Hankkeessa kehitetään tulevaisuuden panssaroitujen ajoneuvojen teknologioita ja suorituskykyä EU:n asiakkaiden tarpeisiin parantaen niiden maataist" /> Hankkeessa kehitetään tulevaisuuden panssaroitujen ajoneuvojen teknologioita ja suorituskykyä EU:n asiakkaiden tarpeisiin parantaen niiden maataist" />

YLE


Puolustusvälinekonserni Patrian johtama puolustusteollisuuden FAMOUS-konsortio etenee EU:n puolustusrahaston budjettiraamissa. Euroopan komissio hyväksyi keskiviikkona konsortion kakkosvaiheen projektiehdotuksen. EU:n myöntämä rahoitus on noin 95 miljoonaa euroa.

FAMOUS-hanketta toteuttavaan konsortioon osallistuu yhdeksän valtiota, joista Suomi jatkaa johtovaltiona ja Patria konsortion teollisena koordinaattorina. Konsortioon kuuluu 18 johtavaa eurooppalaista puolustusalan yritystä.

Hankkeen toinen vaihe jatkaa käynnissä olevaa tutkimusta, jossa kehitettyjä ajoneuvo- sekä järjestelmäkonsepteja viedään eteenpäin arkkitehtuurisuunnittelun kautta prototyyppien suunnitteluun, valmistukseen ja testaukseen.

- FAMOUS 2 -projekti ottaa merkittävän askeleen eteenpäin, kun valittua ajoneuvokonseptia aletaan konkreettisesti suunnittelemaan ja valmistamaan prototyyppiä varsinaiseen kenttätestaukseen. On hienoa nähdä, kuinka useat Euroopan valtiot ja puolustusteollisuuden yritykset yhdistävät huippuosaamisensa ja tekevät yhteistyötä maataistelukykyjen kehittämiseksi, sanoo Patrian Finland-divisioonasta vastaava johtaja Jussi Järvinen.

Hankkeessa kehitetään tulevaisuuden panssaroitujen ajoneuvojen teknologioita ja suorituskykyjä EU:n asiakkaiden tarpeisiin parantaen niiden maataisteluvalmiuksia. Hankkeesta tekee merkittävän myös Euroopan nykyinen heikentynyt turvallisuustilanne.

FAMOUS-hanke edistää Euroopan komission tavoitteiden mukaisesti EU:n puolustusteollisuuden kilpailu- ja innovaatiokykyä.

Lue myös:

Saksa on kiinnostunut Patrian 6X6-ajoneuvoalustaan liittyvästä hankkeesta

jeudi 21 juillet 2022 18:47:58 Categories: Patria YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.