Ilta Sanoma

Pitkän linjan juoksuvalmentaja Timo Vuorimaa hämmästeli hiihtosankarin vauhtia radalla.

Vieremällä nähtiin perjantaina mielenkiintoinen juoksukilpailu, kun eri lajeja edustava kolmikko otti mittaa toisistaan Cooperin testissä. Voittajaksi 12 minuutin koitoksessa selviytyi hiihtäjä Iivo Niskanen ennen nuorta juoksijalupausta Mikko Kauppista. Yhdistetyn mies Ilkka Herola jäi kaksikosta selvästi.

Niskasen tulos oli 4?130 metriä, joka on kovaa luokkaa. Vertailua voidaan hakea esimerkiksi Eemil Helanderin suorituksesta viime vuodelta. Suomen kärkijuoksijoihin kuuluva Helander keräsi viime syksynä Urheilukoulun testijuoksussa 4?255 metriä. Tulos on Urheilukoulun ennätys.

Timo Vuorimaa on kokenut valmentaja, joka toimi pitkään Suomen urheiluliitossa kestävyysjuoksun lajivalmentajana. Hän on seurannut kestävyysjuoksua 1970-luvulta lähtien ja katsoi tarkasti myös Vieremän näytöskilpailun.

-?Silmämääräisesti näki heti, että kyseessä ei ole juoksija, kuuluu Vuorimaan ensi havainto.

Timo Vuorimaa kuvattuna vuonna 2005.

Timo Vuorimaa kuvattuna vuonna 2005. Kuva: Esko Sala HS

Ulkoasu hieman hämäsi.

-?Radalla oli iso mies, jolla oli erittäin vahva ylävartalo, mutta siitä huolimatta hämmästyttävän kovaa meni.

Niskanen on hiihtoladulla maailman kermaa, mikä ei voi olla näkymättä juoksuradallakaan.

-?Hänellä on vahva aerobinen pohja ja maksimaalinen hapenottokyky on mahtava, Vuorimaa kiittelee.

Lue lisää: Iivo Niskanen tykitti uskomattoman tuloksen Cooperin testissä - näin hän kommentoi juoksua

Asiantuntijan mukaan Vieremällä kisattiin lajissa, jossa tätä ominaisuutta nimenomaan mitataan.

-?Mr Cooper kehitti testiksi juuri 12 minuutin juoksun, jolloin pystytään parhaiten mittaamaan yksilön maksimaalista aerobista kapasiteettia, Vuorimaa sanoo.

Entä jos kesto olisi pidempi, esimerkiksi 5000 metriä?

-?Jos matka pitenisi, Iivon kestävyysominaisuudet pääsisivät oikeuksiinsa, mutta vastaavasti juoksun taloudellisuus alkaisi näytellä isompaa roolia.

Niskasen jalka kantoi 12 minuutissa hieman pidemmälle kuin Mikko Kauppisen.

Niskasen jalka kantoi 12 minuutissa hieman pidemmälle kuin Mikko Kauppisen. Kuva: Timo Hartikainen

Vuorimaa on seurannut pitkään kestävyysurheilun fysiologisia lainalaisuuksia ja löytää nopeasti taulukon, josta voi päätellä Niskasen suorituksen laatua.

-?Taulukon mukaan 4?130 metriä vastaa hapenottokapasiteetissa lukemaa 80 millilitraa per kilogramma per minuutti.

Lukemasta saa paremman käsityksen, jos sitä vertaa väestön keskiarvoon, joka on Vuorimaan mukaan Niskasen ikäisillä miehillä 43 ml/kg/minuutti.

Vuorimaan mukaan Niskasen lukema olisi vielä huomattavasti kovempi, mikäli testi tehtäisiin hänen omassa lajissaan.

Juoksemisen saralta Vuorimaa arvelee, että maasto-olosuhteissa Niskanen olisi vielä kovempi luu.

-?Häneltä puuttuu ratajuoksijan elastisuus, mikä näkyy pohkeen ja nilkkojen liikkuvuudessa ja taloudellisuudessa.

Ilta Sanoma
vendredi 22 juillet 2022 19:51:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.