Ilta Sanoma

Poliisi epäilee uima-altaan rakennuttanutta pariskuntaa kuoleman aiheuttamisesta huolimattomuudella.

Pelastusviranomaisilta kesti neljä tuntia saada maanvajoamaan uponnut mies takaisin maanpinnalle. Hän ehti kuitenkin menehtyä ennen sitä.

Pelastusviranomaisilta kesti neljä tuntia saada maanvajoamaan uponnut mies takaisin maanpinnalle. Hän ehti kuitenkin menehtyä ennen sitä. Kuva: Israelin palo- ja pelastuspalvelu

Israelissa 32-vuotias mies sai surmansa, kun uima-altaan alle ilmestynyt maanvajoama imaisi hänet 13 metrin syvyyteen maan alle torstaina. Tapahtuneesta uutisoivat paikallisen median lisäksi muun muassa BBC ja Washington Post.

Onnettomuus tapahtui Israelin keskiosissa sijaitsevassa Karmi Yosefin kaupungissa huvilalla, jossa oli käynnissä yrityksen kesäjuhlat. Uhrin kerrotaan työskennelleen kyseisen yrityksen palveluksessa. Viranomaiset eivät ole toistaiseksi kertoneet julkisuuteen miehen kuolinsyytä.

Paikallisen median mukaan pelastusviranomaisilta kesti neljä tuntia saada mies ylös maan uumenista. Uima-altaan pohjaan ilmestynyt aukko imaisi myös toisen miehen, joka onnistui kuitenkin kiipeämään ylös ja selvisi vähäisin vammoin.

- Vedenpinta alkoi yhtäkkiä laskea ja aukko ilmestyi. Se synnytti pyörteen, joka pyyhkäisi kaksi ihmistä mukanaan, yksi juhlissa mukana olleista kertoi israelilaiselle Keshet 12 -kanavalle.

Silminnäkijöiden mukaan altaassa oli kuusi ihmistä sen pohjan pettäessä. Tapahtunut tallentui myös videolle, joka on levinnyt sosiaalisessa mediassa.

Videolla näkyy, kuinka uima-altaan pohjaan ilmestyneeseen aukkoon katosivat nopeasti veden ja miesten lisäksi myös pinnalla kelluneet puhallettavat vesilelut.

Huvilan omistava kuusikymppinen pariskunta on pidätetty epäiltynä kuoleman aiheuttamisesta huolimattomuudella. Paikallisen median mukaan omistajat olivat rakennuttaneet altaan ilman tarvittavia suunnittelulupia paikalle, jossa tiedettiin olevan infrastruktuuriin liittyviä ongelmia.

-?He olisivat voineet estää tämän lopputuloksen, jos he olisivat hankkineet luvat, kommentoi ylikonstaapeli Rami Desta paikalliselle Ynet-uutissivustolle.

Ilta Sanoma
samedi 23 juillet 2022 02:55:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.