Suomalaisaituri kertoo kautensa päättymisestä Instagram-julkaisussaan. Korte ei ole omien sanojensa mukaan palautunut kahdesta aiemmin sairastama" /> Suomalaisaituri kertoo kautensa päättymisestä Instagram-julkaisussaan. Korte ei ole omien sanojensa mukaan palautunut kahdesta aiemmin sairastama" />

YLE


Aitajuoksija Annimari Korte kertoo yleisurheilukautensa olevan ohi. Korte kertoo ja taustoittaa asiaa Instagram-julkaisussaan.

Näin ollen Kortteelta jää väliin aiemmin ilmoittamansa elokuussa kilpailtavien yleisurheilun EM-kisojen kisapaikan tavoittelu.

Kortteen mukaan hän ei ole palautunut toukokuun alussa ja kesäkuun lopussa sairastamistaan koronaviruksen aiheuttamista taudeista. Aituri kertoo, että hänen kauden ensimmäinen kisansa oli edessä vain puolitoista viikkoa sairastelun jälkeen.

- Juuri kun alkoi kesäkuun lopulla vihdoin tuntua, että alkaa palautumaan ekasta koronasta, tuli toinen korona ja sykevälivaihtelu romahti entisestään ja sykkeet menivät aivan sekaisin. Pienikin hölkkä tai portaiden kävely saa sykkeet yhtä korkeiksi kuin jos normaalisti olisi juossut happovetoja, Korte kirjoittaa.

Uutinen päivittyy.

samedi 23 juillet 2022 00:06:14 Categories: YLE yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.