Ilta Sanoma

IS vieraili viime maaliskuussa Neuvostoliiton perintöä vaalivassa Transnistriassa.

Transnistrian pääkaupungin Tiraspolin rakennuskanta on vanhaa ja huonokuntoista. Kaupungissa on noin 133 000 asukasta (2015).

Transnistrian pääkaupungin Tiraspolin rakennuskanta on vanhaa ja huonokuntoista. Kaupungissa on noin 133 000 asukasta (2015). Kuva: aleksi jalava / is

Ilta-Sanomien reportaasi Transnistriasta on julkaistu ensimmäisen kerran 20.3.2022. Julkaisemme reportaasin uudestaan nyt, kun Transnistria on ilmoittanut haluavansa liittyä Venäjän federaatioon.

Pienen Moldovan tasavallan itäreunassa on avoin haava: kummallinen epävaltio nimeltään Transnistria. Tämä köyhä maakaistale Dnestrin rannalla saattaa vielä nousta kokoaan suurempaan rooliin, jos Ukrainaan tunkeutuneet venäläiset joukot hyökkäävät Odessaan ja etenevät Moldovan rajoille.

IS matkusti Transnistriaan viime sunnuntaina Moldovasta ja kohtasi siellä palasen elävää Neuvostoliittoa. Alueen punavihreässä lipussa ja vaakunassa on sirppi ja vasara. Rakennuskanta on ehtaa brutalismia, ja pääkaupungin Tiraspolin hallintopalatsin edessä on korkea Leninin patsas.

Edes Venäjä ei ole tunnustanut Transnistrian itsenäisyyttä. Venäjä on kuitenkin Transnistrian tuki ja turva. Ainoa sellainen.

Venäjän lisäksi Transnistriaa ohjailee Sheriff - entisestä KGB-upseerista miljardööriksi nousseen Viktor Gusanin perustama holding-yhtiö, jonka lonkerot ulottuvat kaikkialle Dnestrin itärannalla.

Neuvostoliiton perintö elää vahvana Transnistriassa. Lenin on yhä jalustallaan alueen hallintopalatsin edustalla.

Neuvostoliiton perintö elää vahvana Transnistriassa. Lenin on yhä jalustallaan alueen hallintopalatsin edustalla. Kuva: Aleksi Jalava

Matkalla Chisinausta maantietä kohti Tiraspolia tulee vastaan rajalinja, jota Neuvostoliitosta vuonna 1991 itsenäistynyt Moldovan tasavalta ei tunnusta. Siinä se nyt kuitenkin vain on, portteineen kaikkineen. Ulos autosta, käynti toimistossa, passintarkastus, ja menoksi.

Heti kiertomatkan alussa nousi vahvasti esille kolme asiaa: Venäjän asevoimien läsnäolo, alueella 30 vuotta sitten käyty sota ja Sheriff-yhtiön laaja liiketoiminta.

Kaikkea verhoaa ränsistyneen neuvostoliittolainen tunnelma.

-?Minulle tulee täällä aina sellainen olo, että palaan takaisin 1970-luvulle ja Brezhnevin aikaan, sanoi IS:n oppaaksi Dnestrin itärannalle lähtenyt moldovalainen professori Albert Zagnitko.

Sheriff-yhtiö pyörittää Transnistrian taloutta. Yhtiöllä omistaa muun muassa huoltoasemaketjun.

Sheriff-yhtiö pyörittää Transnistrian taloutta. Yhtiöllä omistaa muun muassa huoltoasemaketjun. Kuva: Aleksi Jalava

Tiraspolin keskustassa on suuressa isänmaallisessa sodassa 1941-1945 kaatuneiden muistomerkki.

Tiraspolin keskustassa on suuressa isänmaallisessa sodassa 1941-1945 kaatuneiden muistomerkki. Kuva: Aleksi Jalava

Tie Transnistrian pääkaupunkiin Tiraspoliin kulkee historiallisen Benderin kaupungin kautta.

- Kaarle XII vetäytyi Benderin linnaan sen jälkeen kun hän oli kärsinyt tappion Pultavan taistelussa, kertoi alueen historian hyvin tunteva Zagnitko.

Näkyviin tulivat pian ensimmäiset venäläiset "rauhanturvaajat". He pitivät Benderissä vahtia sillan eteen rakennetulla liikennehidasteella.

Vuosien 1990-1992 konfliktin jälkeen Venäjä sijoitti Transnistriaan pataljoonan sotilaita valvomaan aselepoa. Näiden kypäriin on maalattu merkintä MC, latinalaisilla aakkosilla MS. Se tulee sanoista "rauhaa voimasta".

Transnistrialaisten sankari on venäläinen kenraali Aleksandr Lebed.

Transnistrialaisten sankari on venäläinen kenraali Aleksandr Lebed. Kuva: Aleksi Jalava

Benderissä on sodan muistomerkki, jonka edessä on kenraali Aleksandr Lebedin rintakuva. Lebed oli hajonneen Neuvostoliiton 14. armeijan komentaja, poliittinen kenraali, josta tuli Venäjän presidentin Boris Jeltsinin haastaja. Lebed komensi joukkonsa puuttumaan sotaan transnistrialaisten puolella sen jälkeen, kun moldovalaisjoukot olivat hyökänneet Benderiin ja lähes kukistaneet vastustajansa.

Kaatuneiden sotilaiden muistomerkillä on ikuinen tuli ja jalustalle nostettu panssariajoneuvo, jossa on merkintä PMR. Se tarkoittaa Prydnistrovska Moldavska Respublikaa, eli Dnestrian moldovalaista tasavaltaa. Maata, joka on olemassa vain sen omasta mielestä.

Tiellä Tiraspoliin on useita Sheriff-yhtiön bensa-asemia ja supermarketeja. Lisäksi yhtiö pyörittää kahta öljyvarastoa, paikallista mobiiliverkkoa, kuntosaliketjua, rakennusyhtiöitä, konjakkitislaamoa, leipomoita sekä toista alueen kahdesta tärkeästä mediayhtiöstä. Radio Free Europe / Radio Liberty -uutiskanavan tutkivan journalismin mukaan Sheriff vastaa noin 60 prosentista Transnistrian koko taloudesta.

Tiraspolin julkiset kulkuvälineet edustavat ehtaa Neuvostoliittoa.

Tiraspolin julkiset kulkuvälineet edustavat ehtaa Neuvostoliittoa. Kuva: Aleksi Jalava

Transnistrian

Transnistrian "presidentti" Vadim Krasnoselski. Kuva: Diego Herrera / zuma / mvphotos

Transnistrian presidentti Vadim Krasnoselsky on hänkin Sheriffin mies, entinen poliisi ja Sheriffin työntekijä, joka edustaa Gusanin perustamaa Oblovlenie-puoluetta (suom. Uudistumisen puolue). Kaikki Transnistrian "parlamentin" jäsenet ovat läntisten lähteiden mukaan jollakin tavalla kytköksissä Sheriffiin.

Avoimien liiketoimintojen lisäksi Sheriff-yhtiön väitetään harjoittavan muun muassa rahanpesua sekä tupakan, elintarvikkeiden ja aseiden salakuljetusta.

Tiraspolissa vaikutti siltä, että transnistrialaiset suhtautuvat varsin rauhallisesti elämäänsä ja läheiseen sotaan. Mitään poikkeuksellista sotilaallista toimintaa pääkaupungissa ei näkynyt.

Kadulla vastaan tulleiden Andrei Kortshinskin ja Aleksandr Rutsherenkon kommentit herättivät kuulijassa neuvostoliittolaisia kaikuja. Kumpikin kertoi olevansa tyytyväinen elämäänsä.

-?Täällä on työtä kaikille, jotka tarvitsevat, sanoi autokorjaamossa työskentelevä Kortshinski. Työkaveri Rutsherenko nyökkäili vieressä.

Aleksandr Rutsherenko ja Andrei Kortshinski kertoivat olevansa tyytyväisiä elämäänsä.

Aleksandr Rutsherenko ja Andrei Kortshinski kertoivat olevansa tyytyväisiä elämäänsä. Kuva: Aleksi Jalava

Molemmat miehet tiesivät hyvin, mitä naapurimaassa Ukrainassa tapahtuu. He tuntuivat uskovan venäläiseen kertomukseen siitä, että syy Venäjän sotatoimiin oli Yhdysvaltain läsnäolo ja vaikutusvalta Ukrainassa.

-?Tästä on kuitenkin meillä tullut riitoja sukulaisten kesken, Kortshinski myönsi.

Anastasia ja Sergei Buzunov kertoivat molemmat syntyneensä Transnistriassa. Sunnuntaivisiitille sukulaisten luokse tullut pariskunta asuu ja käy työssä Moldovan pääkaupungissa Chisinaussa.

-?Vaikka elämä (Transnistriassa) on rauhallista, täällä ei ole tarjolla nuorille kovin laajoja tulevaisuudennäkymiä, Sergei Buzunov sanoi.

Anastasia ja Sergei Buzunov ovat muuttaneet Tiraspolista töihin Moldovan pääkaupunkiin Chisinauhun.

Anastasia ja Sergei Buzunov ovat muuttaneet Tiraspolista töihin Moldovan pääkaupunkiin Chisinauhun. Kuva: Jouko Juonala

Sergei kertoi opiskelleensa fysiikkaa ja työskentelevänsä it-alalla. Hänen vaimonsa Anastasia on musiikinopettaja.

Sota koputtelee jo Transnistrian rajoja. Sergei ei osannut ennustaa sitä, laajeneeko konflikti Ukrainan ulkopuolelle ja kohti Moldovaa. Se voisi merkitä Transnistriassa sijaitsevien venäläisjoukkojen osallistumista sotaan ja mahdollista tunkeutumista Moldovan tasavaltaan Chisinaun länsimielisen hallituksen kaatamiseksi.

-?Yritän olla kiinnittämättä sotaan liikaa huomiota, sillä se ottaa sydämeen, hän sanoi. -?Kysymys on poliittisesti vaikea. Konflikti olisi puhjennut (Ukrainassa) joka tapauksessa, ennemmin tai myöhemmin.

Venäjän asevoimien läsnäolo on vahva. Tämä kasarmi sijaitsee Benderin ja Tiraspolin välisellä valtaväylällä.

Venäjän asevoimien läsnäolo on vahva. Tämä kasarmi sijaitsee Benderin ja Tiraspolin välisellä valtaväylällä. Kuva: Aleksi Jalava

Kaikesta näkee, että Transnistria on köyhä alue. Bruttokansantuote asukasta kohti on noin 2 000 dollaria, kun se Suomessa on noin 48 000 dollaria.

Kaikesta näkee, että Transnistria on köyhä alue. Bruttokansantuote asukasta kohti on noin 2 000 dollaria, kun se Suomessa on noin 48 000 dollaria. Kuva: Aleksi Jalava

Tällä jalkapallostadionilla FC Sheriff Tiraspol teki historiaa ja voitti Real Madridin.

Tällä jalkapallostadionilla FC Sheriff Tiraspol teki historiaa ja voitti Real Madridin. Kuva: Aleksi Jalava

Paluumatkalla Tiraspolista IS pysähtyi FC Sheriff Tiraspolin jalkapallopyhättöön. Suuressa urheilupuistossa on stadion ja toistakymmentä pelikenttää. Transnistrian identiteettiin olennaisesti kuuluva jalkapallojoukkue voitti täällä Real Madridin viime vuoden syksyllä.

IS:n vierailun loppunäytös sisälsi suuttumusta ja väkivaltaa. Benderissä työhömme puuttui rajuin ottein mies, joka Natoa ja Yhdysvaltoja kiroten esti aivan normaalien kaupunkikuvien ottamisen.

Välikohtaus kuvasti Transnistrian tiukkaa venäläismielisyyttä ja Ukrainan sodan vuoksi kiristyviä mielialoja tässä merkillisessä erillissaarekkeessa.

Ilta Sanoma
vendredi 22 juillet 2022 19:30:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.