Ilta Sanoma

Stora Enso saa päätökseen Venäjältä vetäytymisensä viimeistään viimeisellä neljänneksellä.

Metsäyhtiö Stora Enson operatiivinen liiketulos kasvoi huhti-kesäkuussa 39 prosenttia vuoden takaisesta. Se oli 505 miljoonaa euroa, kun vastaava tulos vuotta aiemmin oli 364 miljoonaa euroa.

Operatiivinen liiketulosprosentti nousi 16,5 prosenttiin aiemmasta 1 prosentista.

Liikevaihto kasvoi 18 prosenttia 3,05 miljardiin euroon.

Osakekohtainen tulos oli 0,38, vuotta aiemmin se oli 0,26 euroa.

-?Teollisen toimintamme myynti Venäjällä paikalliselle johdolle on saatu päätökseen. Puunhankinnan osalta on vielä jäljellä pieniä muodollisuuksia ja saamme prosessiin valmiiksi viimeistään tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä. Sen jälkeen meillä ei ole enää toimintaa Venäjällä, Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky kertoi tulostiedotteessa.

Logistiset haasteet, kuten kaukokuljetuksia hoitavien alusten heikko luotettavuus ja konttien huono saatavuus, vaikuttivat katsauskaudella kykyyn palvella asiakkaita täysimittaisesti.

Toisaalta energian ja puunhankinnan korkea omavaraisuus tuki toimintaa, ja yhtiön mukaan se voi vaimentaa inflaatiopaineita hinnoitteluvoiman avulla.

Stora Enso pitää ennallaan kesäkuisen ohjeistuksensa, jonka mukaan koko vuoden operatiivinen liiketulos jatkuu vahvana ja operatiivisen liiketuloksen arvioidaan olevan korkeampi kuin vuoden 2021 operatiivinen liiketulos (1,53 miljardia euroa).

Ilta Sanoma
vendredi 22 juillet 2022 12:10:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.