Pituushyppääjä Malaika Mihambo ja keihäänheittäjä Julian Weber taistelevat viikonloppuna Oregonissa koko maan yleisurheilumaineen puolesta. Vielä" /> Pituushyppääjä Malaika Mihambo ja keihäänheittäjä Julian Weber taistelevat viikonloppuna Oregonissa koko maan yleisurheilumaineen puolesta. Vielä" />

YLE


Yleisurheilun MM-kisat nähdään Ylen kanavilla. Suorat lähetykset, kohokohdat, kisojen aikataulun, kiinnostavat uutiset ja puheenaiheet löydät Ylen kisasivulta.

Perinteinen yleisurheilun mahtimaa Saksa ajautui ahdinkoon Oregonin MM-kisoissa. Saksan mitalitili on yhä avaamatta, kun kisapäiviä on jäljellä kolme. Sijoitukset kahdeksan joukkoonkin ovat olleet harvinaisen tiukassa.

Saksan yleisurheiluliiton päävalmentaja Annett Stein on jo joutunut selittämättä huonoa menestystä MM-kisoissa.

- Meidän parhaat lajimme ovat usein, niin nytkin, kisojen loppuvaiheessa. Mistä huippusijoitusten ja mitalien olisi pitänyt tulla? Stein kysyi kriitikoilta keskiviikkona.

Kolme vuotta sitten Dohassa Saksa saavutti kuusi mitalia. Viime vuoden olympiakisoissa yleisurheilumitalien määrä vajosi kolmeen ja Oregonissa kolmekin vaatisi hyvän loppukirin. Maan heikoin MM-saldo viime vuosikymmeniltä on neljän mitalin potti vuodelta 2003.

Nyt Saksan suurin valttikortti on pituushyppääjä Malaika Mihambo, joka vei voiton niin Dohassa kuin Tokiossa. Mihambo on MM-koitoksen ykkössuosikki, vaikka Australian Brooke Buschkuehl (713) on hypännyt tällä kaudella neljä senttiä häntä pidemmälle.

Naisten pituuden karsinta on myöhään lauantaina Suomen aikaa ja finaali varhain maanantaina. Mihambon harteilla on ei enempää eikä vähempää kuin koko Saksan yleisurheilun maine.

Saksan yleisurheilun päävalmentaja Annett Stein pitää infoa Oregonissa 2022.
Saksan päävalmentaja Annett Stein kommentoi maan tilannetta keskiviikkona Oregonissa.Lehtikuva

Päävalmentaja Stein muistutti, että maalla on asettaa vahvoja urheilijoita muihinkin lajeihin, kuten miesten keihääseen, seipääseen ja kymmenotteluun.

Keihäässä tilanne on erikoinen, sillä karsinnassa Saksan värejä kantoivat vain Julian Weber ja Andreas Hofmann. Olkapääongelmat pakottivat Johannes Vetterin sivuun MM-kisoista kolmisen viikkoa ennen h-hetkeä. Karsinnassa Weber heitti mukavasti yli 87 metrin mutta Hofmann jäi ilman tulosta. Sunnuntaiaamun finaalissa nähdään siis vain yksi saksalainen.

Huonommin on mennyt viimeksi vuoden 2013 MM-kisoissa, kun miesten keihään loppukilpailu heitettiin ilman saksalaisia.

Seipäässä Bo Kanda Lita Bähre on 590:n mies ja mahdollinen mitalisti.

Kymmenottelussa Niklas Kaul puolustaa Dohan kultamitalia. Nyt hän ei kuitenkaan lukeudu kuumimpiin voittajaehdokkaisiin, vaikka maailmantilaston ykkönen Garrett Scantling (USA) joutui sivuun testausepäselvyyksien takia.

Heittolajit sakkaavat

Saksan perinteisistä menestyslajeista esimerkiksi kiekko ja kuula ovat taantuneet parhaista vuosista.

Kiekossa Tokion hopeanainen Kristina Pudenz on sentään maailmantilaston nelonen, mutta Oregonissa hänellekin jäi luu käteen. Yli 67 metrin heittäjä taipui MM-finaalissa ulos jatkokierroksilta alle 60-metrisellä.

Saksalainen keihäänheittäjä Andreas Hofmann ei päässyt Oregonissa MM-finaaliin.
Keihäänheittäjä Andreas Hofmann ei päässyt Oregonissa MM-finaaliin.Getty Images

Miesten kiekossa finaali kisattiin ensimmäisen kerran MM-historiassa ilman saksalaisia.

Kuulassa miehet ovat parin metrin päässä maailman kärjestä ja naisissa 19 metrin raja on tältä kaudelta puhkaisematta. Arvokisamitalisteista David Storl (tällä kaudella 20,32) on ollut vammakierteessä, eikä yltänyt Oregoniin. Christina Schwanitz päätti keväällä uransa karsiutumiseen MM-hallien kuulafinaalista.

Saksan yleisurheilu kestää nykyisin huonosti yksittäisten kärkiurheilijoiden takaiskuja. Nyt kokonaiskuvaan vaikuttavat esimerkiksi Tokiossa hopeaa voittaneen kävelijän Jonathan Hilbertin ja toisen vahvan kävelijän Christopher Linken koronatartunta ja keihään vuoden 2018 Euroopan mestarin Christina Hussongin sairastuminen.

Helle hyydyttää

Kaikki saksalaiset eivät myöskään ole tunteneet oloaan kotoisiksi Oregonin helteessä. 5000 metrillä Konstanze Klosterhalfen kuvaili eräjuoksun viimeistä kierrosta uransa raskaimmaksi. Nainen oli kellottanut tällä kaudella ajan 14.38, mutta jäi siitä nyt 40 sekuntia.

3000 metrin esteissä kolmen vuoden takainen MM-pronssinainen Gesa Krause vajosi nyt 15:nneksi puolen minuutin päähän kauden parhaastaan.

Alisuoritukset eivät kuitenkaan ole saksalaisten suurin ongelma. Maalta yksinkertaisesti puuttuvat maailman huiput. Tällä kaudella stadionlajeissa vain Mihambo on maailmanlistalla kolmen joukossa.

Laihaa lohtua tuo se, että naapurimaa Ranska on niin ikään mitaleitta ennen viimeisiä kisapäiviä.

Lue myös:

Kommentti: Oregonin MM-kisoissa pakka on aivan levällään - Helanderin finaalipaikka takasi keihäsjännärin, jossa Saksalla on pelissä koko yleisurheilunsa maine

vendredi 22 juillet 2022 15:55:25 Categories: YLE Yleisurheilun MM 2022

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.