen ja maailmanlaajuisen tuen saamiseen. Maantieteellinen eskalaatio on taasen hyvin vaikeaa. Venäjällä ei yksikertaisesti ole varastoissaan tehokkaita aseita laajaan liikekannallepanoon. Vaikka joukkoja olisikin teoriassa miljoonia, heille ei ole aseita. Seurauksena sodan laajentamisesta, vaikkapa Baltiassa, olisi runsaasti ruumisarkkuja myös Moskovassa ja Pietarissa. Samalla läntiset sanktiot syövät Venäjän kykyä jatkaa uudelleenvarustautumisohjelmaansa.

Läntiset sanktiot ovat puremassa Venäjään. Rupla ei ole enää vaihdettava valuutta. Se virallinen arvo ei kerro mitään merkityksellistä. Tulevasta talvesta tulee rankka Venäjälle. Sanktioissa Rajana on Saksan naiiviuttaan rakentama kaasuriippuvuus Venäjästä. Tämä rahoittaa Venäjän sotaa. Riippuvuuden rakentamisessa Suomi oli mukana auttamassa. Virheistä on hyvä oppia. Riippuvuus maksaa nyt erityisesti Saksalle, joka on Euroopan teollisuusveturi. Mutta Saksakin on tilanteesta oppinut. Maa on satsaamassa muuhun kuin venäläiseen energiaan ja samalla myös puolustukseensa. Tämäkin lähitulevaisuuden näkymä alentaa Venäjän laajentumiskykyä. Sen mahdollisuuksien aikaikkuna on sulkeutumassa. Luu on jäämässä vetävän käteen.

Venäjän voima kohtasi vastavoimansa jo ukrainalaisten puolustustahdossa. Tämä on erittäin tärkeää sodan lopputuloksen kannalta. Putin kirjoitti noin vuosi sitten pitkän fasistisen tekstin, jossa hän hahmotteli Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan miehitystä, kolmen Venäjän yhdistämistä alkusoittona Venäjän imperiumin palauttamiselle. Ukraina on viimeistään nyt tehnyt itsestään kansakunnan kansakuntien joukkoon. Kenelläkään ei liene epäilystä siitä, etteikö maa olisi Venäjän veroinen omaehtoinen valtio. Tämä on vaikea pala Venäjälle nieltäväksi. Mutta kyse on omasta maalista. Mahtavan Venäjän piti kukistaa vähä-Venäjä, Ukraina, päivissä. Näin ei käynyt. Vallan kylmän viidakon lait kertovat karua kieltä Venäjästä. Mutta paljon uljaampaa kieltä Ukrainasta. Kansakunnan uudelleen synnylle on tulevaisuudessa paljon paremmat lähtökohdat kuin maan äänestäessä uudelleenitsenäistymisestään Neuvostoliitosta 1990-luvun alussa. Silloin muuten kaikki Ukrainan osat Krimin niemimaa mukaan lukien äänestivät itsenäistymisen puolesta.

Venäjä on menettämässä kykynsä käydä sotaa. Putinin kädet ovat veriset. Niitä ei Kiinan johto mielellään kättele. Maa on menettänyt Ruotsin ja myös Suomen. Asia on venäläisille vaikea selittää. Siksi Venäjän johto on asiasta melko hiljaa. Maa on sulkemassa itseään pois Itämereltä. Arktisen alueen yhteistyö jatkunee ilman Venäjää. Se on onnistunut nostamaan Euroopan puolustusbudjetteja ja herättämään jopa Saksan geostrategisesta lamaantumisestaan. Naiivius on haihtunut ilmaan ja Venäjän kunniamerkit ovat lentäneet roskakoriin. Venäjä on yhdistänyt Pohjois-Amerikan ja Euroopan. Sodassa ei ole ollut mitään järkeä. Mutta sotaan lähdettiinkin kunnian vuoksi ja pelkoa kylvämään. Sota on enemmän tunteita kuin järkeä. Siksi tappiokin tuntuu syvällä Venäjän luuytimissä.

Venäjä on yliväsynyt ja ylivenynyt. Diplomatialle saattaisi siten olla tilaa, koska lännellä on myös haasteensa. Mutta pelkään pahoin, että tilanne etenee Venäjällä kohti yksivaltaisen mallin optimointia. Putinilla ja hänen lähipiirillään ei ole varaa myöntää tappiotaan. Tämä yksinvaltiaan henkiinjäämistaistelu on nyt sodan keskeinen käyttövoima vielä kenties kuukausien, jopa vuosien ajan. Tämä vaatiin myös lännessä kestävyyttä ja malttia.

Muistakaamme, mitä sodassa on panoksena. Se on ihmisten arki ja vapaa tapa elää. Verkkokalvolleni on syöpynyt monen tavallisen ihmisen elämän viimeiset hetket. Nainen, joka tapettiin autoonsa hänen ollessa matkalla viemään ruokaa koiratarhaan, vanhus tapettuna yksiöönsä vierellään uskollinen ystävänsä, isä pitämässä tapetun lapsensa kädestä ja monia muita ihmiskohtaloita. Tätä sota on. Ei se ole mitään futuristista ja kirurgista kamppailua, vaan ihmisten arjen tuhoamista. Siksi rauhan puolesta kannattaa taistella ja sotaisten yksinvaltiaiden urat katkaista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.