Ilta Sanoma

Annimari Korte joutuu keskeyttämään kautensa terveysmurheiden takia.

Annimari Korte aloittaa jo valmistautumisen ensi kauteen.

Annimari Korte aloittaa jo valmistautumisen ensi kauteen. Kuva: Seppo Solmela / IS

Aitajuoksija Annimari Korte kertoi Instagramissa, että hänen kilpailukautensa on ohi. Lukuisista loukkaantumisista uransa ja tämänkin kauden aikana kärsinyt Korte kertoo syyksi kaksi koronatartuntaa, joista ei ole kunnolla toipunut.

-?On jouduttu tekemään valitettava päätös, että tällä kaudella ei kisata. En ole toipunut toukokuun alussa ja kesäkuun lopulla sairastetuista koronataudeista. Toukokuun alun koronan jälkeen sykevälivaihtelu lähti viikoiksi kovaan laskuun, eikä hermosto palautunut ja erilaisia ongelmia alkoi tulla, Korte kertoo päivityksessään.

Aituritähti kertoo huomanneensa ensimmäisessä kisassa koronan sairastamisen jälkeen, että kaikki ei ole kohdallaan.

-?Juuri kun alkoi kesäkuun lopulla vihdoin tuntua, että alkaa palautumaan ekasta koronasta, tuli toinen korona ja sykevälivaihtelu romahti entisestään ja sykkeet menivät aivan sekaisin. Pienikin hölkkä tai portaiden kävely saa sykkeet yhtä korkeiksi kuin jos normaalisti olisi juossut happovetoja.

Korte kuitenkin kertoo päivityksessään, että suunnitelmana on edelleen jatkaa uraa kauden 2024 loppuun asti. Nyt hän alkaa jo valmistautua ensi kauteen.

-?Positiivista on, että leikatut takareidet ovat kunnossa ja toimivat paremmin kuin ennen. Paljon uskoa ensi kauteen luo se, että nopeus- ja hyppytestit ovat aivan eri tasolla kuin ennen, kehitys tulee olemaan kiinni vain terveenä pysymisestä ja se on helpompaa ilman kiirettä. 3 rokotusta ja 2 koronaa luulisi jo antavan hyvän suojan siitäkin, Korte kirjoittaa.

Korte juoksi ennätyksensä ja samalla voimassa olen 100 metrin aitajuoksun Suomen ennätyksen 12,72 kesällä 2019. Tämän kesän parhaaksi noteeraukseksi jäi toukokuussa Lahdessa juostu 13,10.

Ilta Sanoma
samedi 23 juillet 2022 02:00:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.