Videopelien loot boxit eli yllätyslaatikot normalisoivat uhkapelikäyttäytymistä, sanoo väitöskirjatutkija Topias Mattinen Ylen 8 minuuttia -ohjel" /> Videopelien loot boxit eli yllätyslaatikot normalisoivat uhkapelikäyttäytymistä, sanoo väitöskirjatutkija Topias Mattinen Ylen 8 minuuttia -ohjel" />

YLE


Useissa videopeleissä on mahdollista ostaa niin sanottuja loot boxeja eli yllätyslaatikoita. Laatikot ovat ikään kuin arpoja, sillä niistä voi voittaa arvokkaitakin pelinsisäisiä esineitä.

Rahapelejä valvoo Poliisihallituksen arpajaishallinto. Sen mukaan yllätyslaatikot eivät ole laittomia, elleivät ne täytä arpajaisten tunnusmerkkejä, joita ovat osallistumismaksu, sattumanvaraisuus ja rahallinen voitto. Loot boxien palkinnot ovat ei-rahallisia, mutta toisaalta niitä voi monesti myydä ja siten realisoida rahaksi.

Loot boxeja määrittelevälle lainsäädännölle on tarve, sanoo väitöskirjatutkija Topias Mattinen Tampereen yliopistosta. Yllätyslaatikoiden ostolla on hänen mukaansa todettu olevan yhteys rahapeliongelmiin liittyvään käyttäytymiseen.

- Tällä hetkellä mitään lainsäädäntöä ei ole. Sekä Suomessa että ympäri Eurooppaa on todella paljon liikettä sitä kohti, että yritetään saada pelinsisäisiä loot boxeja lainsäädännön piiriin, Mattinen sanoo Ylen 8 minuuttia -ohjelmassa.

Katso 8 minuuttia -ohjelma Yle Areenassa: Opettavatko videopelien yllätyslaatikot uhkapelaamaan, Topias Mattinen?

Lue lisää:

THL haluaa digipelien yllätyslaatikot tiukemman sääntelyn piiriin - saattavat olla laittomia arpajaisia

Hallitus julkisti uuden ohjelman rahapelihaittojen vähentämisestä

jeudi 21 juillet 2022 19:15:00 Categories: YLE kulttuuri

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.