Jamaikan Shericka Jackson juoksi kaikkien aikojen toiseksi kovimman ajan 200 metrillä. Noah Lyles rikkoi Michael Johnsonin Yhdysvaltojen ennätyksen. Tästä jutusta löydät MM-kisayön merkittävimmät tapahtumat." /> Jamaikan Shericka Jackson juoksi kaikkien aikojen toiseksi kovimman ajan 200 metrillä. Noah Lyles rikkoi Michael Johnsonin Yhdysvaltojen ennätyksen. Tästä jutusta löydät MM-kisayön merkittävimmät tapahtumat." />

YLE


Yleisurheilun MM-kisat nähdään Ylen kanavilla. Suorat lähetykset, kohokohdat, kisojen aikataulun, kiinnostavat uutiset ja puheenaiheet löydät Ylen kisasivulta.

Suomen Oliver Helander ja Lassi Etelätalo etenivät keihäänheiton loppukilpailuun Oregonin MM-kisoissa perjantaina. Helander oli karsinnan kuudes tuloksella 82,41. Etelätalo pääsi viimeisenä miehenä finaaliin tuloksella 80,03. Toni Keränen karsiutui finaalista.

Helander heitti karsinnassa vain yhden heiton, jonka voi katsoa tämän jutun pääkuvana olevalta videolta. Vaikka hän ei ylittänyt karsintarajaa, finaalipaikka näytti avauksen jälkeen niin varmalta, ettei lisäheitoille ollut tarvetta.

- Se ei ollut heittona hyvä. Lähti sivusta, eikä tuki ollut maailman paras. Jäi parannettavaa. Finaalissa sitten, Helander kommentoi tv-haastattelussa.

Lassi Etelätalo sai jännittää viimeiseen asti, kun hän heitti ensimmäisessä karsintaryhmässä kuudenneksi tuloksella 80,03. Etelätalo heitti parhaansa kolmannella yrityksellään.

Etelätalo otti finaalipaikan 37 sentin erolla Latvian Patriks Gailumsiin.

- Kaikki heitot olivat vähän matalia. Se on ehkä vauhdista kiinni, kun pari heittoa joutui puskemaan vastatuuleen, Etelätalo sanoi.

Etelätalo eteni viimeisenä miehenä finaaliin myös Dohan MM-kisoissa 2019. Tuolloin hän oli loppukilpailussa neljäs.

Toni Keränen oli pettynyt omiin karsintaheittoihinsa, joista paras toi tuloksen 78,52. Keränen, 24, oli karsinnan 18:s.

- Yksi lämmittelyheitto otti nilkkaan ja sen jälkeen meni heitot varovaiseksi. En osaa sanoa, mitä siinä tapahtui. Tuki tuli maahan ja siinä tuli pieni tärsky. Se meni korvien väliin, hän myönsi.

Keränen puhui jo ennen karsintaa Eugenen MM-stadionin heittopaikan pinnoitteesta, joka on tavallista ohuempi. Keränen pelkäsi, että hänellä voisi olla haasteita tukijalan luistamisen kanssa.

- Ei luistanut, mutta en kyllä paljoa kehuja kuullut heittopaikasta, kun juttelin muiden kanssa, Keränen sanoi.

Keihäänheiton maailmantähdet näyttivät, etteivät vastatuuli tai heittopaikka haitanneet menoa.

Grenadan Anderson Peters voitti karsinnan tuloksella 89,91, Intian Neeraj Chopra oli karsinnan toinen (88,39) ja Saksan Julian Weber kolmas (87,28). Kolmikon heitot voi katsoa alta. Juttu jatkuu videoiden jälkeen.

200 metrillä hirmuajat

Jamaikan Shericka Jackson tarjoili kunnon show'n 200 metrin finaalissa. Jackson kukisti 100 metrin maailmanmestarin, Jamaikan Shelly-Ann Fraser-Prycen ja pysäytti kellot kisaennätykseen 21,45.

Naisten 200 metrin finaalin voi katso alta.

Jacksonia nopeammin on juossut ainoastaan Yhdysvaltojen Florence Griffith-Joyner, jonka maailmanennätys 21,34 on vuodelta 1988.

Fraser-Prysen aikakin oli kova 21,81. Se on hänen kauden parhaansa. Ison-Britannian Dina Asher-Smith otti pronssia ajalla 22,02.

Hallitseva maailmanmestari Noah Lyles oli täysin ylivoimainen 200 metrin finaalissa. Lyles voitti MM-kultaa ajalla 19,31 ja rikkoi Michael Johnsonin Yhdysvaltojen ennätyksen sadasosalla.

Voittoaika on tämän kauden kärkiaika, jolla nousee maailman kaikkien aikojen tilastossa kolmanneksi. Lylesia nopeammin ovat juosseet vain Jamaikan Usain Bolt (19,19) ja Jamaikan Yohan Blake (19,26).

Yhdysvallat otti kolmoisvoiton, sillä hopealle juoksi Kenneth Bednarek ja pronssille nuori tulevaisuuden lupaus Erriyon Knighton.

Määttänen lähti rohkealla taktiikalla

Arvokisadebytantti Eveliina Määttänen jäi 800 metrillä alkueriin. Määttänen oli erässään kuudes ajalla 2.02,68. Hän sijoittui lajissaan 32:nneksi.

Määttänen ei arastellut ensimmäisessä arvokisastartissaan. Suomalaisjuoksija lähti rohkeasti liikkeelle ja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kilpailussa toisena.

- Olin ajatellut, että rohkeasti kärkeen kiinni, mutta ei kuitenkaan vauhdinpitäjäksi. Yritin taistella sijoituksista, Määttänen kertoi taktiikastaan.

Määttänen vaihtoi viime syksynä päälajinsa. Entinen 400 metrin aituri alkoi keskittyä 800 metrin matkaan. Määttänen myönsikin, että hän jännittää kisoissa nimenomaan taktista puolta ja että siinä on vielä kehitettävää.

Lue myös:

Keravalainen farmaseutti nousi täysin puskista MM-kisoihin - Eveliina Määttänen, 26, paransi ennätystään puolessa vuodessa hämmästyttävät 11 sekuntia

"Mietin, onko enää järkeä jatkaa" - lähellä lopettamista ollut Oliver Helander kertoo onnettomuudesta, joka muutti kaiken

vendredi 22 juillet 2022 09:04:10 Categories: YLE Yleisurheilun MM 2022

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.