Ilta Sanoma

Johannes Vetterin valmentaja Boris Obergföll yritti lähes vuoden saada keihäspaikan pinnoitteen vaihdettua. Puhe meni kuuroille korville.

Boris Obergföll toimii Saksan päävalmentajana.

Boris Obergföll toimii Saksan päävalmentajana. Kuva: VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

EUGENE

Kun Ilta-Sanomat tapasi torstaina viisi tuntia ennen keihäskarsinnan alkua Saksan päävalmentajan Boris Obergföllin Eugenessa varustemerkki Puman pr-tiloissa, saksalainen halusi oma-aloitteisesti kertoa näkemyksensä siitä, millaisessa asemassa keihäänheittäjät ovat näissä MM-kisoissa.

Toissa vuonna 97,76 metrin kaaren nakanneen Johannes Vetterin valmentaja näytti puhelimeltaan kreikkalaisen Elina Tzengkon suorituksen naisten karsinnassa keskiviikkona. Helleenin tuki luistaa niin pahasti alta, että vakava loukkaantuminen on hiuskarvan varassa.

Myös suomalaiset totesivat heti Eugeneen saavuttuaan, että koska keihäsvauhtiradan pinnoite on vain sentin paksuinen, siinä ei voi käyttää 12-millisiä, 9-millisiä vankemman gripin antavia piikkejä. Ne lävistäisivät maton ja ottaisivat kontaktin betonivaluun sen alla.

Lue lisää: Oliver Helanderin hirmukaari olisi arvokisoissa kultatasoa - näin usein sillä olisi noustu ykköspallille 2000-luvulla

- Kun naisten karsinnassa nähtiin tuollaisia tilanteita, mitä tapahtuu kymmeniä kiloja painavammille miehille, jotka yrittävät iskeä tuohon alustaan tukijalkansa lähes tuhannen kilon voimalla? Obergföll kysyi ja vastasi:

- On erittäin suuri riski, että heittäjät saavat vakavia vammoja nilkkoihin, polviin, lonkkiin tai lähentäjiin.

Oliver Helander on Suomen mitalitoivo.

Oliver Helander on Suomen mitalitoivo. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Lajin seuraajat muistavat hyvin, mitä tapahtui Tokion olympiakisoihin 2021 vankka tilastotulos 96,29 repussa tulleelle Vetterille. Kun alusta ei kestänyt hänen tukijalkansa painoa, homma meni täysin liukasteluksi ja saksalainen jäi sensaatiomaisesti yhdeksänneksi. Saksalaiset olivat järjestäjille raivoissaan.

Kokemuksesta viisastuneena Henry-sukunimellä kolme arvokisamitalia heittänyt päävalmentaja aloitti tarmokkaan lobbaustyön, jotta heittäminen Eugenessa olisi mahdollisimman turvallista.

Lue lisää: Saksan keihäshirmulle musertavia uutisia - MM-kisat jäävät väliin

- Ilmoitin lokakuussa 2021 Kansainväliseen yleisurheiluliittoon, että Tokion tilanne ei voi toistua, vaan heittopaikan pinnoitteen täytyy olla kunnossa. Liiton asenne oli positiivinen, mutta tässä päässä (Eugenessa) kukaan ei tehnyt asialle mitään. Kukaan ei kuunnellut, ketään ei kiinnostanut.

Lue lisää: Suomen nuori MM-toivo muisteli kauhunhetkiään Afrikassa - "Tulkaa äkkiä tänne!"

Yleisurheilussa ikänsä operoinut Obergföll tietää, että asia olisi ollut helposti hoidettavissa.

- Tunnen kaikkien pinnoitevalmistajien avainihmiset ja kysyin, millainen työ se olisi ollut. Heittäjille olisi pystytty laittamaan turvallinen lisäpinnoite niin, että urakka olisi ollut valmis 24 tunnissa.

Saksaa edustavat karsinnassa Andreas Hofmann ja Julian Weber. Vetter vetäytyi kisoista olkapäävaivojen takia, ja hallitsevan Euroopan mestarin Thomas Röhlerin heitto on ollut sekaisin jo vuosia.

Johannes Vetter jäi pois Eugenen kisoista.

Johannes Vetter jäi pois Eugenen kisoista. Kuva: Lukasz Szelag / Lehtikuva

Ilta Sanoma
vendredi 22 juillet 2022 02:52:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.