Kuluttajan on syytä olla tarkkana hankkiessaan valokuituliittymää. Esimerkiksi määräaikaisesta sopimuksesta voi olla vaikea irrottautua ilman sop" /> Kuluttajan on syytä olla tarkkana hankkiessaan valokuituliittymää. Esimerkiksi määräaikaisesta sopimuksesta voi olla vaikea irrottautua ilman sop" />

YLE


Kuumentunut valokuitukauppa hämmentää kuluttajia. Kilpailu- ja kuluttajaviranomaisille (KKV) tulee säännöllisesti valokuitujen hankintaa koskevia yhteydenottoja, ja kuluttaja-asiamies on ryhtynyt valvomaan markkinaa.

Vantaalla kiinteitä valokuituyhteyksiä on markkinoitu pientaloasukkaille jo useamman vuoden ajan. Esimerkiksi Korsossa, joka on yksi Suomen suurimmista pientaloalueista, mainoksia on tullut postilaatikkoihin ja myyjät ovat soitelleet myös ovikelloja.

- Eri yritykset kartoittavat näitä alueita mahdollisen valokuituyhteyden rakentamiseksi, Korson Omakotiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Hannele Puusa-Ruohonen kertoo.

Valokuitua tarjoavat yritykset eivät kannattavuussyistä yleensä lähde rakentamaan yksittäisten kuluttajien tilaamia liittymiä ilman, että kyseiseltä asuinalueelta saadaan riittävän kattava asiakaspohja.

Kannattavuussyistä vaadittavien talouksien määrä on esimerkiksi 200-400.

- Tämä johtaa siihen, että kuluttajia sidotaan pitkiinkin määräaikaisiin sopimuksiin ennen kuin yritys tekee lopullisen päätöksen liittymän rakentamisesta. Valokuituliittymän tilaamalla kuluttajat eivät välttämättä tiedä, saavatko he tilaamaansa liittymää vai eivät, sanoo erityisasiantuntija Joonas Norr Kilpailu- ja kuluttajavirastosta.

Valokuitunetti rakentuu kahdesta osasta. Tarvitaan valokuituliittymä eli kaapeli-infra, joka rakennetaan kuluttajan kotiin vetämällä valokuitukaapeli. Infran lisäksi kuluttaja tarvitsee verkossa toimivan internetpalvelun eli varsinaisen laajakaistan.

Valokuituliittymissä on eroja esimerkiksi sen suhteen, voiko kuluttaja kilpailuttaa laajakaistapalvelun eli nettipalvelun tarjoajaa vai ei. Joissakin liittymissä on käytännössä vain yksi palveluntarjoaja eli sama yritys, joka rakentaa alueelle valokuitukaapeliliittymän. Joissakin sopimuksissa on mahdollista valita useamman palveluntarjoajan väliltä.

Määräaikaisuudesta vaikea irrottautua ilman sopimussakkoja

Vantaalla on havaittu myös yritysten aggressiivista markkinointia.

- Alussa hinnat olivat useampia tuhansia per talous. Kuluttajan kannalta hurjan kalliita, kun kukaan myyjistä ei pystynyt sanomaan, milloin yhteys tulee, Puusa-Ruohonen kertoo.

Korson Omakotiyhdistyksen hallituksen puheenjohtajan Puusa-Ruohosen mukaan suurimmat toimijat ovat kuitenkin ottaneet opikseen ja nykyisin markkinointi alueella on pääosin asiallista.

Kyseinen myyntitapa näkyy kuitenkin edelleen kuluttajaviranomaiselle tulleissa yhteydenotoissa. Kuluttajat ovat kokeneet ongelmalliseksi sopimuksen määräaikaisuuden, josta on ollut vaikea irrottautua ilman sopimussakkoja.

- Jos laittaa nimen paperiin, siitä on hankala päästä enää eroon, Puusa-Ruohonen toteaa.

Sopimus saattaa käytännössä tarkoittaa sitä, että asiakas sitoutuu odottamaan ensin pari vuotta valokuidun rakentamispäätöstä, ja jos päätös rakentamisesta tehdään, yrityksellä on vuosi aikaa rakentaa. Tämän päälle sopimuksissa saattaa olla vielä parin vuoden määräaikainen palvelusopimus laajakaistasta. Allekirjoittaessaan sopimuksen asiakas onkin siis sitoutunut viideksi vuodeksi, vaikka sopimushetkellä ei ole täyttä varmuutta valokuituyhteyden rakentamisesta.

KKV:n erityisasiantuntijan Joonas Norrin mukaan kuluttaja ei välttämättä ole sopimustilanteessa ymmärtänyt, miten hanke etenee ja mihin hän liittymän tilaamalla oikeastaan sitoutuu.

- Meille on tullut yhteydenottoja tilanteista, joissa liittymän rakentamisesta ei ole mitään varmuutta, mutta jokin toinen yritys on luvannut rakentaa liittymän nopeammalla aikataululla. Sopimuksen määräaikaisuuden vuoksi aiemmasta sopimuksesta ei pääse irti ja se koetaan kohtuuttomana, Norr kertoo.

Virastossa onkin kiinnitetty huomiota sopimusehtojen kohtuullisuuteen ja siihen, missä määrin kuluttajat on sidottu yksipuolisesti sopimukseen.

Markkinointi voi olla harhaanjohtavaa

Toinen ongelma on valokuitusopimusten hinnoittelu.Kuluttajien on ollut vaikea markkinoinnin perusteella hahmottaa, mistä valokuitusopimuksen hinta muodostuu. Kuluttajan tulisi tietää, mikä osuus hinnasta on valokuitu-infran rakentamisesta ja mikä osuus siihen liittyvästä laajakaistapalvelusta.

- Kaikki kuluttajat eivät ole hahmottaneet, että tämän infran rakentaminen ei vielä sisällä varsinaista laajakaistapalvelua, erityisasiantuntija Norr sanoo.

KKV:hen on tullut kuluttajilta yhteydenottoja myös markkinoinnista, jossa valokuitusopimuksia on markkinoitu ilmaisina, vaikka todellisuudessa maksettavaksi on saattanut tulla erilaisia avausmaksuja ja laajakaistapalvelun kuukausimaksuja.

- Tämän tyyppistä nollaeuromarkkinointia on pidetty harhaanjohtavana. Kuluttajille nollaeurolla markkinoidun rakentamisen päälle tulevat kulut ovat saattaneet tulla yllätyksenä, Norr sanoo.

Näissä tapauksissa on tyypillisesti tarjottu kaapeli-infran rakentamista ilmaiseksi, mutta peritty muun muassa avausmaksuja.

Harhaanjohtava markkinointi on kielletty kuluttajasuojalaissa. Kuluttaja-asiamies onkin nyt ryhtynyt valvomaan markkinaa. Yhdestä yrityksestä on laitettu vireille valvonta-asia. Kuluttaja-asiamies on pyytänyt yritykseltä selvitystä sen toiminnasta, mutta valvonta-asian käsittely on vielä kesken.

- On eroa, markkinoitko ilmaisena valokuitunettiä vai valokuituliittymän rakentamiskustannuksia. Ensimmäisessä vaihtoehdossa voi tulla harhaanjohtava kuva ilmaisesta yhteydestä. Jos taas sanotaan, että rakentamiskustannukset ovat nolla euroa, se on jo lain mukaisempaa.

Hinnat vaihtelevat muutamasta sadasta tuhansiin euroihin

Valokuitukaapelien liittymien hinnat vaihtelevat muutamasta sadasta eurosta tuhansiin euroihin. Hinta määräytyy paikan, maaperän, rakennusten etäisyyksien ja mukaan tulevien asiakkaiden määrän mukaan.

Suomessa valokuitukauppaa tekevät muun muassa DNA, Elisa, Lounea, Täyskuitu ja Telian osittain omistama Valokuitunen.

Esimerkiksi Elisalla ei ole erikseen valokuituliittymä- ja laajakaistahintaa, vaan yritys tarjoaa asiakkaalle samalla toimitusmaksulla sekä valokuidun että laajakaistapalvelun.

- Pyrimme olemaan reiluja kaikkia kohtaan. Ensimmäisinä mukaan liittyneitä vähän palkitaan. Myöhemmin mukaan tulleet asiakkaat saavat laajakaistapalvelun samalla hintaa, mutta palvelun liittymis- ja toimitushinta ovat vähän kalliimmat, verkkopalvelut-yksikön johtaja Sami Rajamäki Elisalta kertoo.

DNA rakentaa verkkoja eri puolille Suomea pääosin taajama-alueille uusiin kaupunginosiin, joihin laajennetaan aiempia laajakaistaverkkoja.

- Olemme monella alueella markkinajohtaja, joten meidän tulee myydä liittymät rakennuskustannusten mukaisina. Emme saa alentaa hintoja ilman kilpailua, liityntäverkot ja laitetilat -yksikön johtaja Mikko Kannisto DNA:lta sanoo.

Valokuitusella on sata eri valokuitutyömaata menossa eri puolilla maata. Valokuitusen toimitusjohtajan Heikki Kauniston mukaan kysyntä on kasvanut ja myynti on kasvanut lähes viisinkertaiseksi vuodessa.

- Asiakkaan kannattaa harkita huolella, sillä hän tekee ratkaisun liittymästä käytännössä 30-50 vuoden ajalle. Samalle alueelle ei yleensä kustannussyistä rakenneta enää toista valokuituverkkoa, Kaunisto toteaa.

Yritysten näkemys on, että rakentaminen saadaan kannattavaksi markkinaehtoisesti tiheästi asutuilla taajama-alueilla, mutta haja-asutusalueilla vain julkisen tuen avulla.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 22. heinäkuuta kello 23:een saakka.

Lue myös:

Huippunopea valokuitu on vedetty tontille, mutta taloon tarjotaan 5G-mobiilinettiä - Yle selvitti satojen miljoonien eurojen sijoituksen kohtaloa

Valokuituverkon rakentamista vauhditetaan jälleen tukirahalla - myös teleoperaattorit ovat löytäneet valokuidusta markkinaraon

jeudi 21 juillet 2022 16:22:36 Categories: YLE laajakaista

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.