Yleisurheilun MM-kisojen puitteet on rakennettu pääasiassa Niken rahoilla, mutta urheiluvälinevalmistaja on häivytetty kisaympäristöstä Kansainvä" /> Yleisurheilun MM-kisojen puitteet on rakennettu pääasiassa Niken rahoilla, mutta urheiluvälinevalmistaja on häivytetty kisaympäristöstä Kansainvä" />

YLE


EUGENE. Oregonin MM-kisat käydään Hayward Fieldin stadionilla, jonka vanha versio purettiin vuonna 2018. Uusi stadion valmistui vuonna 2020. Kokonaisuudessaan remontin kustannukset olivat noin 270 miljoonaa dollaria.

Summassa ei ole dollariakaan julkista rahaa, vaan potin kokosi sijoittajaryhmä, jota johti urheiluvarustejätti Niken perustaja ja stadionin päärahoittaja Phil Knight.

Yleisurheileva maailma voi nyt nauttia puitteista, joita ei olisi ilman Knightia. Miljardöörin lempilapsi jää kuitenkin MM-kisojen aikana näkymättömäksi, sillä Niken mainoksia on turha etsiä kisa-alueelta.

Phil Knight kuvattuna tänä vuonna.
Phil Knight kuvattuna tänä vuonna.Kevin Dietsch/Getty Images

Kansainvälisen yleisurheiluliiton World Athleticsin yksi pääyhteistyökumppaneista on Niken kilpailija Asics, joka ottaa ilon irti päästessään mainostamaan vihollisensa sydänmailla. Niken pääkonttori sijaitsee samaisessa Oregonin osavaltiossa, alle kahden tunnin ajomatkan päässä Hayward Fieldiltä.

Uudella stadionilla on 12 650 istumapaikkaa, mutta yleisökapasiteetti on pystytty nostamaan 20 000:een kisoja varten rakennetuilla väliaikaisilla katsomoilla. Yksi teräsputkista kyhätyistä katsomoista peittää alleen Bill Bowermanin, legendaarisen yleisurheiluvalmentajan ja Niken toisen perustajajäsenen patsaan.

Kaksi kuvaa Bill Bowermanin patsaasta
Bill Bowemanin muistoksi pystytetty patsas.Atte Husu / Yle

Bowermanin valmennettavia olivat muun muassa 400 metrin olympiavoittaja Otis Davis, oregonilainen juoksijasuuruus Steve Prefontaine ja olympiavoittaja, Suomessa kaikkien aikojen pisimmän kiekkotuloksen 70,98 heittänyt Mac Wilkins.

Bowerman menetyi 88 vuoden iässä jouluaattona vuonna 1999. Hän on Yhdysvaltain yleisurheilussa suuresti arvostettu henkilö, jolla on oma nimikkoseuransa. Vuonna 2003 perustettu Bowerman Track Club pyörii Niken rahalla.

Hayward Fieldin museossa on Bill Bowermanista kertova osuus.
Hayward Fieldin museossa on Bowermanista kertova osuus.Kirby Lee/WireImage

Bowermanin meriitit eivät kuitenkaan paljon paina näissä MM-kisoissa, sillä patsas on haudattu katsomon numero sata rakenteisiin.

Bowermanin patsas haudattuna katsomorakenteisiin.
Bowermanin patsas katsomon rakenteissa.Atte Husu / Yle

- Kun kisoja haetaan, pitää olla niin sanottu clean stadium. Stadionin on siis oltava tyhjä muusta kaupallisesta mainonnasta kuin on sovittu, Kansainvälisen yleisurheiluliiton hallituksen jäsen Antti Pihlakoski sanoo Hayward Fieldin liepeillä ja tutkii Yle Urheilun ottamia kuvia katsomorakenteisiin haudatusta Nike-ikonin patsaasta.

Bowerman on näissä MM-kisoissa siis väärän merkin mies. Muistomerkin asemaa alleviivaa, ettei katsomorakenteissa ole edes mainintaa Bowermanin patsaasta. Mikäli kisaturistilla ei ole lippua katsomoihin 100-102, Bowermanin patsas jää takuuvarmasti näkemättä.

- Tämä menee jo vähän överiksi, Pihlakoski toteaa patsaan kohtalosta.

Tämän katsomorakennelman alta löytyy Bowermanin patsas.
Patsasta tuskin näkee ilman lippua oikeaan katsomonosaan. Kuvassa katsomot 100-102.Atte Husu / Yle

Lue lisää:

Viivi Lehikoinen juoksi uuden Suomen ennätyksen MM-välierässä! Tunteikkaana haastattelussa - "Vaikeina hetkinä hakenut voimaa"

Kommentti: Ei tullut Huutoa ja kultajuhlia - norjalaisille superpäivästä tuli synkkyyden juhla, joka kiteytyi Jakob Ingebrigtsenin ilmeeseen

jeudi 21 juillet 2022 19:03:39 Categories: YLE Yleisurheilun MM 2022

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.