Ilta Sanoma

Manuel Neuerin pelipaita ei kelvannut taksikuskille.

Manuel Neuer paistatteli viime viikolla saksalaisseura Bayernin joukkueen esittelytilaisuudessa.

Manuel Neuer paistatteli viime viikolla saksalaisseura Bayernin joukkueen esittelytilaisuudessa. Kuva: Christof Stache / AFP

Lompakkonsa taksiin hukannut ja unohtanut Saksan jalkapallomaajoukkueen maalivahti Manuel Neuer on saanut paikallisen taksikuljettajan vihaiseksi. Saksalaislehti Bildin jutussa nimellä Hazir S. esiintyvä mies syyttää futismiljonääriä halventamisestaan.

Bayern Münchenin harjoituskentältä Neuerin kotiin luksusasuinalueelle vienyt taksikuski kertoo, että maalivahtitähti unohti taksiin lompakkonsa. Lompakossa oli noin 800 euroa käteistä ja Neuerin pankkikortit: platina Visa ja musta Mastercard.

Tapahtuneen huomattuaan taksikuski ajoi 120 kilometrin matkan takaisin palauttaakseen lompakon sisältöineen oikealle omistajalle.

10 päivää hövelin eleen jälkeen Hazir S. sai kiitospaketin. Sisältö ei ollut odotettu.

- Paketissa oli vain pelipaita. Ei edes kiitosta, Hazir S. pyörittelee.

- Löytöpalkkio oli yhtä pilkkaamista! Minulla on neljä lasta. Hän teki pilaa minusta. En tee paidalla yhtään mitään. Se oli täysi pettymys, Hazir S. vuodattaa.

Neuerin kipparoiman Bayern Münchenin verkkokaupasta joukkueen pelipaidan voi halvimmillaan ostaa 90 eurolla.

Maailmanmestaruuden Saksalle 2014 torjunut Neuer tienaa arvioiden mukaan varsin makoisasti.

Mediatietojen mukaan uusi vuoteen 2024 ulottuva sopimus tietää 36-vuotiaalle Neuerille 20 miljoonan euron vuosipalkkaa.

Ilta Sanoma
vendredi 22 juillet 2022 23:18:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.