Ilta Sanoma

Käytettyjen dieselautojen kysyntä on romahtanut Suomessa loppukevään ja alkukesän aikana.

Autokaupassa on nyt uusi trendi.

Autokaupassa on nyt uusi trendi. Kuva: Ella Kiviniemi / HS

Suomen käytettyjen autojen markkinoilla dieselautot ovat olleet vahvoilla vuosikausia keskikokoisten ja isojen autojen ryhmissä. Sen sijaan pienemmät dieselautot ovat olleet vaikeampia myytäviä pitkään, ja myyntipäivät ovat niissä venyneet hyvin pitkiksi jo ennen tätä vuotta. Loppukevään ja alkukesän aikana tilanne on kuitenkin muuttunut radikaalisti.

- Ukrainan sodan alettua ja kohonneiden polttoaineiden hintojen vuoksi dieseleiden kysyntä romahti jo maalis-huhtikuussa erittäin voimakkaasti. Meilläkin syntyi tilanne, että varasto täyttyi pikkuhiljaa dieseleillä, kun vaihdossa tuntui aina tulevan diesel esimerkiksi bensa- ja hybridiautoon, kertoo automyyjä Immo Rantanen Hollolassa toimivasta AutoMussalo Oy:stä.

- Ymmärsimme reagoida tilanteeseen vasta, kun yli kaksi kolmasosaa autoistamme oli dieseleitä, eikä niistä vain kysyntää ollut. Kysynnän hiipuminen oli tietysti ymmärrettävää, kun diesel maksoi pumpulla jopa enemmän kuin bensiini, ja tähän päälle verottaja vielä lätkäisee käyttövoimaveron päälle. Uskoisin, että ongelma on varmasti sama kaikilla kauppiailla: kiihkein kysyntä kohdistuu pieneen määrään autoja, Rantanen jatkaa.

Ilta-Sanomien tekemien kyselyiden perusteella tilanne on koskenut koko maan käytettyjen kauppaa. Isokokoiset, vetokoukulla varustetut nelivetoiset dieselautot ovat sen sijaan menneet kaupaksi edelleen erittäin hyvin. Syynä on, että niiden korvaaminen hybridi- tai tai sähköautolla ei ole helppoa.

- Emme missään nimessä kieltäydy ottamasta dieseleitä vastaan. Mutta onhan se selvää, että kun tavara ei käy kaupaksi, näkyy se myös hinnoissa. Eli dieselautojen hinnoissa on ollut selvää laskupainetta.

Kyseessä saattaa silti olla myös väliaikainen ilmiö. Epämiellyttäviinkin tilanteisiin totutaan. Tämänhetkinen tilanne ei ole kuitenkaan tehnyt dieseleistä perustaltaan sen huonompia autoja kuin ne vielä vuoden alussa olivat.

Ajaminen dieselillä on kallistunut, mutta käyttöarvo voi olla auton käyttäjälle vielä valtava. Dieselautot kuluttavat noin 20-30 prosenttia vähemmän kuin vastaavat bensiiniautot.

- Kun tähän yhdistetään vielä muilla käyttövoimilla toimivien autojen hintojen nousu, erityisesti hybridit ja sähköautot, niin eihän ne dieselit sitten enää niin kalliilta välttämättä kuulostakaan. Erityisesti näin, kun lasketaan autoilun kokonaiskustannuksia (hankinta, korjaus, huolto), eikä pelkästään kustannuksia pumpulla tankatessa, Rantanen summaa.

Ilta Sanoma
vendredi 22 juillet 2022 10:00:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.