Ilta Sanoma

Johanna Puhakalle sattui moka, jota monet joskus kakku kädessä kävelleet ovat varmasti pelänneet.

Johanna Puhakka on näyttellyt muun muassa Salatuissa elämissä sekä Rantabaarissa.

Johanna Puhakka on näyttellyt muun muassa Salatuissa elämissä sekä Rantabaarissa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Salkkareista tuttu näyttelijä Johanna Puhakka julkaisi Instagramissa kuvan kauniin kesäisestä kakusta, jonka oli leiponut vieraita varten. Julkaisusta selviää, että juuri kriittisellä hetkellä kakun kanssa kävi ikävä kömmähdys.

Julkaisemansa kuvaparin ensimmäisessä kuvassa Puhakka poseeraa ylpeänä kakkunsa kanssa. Mansikoin, mustikoin ja kukan terälehdin koristeltu leipomus lepää kuvassa tukevasti kakkuvatinsa päällä.

Kun selaa julkaisun toiseen osaan, on tunnelma hyvin erilainen. Videossa Puhakka on kyykyssä maassa, vieressään vadilta maahan tipahtanut kakku. Puhakka nauraa päätä käsiinsä nojaten, ja videon kuvaaja manaa tilannetta kiroillen.

Vielä hetki sitten herkullisen näköinen leivos oli lässähtänyt pihakivetykselle, kun näyttelijä oli yrittänyt saada sitä näyttämään paremmalta somekuvissaan.

Julkaisulleen Puhakka on kirjoittanut lyhyen kuvatekstin, joka summaa koko sukuhupaisan tilanteen.

- 1 "Kallista sitä varovasti niin se näkyy kuvassa"

- 2 EI NOIN PALJOA!

Voit katsoa kaikki kuvat ja videot klikkaamalla julkaisun oikeassa reunassa olevaa nuolta.

Vaikka sattumus oli varsin epäonninen, vaikutti se parantaneen monien Puhakan seuraajien päivää. Vaikka monet kommentoijat olivat Puhakan puolesta harmissaan, tulvi kommenttikenttään yksi jos toinenkin vitsaileva viesti.

- 3 sekunnin sääntö!! Ääntä kohti vaa!! heittää joku.

- Noooh. ainakin sait hyvää somesisältöä, lohdutetaan Puhakkaa kommenteissa.

- Ensi kerralla voit vastata, että mitäpä jos otat kuvan ylempää, kommentoi yksi Puhakan kuvatekstiin.

Näyttelijänä Johanna Puhakka tunnetaan parhaiten roolistaan Alissa Nikkisenä tv-ohjelmista Salatut elämät sekä Rantabaari. Heinäkuun alussa näyttelijä teki uuden aluevaltauksen, kun hän aloitti NRJ-radiokanavalla kesäjuontajana.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 21:10:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.