Ilta Sanoma

Oletko asunut kimppakämpässä tai solussa, ja sukset ovat menneet asuinkumppanin kanssa pahemman kerran ristiin? Kerro meille kauhutarinasi ja osallistu jutun tekoon!

Esimerkiksi asunnon siisteydestä voi toisinaan syntyä eripuraa kämppäkavereiden kesken.

Esimerkiksi asunnon siisteydestä voi toisinaan syntyä eripuraa kämppäkavereiden kesken. Kuva: Shutterstock

Siinä missä yksinasumisen suosio kasvaa, halu kämppisasumiseen on vähentynyt selvästi, kertoo viime vuoden keväällä julkaistu ympäristöministeriön ja Nuorisoasuntoliitto ry:n teettämä kyselytutkimus.

Kämppiksen kanssa elämisessä on monia hyviä puolia. Esimerkiksi jaetut asumiskulut ja aamukahviseura ilahduttavat monia.

Me Naiset kirjoitti taannoin listan asioista, jotka vain kämppiksen kanssa asustavat tunnistavat. Varattu wc ja toisen jälkien siivoaminen saattavat toisinaan aiheuttaa pientä kinaa kämppisten kesken.

Lue lisää: 20 asiaa, jotka vain kimppakämpässä asuva tunnistaa - moniko näistä kuulostaa tutulta?

Joskus sukset kuitenkin menevät ristiin pahemman kerran. Riski tähän saattaa olla suurempi, jos kämppäkaveri on entuudesta tuntematon, mutta toisinaan hyvästä ystävästäkin voi kuoriutua todellinen kauhujen kämppis.

Riitaa voi syntyä esimerkiksi rahasta, siisteydestä tai asuinkumppanin elintavoista.

Oletko lyönyt hynttyyt yhteen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa yhteen muutto ei olisi lopulta todellakaan kannattanut?

Vastaa Me Naisten kyselyyn ja kerro kämppiskokemuksestasi - teemme aiheesta juttua.

Kyselyyn pääset tästä linkistä.

Vastauksia voidaan käyttää Me Naisten jutuissa. Olemme sitoutuneet suojaamaan vastaajien yksityisyyttä.

Ilta Sanoma
jeudi 21 juillet 2022 16:26:00 Categories: Ihmiset & suhteet Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.