Ilta Sanoma

Bensiinin hinta on ällistyttävän halpa monessa maassa, mutta Suomi kuuluu edelleen maailman kalleimpiin maihin fossiilisten polttoaineiden hinnoissa.

Autoja huoltoaseman edessä Caracasissa Venezuelassa.

Autoja huoltoaseman edessä Caracasissa Venezuelassa. Kuva: Manaure Quintero / Reuters

Bensiinin ja dieselin hinta on viime viikkoina laskenut hieman huipputasostaan maassamme. 95-oktaanisen bensiinin litrahinta laski viime viikolla 2,35 euroon, ja diesel maksoi keskimäärin 2,29 euroa litralta.

Pitkäaikaisessa vertailussa nämä hinnat ovat silti ennennäkemättömän korkeita, ja kuluttajan kannalta vaarana on, että nykyinen hintataso jää pysyväksi. Hintatasoon vaikuttaa merkittävästi verotus. Liikennepolttoaineiden verotus on Suomessa kansainvälisesti vertaillen korkeaa. Esimerkiksi kuluvan vuoden kesäkuussa bensiinin kuluttajahinnasta hieman alle puolet muodostui erilaisista veroista.

Yhdysvaltalaisen Zutobin juuri ennen kesää, eli Ukrainan sodan jo alettua, tekemän tutkimuksen mukaan Suomi kuuluu pidemmän aikavälin vertailussa niihin maihin, joissa bensiinin litrahinta on kalleimpien kymmenen maan joukossa. Suomi sijoittuu tässä tutkimuksessa sijalle seitsemän kalleimpien maiden joukossa.

Tutkimus paljastaa muun muassa bensiinilitraltaan kymmenen kalleinta ja edullisinta maata. Litrahinnat on ilmoitettu Yhdysvaltain dollareina, mutta koska dollarin ja euron kurssi ovat tällä hetkellä hyvin lähellä toisiaan, ovat dollarihinnat käytännössä täysin verrannolliset eurohintoihimme.

1) Hongkong 2,88 / litra

2) Hollanti 2,58 / litra

3) Norja 2,50 / litra

4) Monaco 2,49 / litra

5) Zimbabwe 2,35 / litra

6) Tanska 2,34 / litra

7) Suomi 2,33 / litra

8) Italia 2,31 / litra

9) Saksa 2,30 / litra

10) Liechtenstein 2,28 / litra

Absoluuttisten hintatietojen lisäksi on luonnollisesti otettava huomioon jokaisen maan yleinen hinta- ja ansiotaso, jotta hinnat olisivat täysin verrannolliset. Listaus antaa kuitenkin hyvän kuvan siitä, että monissa Euroopan maissa bensiinilitra on maailman kalleimmasta päästä.

Suomen sijoitus 2,33 euron litrahinnalla on hyvin lähellä nykyistä (2,35 euroa) keskihintaa, eli vertailuarvoltaan pätevä.

Suurimmat yllätykset lienevät kuitenkin halvimpien maiden listauksessa. Suomesta katsoen tuntuu uskomattomalta, että joissakin maissa yhden suomalaisen bensiinilitran hinnalla saisi peräti 77 litraa bensiiniä. Tavallisen henkilöauton tankin, esimerkiksi 60-litraisen, saisi siten täyteen noin kahdella eurolla.

Täällä bensalitra maksaa vähiten

1) Venezuela 0,03 / litra

2) Libya 0,03 / litra

3) Iran 0,05 / litra

4) Syyria 0,32 / litra

5) Algeria 0,32 / litra

6) Kuwait 0,35 / litra

7) Angola 0,35 / litra

8) Nigeria 0,40 / litra

9) Kazakstan 0,41 / litra

10) Turkmenistan 0,43 / litra

Ilta Sanoma
vendredi 22 juillet 2022 17:00:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.